Ei ole ihan kauheesti pelisilmää, empaattisuutta ja hyviä tapoja ihmisillä. Mä oon muutaman kerran puuttunut siihen kiusaamiseen, ja tuun jatkossakin puuttumaan.
Suosittelen samaa muillekkin. Aina kun jotain kiusataan.
Ei ole ihan kauheesti pelisilmää, empaattisuutta ja hyviä tapoja ihmisillä. Mä oon muutaman kerran puuttunut siihen kiusaamiseen, ja tuun jatkossakin puuttumaan.
Suosittelen samaa muillekkin. Aina kun jotain kiusataan.
Herätys soimassa 3.55. Heräät. Makaat 5min. Katsot puhelimen kelloa. 3.01. Voi jumalauta. 4.45 lähtö…
Mikä on Fabo?
Samaa pohdin ja päädyin pohdinnoissani siihen että kyse on Facebookista.
Alan vissiin vanhenemaan, kun ei pysy enää perässä näissä kaikissa lyhennyksissä.
Nyt hirtti kiinni tämä kellojen siirtely.
Ihan uusi ongelma.
Auton kännykkäohjattu Webasto ei ymmärrä että kelloja on siirretty.
Olisit kysynyt, että “Onko jäänyt traumoja kevään välieristä? Tai ehkä liskojen yö muuttunut kirveiden yöksi?”
No joo, toisaalta hyvä olla vain hiljaa, ettei provosoidu tai loukkaannu vastanaljailusta, jos aggressiivisella tuulella ja jos tyypillä on oikeasti vaikeuksia alkoholin kanssa eikä ole vain sattumalta kännissä juuri sinä päivänä.
2 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Nukkuminen, arvostatko?
Koulu, tai oikeastaan tarkemmin opetuksen puute koulussa. Niinkin helppo ja suppea aihe kun Ihmisen Anatomia ja Fysiologia (3op), ja koko helvetin kurssilla on ennen tenttiä kuusi (6!) lähiopetustuntia. Tai siis piti olla, opettaja on huomenna “estynyt pitämään tunnin”, ja tunnin siirtämisen sijaan päätti että me opiskelijat saadaan opettaa toisiamme.
Joo, tokihan aikuisen ihmisen pitää ottaa vastuuta omasta opiskelusta, opiskella itsenäisesti ym, mutta onhan tommosissa haastavimmissa aiheissa se ihan oikean ammattilaisen antama opetus ihan korvaamatonta.
Nyt tuli vastaan sellainen tapaus työelämässä, että tekisi mieli avautua enemmänkin, mutta en voi.
Selvittäkää ihmiset kunnolla asiat ja, jos ette itse tiedä/osaa, niin kyselkää.
Saatana, kun tekisi mieli avautua nimillä ja kunnolla, mutta pakko antaa olla.
Minua harmittaa turhanpäiväiset onlinerit ketjuissa joihin ne ei tasan takuulla kuulu ja joiden sisältöarvo on nolla. Onneksi tulee hyvä mieli kun voin liputtaa niitä.
Nim. Voitan vesisateen 666 - 0 ja tämän viestin saa toki ottaa talteen.
Miksi vitsakasassa joku haluaa ottaa viestejä “talteen”, tuokin harmittaa ihan maan vi. suunnattomasti.
Annahan tulla, ilman nimiä toki.
Ei pysty nyt. Ehkä myöhemmin, en osaisi nyt pukea tekstiä oikeaan muottiin. Leimaisin yhden “ammattikunnan” liian lujaa, joten parempi antaa olla toistaiseksi.
Kerro tai älä kerro. Mutta mitä toi tommonen On?
No se on vitutusta “ammattilaisia” kohtaan. Rakennusalalla. Mutta tämä nyt oli vain tällainen avautuminen, valitettavasti en viitsi nyt tämän enempää avautua. Koskaan ei tiedä kuka/ketkä lukee täällä.
Mieluummin vitutus tänne kuin muualle tai pään sisälle…
Eiks nuo aiheet opi ihan elämänkoulussa, koskapa onhan meillä kaikilla anatomia ja fysiologia ihan omasta takaa?
Joo itse asiassa oot täysin oikeassa. Mulla huono tapa murehtia niitä itsekseni.
Jos rakennusalan ammattitaidottomuudesta alkaa ressaamaan niin kyllä sen tien pää on Pitkässäniemessä
Lattioita kaupustelin joskus takavuosina ja toimenkuvaan kuului käydä myös reklamaatioita katsomassa. Kyllä tämä maa on täynnä monenkirjavaa “ammattilaista”
Hengissä ollaan. Pää on kunnossa. Kiitos huolenpidosta.
Vaikka “muutama vuosi” on tullut asioita nähtyä, niin nyt tuli pohjanoteeraus vastaan.
Tähän voisi sanoa “et sä tiedä kuka mä oon”…Jenni, ennen tätä juttua en mäkään tiennyt kuka ■■■■■ sä olet!!..