Ne ekat lomat. Niitä odottaa, mutta lopulta ne on niin musertavat. Ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä, ja muutenkin loman lopun häämöttäessä tajuaa, että palvelukseen pitää palata takaisin. Että pahin onkin luultavasti edessä. Parit lomat siihen päälle, niin homma rullaa loppuun asti omalla painollaan ja lomista osaa ottaa ilon irti. Toki ihmiset on erilaisia, mutta näin mä ainakin koin. Muutoin elämään kassulla oppi ihan parissa päivässä. Sukupolvien ajan sitä laitostamista on harjoiteltu, joten protokolla on hiottu toimivaksi.