Eli ollaan edellä viime vuoden vauhdista
Omaan silmään AV ollut liian passiivista. Täytys antaa rohkeemmin painetta ja tunnistaa tilanne kun paikka tulee. Sinänsä hassua noinkin kokeneilla pelaajilla. Esimerkki vaikka lauantailta Ässiä vastaan, siellä heitteli Ässät huolimattomia syöttöjä rystypuolelle mutta ei tullu painetta. Toki siinä maalissa sai maskimieskin olla aivan rauhassa meidän maalilla.
Paljolti samaa mieltä, mutta juuri nyt sen ei tarvitse olla parempaa. Valitettavasti Tapparan alivoima, kuten peli kaikkinensa, voisi olla parempaakin. Se kuitenkin on riittävän hyvää, kun sarjaa johdetaan.
Eilen Tappara esitteli kahdesti aivan hulppeaa alivoimaa Pelicansia vastaan. Aktiivisista, oikealla hetkellä paineistavaa ja tehokasta. Purkukiekot lähtivät hienosti toiseen päähän kenttää ja jaksettiin paineistaa nelikolla koko kentän leveydeltä. Ilmeisesti tuo huono alivoima (haukkukaa nyt sit mua) on todellakin johtunut jonkinlaisesta viimeisen kiiman puutteesta ja kovasta treenaamisesta.
Tämä aktiivinen variaatio näyttää hienolta, tuosta on todella vaikea vastuksen mitään erikoista saada rakenneltua. Hienoa katsella LISÄÄ TÄTÄ!
Turha paljastaa kaikkia kikkoja etukäteen kun tähänkin asti on ihan ok pärjätty
Alivoimasta olisin enemmän huolissani, mutta uskon siihenkin lääkkeiden löytyneen.
Menee ohi aiheen, mutta olihan siinä alivoimassa lääkkeet, mutta IFK-sarjan kakkospelissä ne katosi.
Yksinkertainen lääke alivoimaan on se, että ruvetaan yksinkertaisesti tekemään koko nelikkona niitä hommia, joita pitää tehdä. Viime pelissä toki oli paljon myös sitä, että Lajunen istui jäähyllä, joten yksi AV:n tärkein luottosoturi oli poissa.
Joka tapauksessa hyvän AV:n edellytys on aina, että koko nelikko reagoi kuin yksi eli jos yksi lähtee paineistamaan niin kaikkien pitää reagoida tilanteeseen ja jos yksi jää seisomaan niin kaikkien pitää jäädä sijoilleen ja hoitaa se tontti oikein. Alivoima toimii Tapparalla todella hyvin silloin, kun kaikki on siinä yhteisessä jutussa mukana kuten Ilvestä vastaan game 7:ssä nähtiin.
Silloin annettiin jo syvällä hyökkäysalueella painetta jopa alivoimalla ja lyötiin kiilaa koko nelikkona niin, että keskialue oli torpedoitu ja Ilves joutui roiskimaan. KalPa ylipaineistaa omassa AV:ssä ja se toimii / näyttää upealta, mutta siihen tarvitaan lääkkeeksi kaksi tarkkaa ja nopeaa syöttöä. Silloin sieltä aukeaa paljon tilaa.
JYP ei pystynyt omassa sarjassaan nostamaan oman YV:nsä kiekollista pelinopeutta tarpeeksi ja Tapparan ykkös-yv:llä se jäi myös vajaaksi. Kakkonen oli ihan hyvissä kantimissa, koska he sentään tekivät oikeita ratkaisuja eli pyrkivät nostamaan sitä kiekollista pelinopeutta. KalPa todellakin ylipaineistaa ja kaikessa missä tehdään jotain ylitse on aina isoja riskejä, kunhan tiedetään tarkasti, kuinka se hoidetaan.
Kiitos selventävästä viestistä. Tosiaan Lajusen puuttuminenkin varmasti vaikutti. En osaa katsoa yli- tai alivoimapelaamista taktisesti niin hyvin. Toki huomasin Kalpan paineistamisen omalla av:laan joka vaikutti melko riskialttiilta. Tapparan av oli mielestäni turhan passiivista. Toisaalta minulla on syvä ja hyvä tunne että Tappara lähtee playoffs-sarjojen alkuihin “tarkkaillen” ja parantaa aina sarjan edetessä. Siihen luotan vahvasti.
Alivoiman passiivisuudessa on usein kyse samasta ilmiöstä kuin siinä, että omista maalipaikoista kiekko saadaan jatkuvasti logoon, mutta ei maaliin. Mitään siis ottamatta pois Kilpeläiseltä, mutta Tapparan pelitapa vaatii pelaajilta ihan älyttömästi - siis 100 % melkein koko ajan.
Jos Tapparan pelaamisesta jää puuttumaan se ihan viimeinen “halu” ja “kiima” niin Tapolan pelitapa on nopeasti muuttunut alibikiekoksi. Eli Tappara pyörii jokaisella kentän osa-alueella sellaisella tavalla, joka on kyllä taktisesti yms. pelikirjan mukaista, mutta se ei tuota yhtään mitään. Tappara pitää kiekon, mutta se ei tee kiekolla yhtikäs mitään. Pyöritään ja kaarrellaan omissa ja vastuksen päässä, mutta ei lauota ja siirrellään kiekkoa vaarattomissa paikoissa.
Tämä on Tapparan viime vuosien suurin murhe ollut, että kaikkea ei saada samassa paketissa. Kun Tapparan tahtotila on oikea ja kaikki pelaavat ovat aivan 100 % siellä, missä pitää olla niin tuo on kaunista, pelinopeaa ja älykästä kiekkoa, jossa ei oikeastaan ole paljoa riskejä, mutta varmoja paikkoja onnistua aivan liukuhihnalta. Kolikon kääntöpuolella on sitten se, kun ei olla aivan siellä, missä pitäisi olla niin jokaisessa pienessä asiassa tyydytään siihen “meidän pelin ytimeen, mutta mitään muuta ei olla valmiita tekemään.” Jääkiekko on tunnepeli ja ilman sitä oikeaa tunnetta parhaastakin pelitavasta puuttuu kaikki.
Alivoimapelaajille voisi pitää jonkinlaisen purkukoulutuksen. Tapparan suurin ongelma on nähdäkseni Lehtosesta johtumaton:
AV on aivan liian passiivista. Ja sitten, kun passiivisuus tuottaa sen yhden purkupaikan niin se pitää käyttää 100 % varmasti hyödyksi.
Nyt ei käytetä kovinkaan montaa ja koko 2 minuuttia menee omissa. Elorinne-Mikkola on suhteellisen varma av-pari, mutta Lehtonen saanut pelata AV:ta usein Kemmun kanssa. Ongelma on nähdäkseni kollektiivinen enemmän kuin yksi pelaaja.
Tappara on liigan ainoa joukkue, joka vuodesta toiseen menee tuolla passiivisella av-kuviolla. Tapolan kaudella se toimi aika usein ja jopa ihmeenkin kaupalla, mutta nyt olisi sellaiset palaset, että paineistaminen olisi hyvinkin mahdollista. Sitä vaan ei tehdä.
Hyvä analyysi.
Passiivinen AV on ok, jos se toimii. Nyt se ei toimi.
Tuota Tapparan seisomista alivoimalla on tullut ihmeteltyä. Toiset paineistaa välillä todella kovasti ja Tapparalla tuo vaikuttaa siltä, että seisoiskellaan 2 minuuttia ja toivotaan ettei vastustaja osu. Onko taustalla se, että aktiivisuus vie voimia, joka on pois hyökkäyspelaamisesta, vai mennäänkö vain “helpoimman” kautta ja alivoimaa ei harjoitella käytännössä ollenkaan?
Tää on aika vaarallinen tie, minkä sanon, mutta oma veikkaukseni on se, että Jasu & Peltola eivät osaa pelata sitä paineistavampaa variaatiota.
Peltola on tällä kaudella varmasti osallistunut paljon pelitavan eteenpäin viemiseen, mutta samalla ne Jukan vahvuudet on meinannut välillä unohtua. Peltola ajattelee tällä hetkellä paljon.
Uskon ihan vilpittömästi, että Tapparassa on tällä kaudella valittu ensin, ketkä pelaavat AV:ta ja vasta sitten valittu, miten AV:ta pelataan.
Alivoimalle pitäisi nyt löytää se aiemmilta kausilta tuttu ”ei enää”-vaihde. Joku Tepsi tulee tekemään jokaisesta ylivoimasta maalin, jos KalPakin onnistui näin usein. Turussa kuitenkin aika monta kertaluokkaa kovempia tekijöitä tuohon hommaan.
Ja ei muuta kuin tämän siirto alivoimaketjuun. (Siirretty!)
Kyllä mää rapaa Lehtoselle laittaisin. Ei hoidu maalinedustan siivous ja jää jälkeen reagoinnissa ripareihin. Aivan lapanen oli eilen ja Kalpalaiset lyö kiekkoa sisään vierestä. Ei kuulu AV:lle. Sählä olis agressiivisempana sopivampi.
Ojamäkihän oli aivan kurko tuossa paineistavassa alivoimaroolissa Ässissä. Mutta en tiedä kannattaako nyt enää tässä vaiheessa isommin enää lähteä sekoittamaan. Se on selvä, että viivalta tulee vetoja aivan liikaa läpi (l. liikaa tilaa), samoin maalinedustalla hävitään irtokiekkoja. Ja purkukiekot.
Tämä on kyllä sellainen asia mihin tarvitaan parannusta ja isosti tässä sarjassa ja tulevaisuudessa.
Passiivinen neliö on ihan ok, jos se keskusta pidetään tukossa, voitetaan irtokiekot ja raivataan maalivahdille näkyvyys laukauksiin.
Toivotaan, että tuo saataisiin säälliseen kuntoon.
Näin kannattajana voi miettiä tulevaisuutta ja Tepsi pelaa paljon syöttöjä sinne keskustaan. Sen kanssa on ehkä tulevaisuudessa mietinnän paikka.
Tyhmiin jäähyihin ei ole varaa. Sellainen perusasia.
Nyt oli kyllä videoita katseltu ja palavereja pidetty. Loistavaa työtä. Kalpan yv täysin aseeton tänään. Hyvä Tappara. Hienoa että pystytään kesken sarjojen reagoimaan puutteisiin näin onnistuneesti.
Ai että. Miten mukavaa onkaan olla niin usein ja niin väärässä.
Aktiivisempia olivat ja muutenkin jämäkämpiä. Näkyy tuloksessa. Kumma juttu.
7 x 2 min (ml. Lehtosen viime hetkien jäähy) ja 100%. Onneakin oli, mutta läksyjä oli myös tehty, ja tulos tilatunlainen.
Itse päästiin kokeilemaan ylivoimaa kahdesti. Toivottavasti tämä jakauma tasapainottuu ja kääntyy Tampereella.