Hauskoja juttuja ja tarinoita

Heh. Syksy 1994 oli näiden Tappara-vitsien kulta-aikaa.

2 tykkäystä

Olisiko ne murheelliset “leppäkerttu ja pisteet” vertauksetkin niin kaukaa?

Kyllä vain. Toikin klassikko juuri samalta syksyltä.

Tulin eilen illalla salin ovesta ulos. Siinä edessä pyöräili isä 4 vuotiaan tyttönsä kanssa. Tytöllä oli oranssi Nalle Puh kypärä päässä. Minä tietenkin tokasin kovaan ääneen, että onpa hieno Tapparakypärä. ’
Siihen isä, hyvä ettei itkua turahtanut: " Ei se mikään Tapparakypärä ole"

10 tykkäystä

Tämä tuska kun yrität muijalle selittää playoff kaaviota ja kuka menee aina jatkoon. Sanoin vain että ei sennii väliä kun mestari on kuitenkin selvä.

1 tykkäys

Olin opiskeluaikana harjoittelussa läheisessä päiväkodissa. Ensimmäisenä päivänä huomasin tuttavani pojalla jokereiden pipon päässä. Asiastahan heti keskusteltiin ja manipulointi oli alkanut. Hänen isänsä on henkeen ja vereen narri mutta ei auttanut. Lopputulos saa hymyn huulille (Otto poika kuvassa oikealla)

Jatketaan vielä sen verran että Oton äidin kanssa olemme samassa työpaikassa ja olin Otolle luvannut Saravon nimikirjoituksen jo harjoittelun aikana kun minulla sellainen kätköistä löytyi. Toimitin nimikirjoituksen viikko takaperin viestin kera Oton äidille. Nimikirjoitus löytyy kehystettynä huoneen seinältä ja tänään hänen äitinsä sanoi kuinka poika oli ollut onnellinen tehdessään ensimmäisen maalinsa lämäten kuin Saravo.

(Kuvan ja nimen julkaisuun on lupa)

24 tykkäystä

Villikortti ohjelmassa Mäkilähde ihmetteli kovasti sitä kuinka joku tyttö oli (mukamas) nähnyt leikatussa palsternakassa Ilveksen logon.

No mikä tästä sitten teki hauskan? Mäkilähde jatkoi, että onhan palsternakka menestynyt 2000 luvulla paremmin kuin Ilves, palsternakka valittiin 2004 vuoden vihannekseksi.

35 tykkäystä

Hyvä vastaus :wink:

2 tykkäystä

Tämä tapahtui tänään. Vaimoni on opettaja. Hänen koulussaan on viime päivinä ollut lukiolaisia vieraina Italiasta.
Muutama opettaja on sieltä ollut mukana oppilaiden kanssa.
Lukiolaiset ovat olleet vieraina yläasteella. Tänään oli ollut oppitunti, jota seuraamaan oli tullut muutama italialainen ja heidän opettajansa. Kesken oppitunnin oli joku ujomman sorttinen yläastelainen poika kipassut italialaisopettajan luo ja kysynyt tältä italialaisrouvalta:

“Do You know, who is Patrik Laine?”

17 tykkäystä

Tässä tulee myös vastaus, pitääkö italialaisia jatkossa kutsua kouluihin. :wink:

Tänään aamulla tullessani junalla tampereelle ja odottelin ovella junan pysähtymistä niin viereen tuli nousussa oleva ja lonkeroa maisteleva pariskunta 45-50 välillä iältään ja rouva sanoi minulle nähtyään tappara pipon että tappara voittaa johon totesin että toivottavasti. Sitten mies kysyy että miten eilen peli päättyi ja sanoin että lauantaina oli peli eli eilen ei ollut. Rouva siihen sitten totesi et joo Tappara voitti johon taas totesin että ikävä kyllä ei voittanut jolloin mies totesi emännälleen et tietenki ilves voitti :slight_smile: no siinä kun hetken kinastelivat niin rouva sanoi että tappara johtaa 2-1 voitoin johon mies totesi että tasan 1-1 sarja on jolloin jouduin korjaamaan että molemmat ovat väärässä että ilves johtaa 2-1. Tähän molemmat sitten yhteen ääneen tokaisivat että tänäänhän on sitten katkon paikka sarjassa. Tähän jouduin jälleen korjaamaan että 4voitosta poikki että pelit jatkivat vielä…sehän aiheutti kovasti ihmetystä. Ovet aukesivat junasta ja matkamme jatkuivat eri suuntiin mutta olipa hauska kiekkokeskustelu :smile: Totesin mielessäni että pariskunnalla tainnut olla perjantai-maanantai välinen yö. Ikäkin on noin arvio,paha sanoa kuinka paljon elämäntapa on vaikuttanut ikääntymiseen:grinning: Tapauksesta nyt n.3 tuntia ja vieläkin hymyilyttää.

19 tykkäystä

Tämäpä erinomainen tarina lojaaleista gloryhuntereista keskellä koko Suomea ravisuttelevaa kiekkobuumia.

3 tykkäystä

Tämä ei sattunut minulle, mutta nauroin katketakseni. Antakaa anteeksi, oli pakko laittaa ja onhan tämä hyvä kevennys pelipäivään:

15 tykkäystä

Tämä päivä on ollut aikamoista sekoilua! XD Olin menossa nukkumaan joskus puoli yksi. No kuulen jonkun napsauksen, tarkistin oliko puhelimen laturi vielä kiinni. Olihan se. No aamulla herään koirien hyppimiseen jaloillani ja tartun puhelimeeni. Akkua 29%. “Mitä v*ttua?!? Sähkökatkos?? Ei koska valot toimivat.” Lopulta selvisi että laturinjohto oli irronnut muuntajasta… No, puhelin ehti ladata 80% ennen kuin @Devilady heitti mut takaisin keskustaan.

Pyörin hetken Koskarilla ja päätin lähteä käymään toimistolla sekä katsomassa jätkien aamujäät. Kun lähdin hallilta kello näytti n. 13:00, bussi kotiin lähtisi 14:15. Näin nearbyssa mielenkiintoisia Pokemoneja ja lähdin niiden perään, samalla pankkiautomaattia etsien. Pokemonit ja automaatti löytyivät molemmat. Aikaa oli enää alle tunti ja olin Kalevan Prisman edessä, miettimässä mitä kautta olisi nopeinta kävellä, päätin lähteä samaa reittiä kuin tulin.

Aika hupeni ja hupeni. Vatsa alkoi vaatimaan tyhjennystä ja suuntasin Kalevan ABC:lle. Aikaa 45min ja en ollut vielä puolivälissäkään. Ylläripylläri molemmat vessakopit olivat varattuna, joten jäin jonottamaan. Mitään ei tapahtunut muutamaan minuuttiin ja mun oli pakko lähteä jatkamaan matkaa.

Kävelin nopeinta mahdollista vauhtia ja yritin navigoida oikeaan suuntaan. Kerran piti palata takaisinpäin, kun unohdin erään työmaan. Kello oli jo varttia vaille ja matkaa oli jäljellä jonkin verran. Havaittuani Keskustorin muutin suuntaa 90* astetta oikealle. Lopulta löysin Pikku Kakkosen puiston ja lähdin juoksemaan pienen matkan, kunnes pysähdyin. Mulla ei ollut havaintoakaan mihin päin piti suunnata. Olinko tulossa väärän suuntaa?

Kaksi vierasta kieltä puhuvaa ikäistäni naista huusivat “Tappara!” Peukun näyttö heille ja siitäkös heillä riemu repesi. No niin repesi riemu mullakin, kun huomasin talojen takaa pilkottavan tekstin: OTEL ILVES! Nyt tiesin missä olen ja missä Koskikeskus on! Juoksu jalkaa hotellia kohti ja löysinkin Koskarin! Nyt pitäisi löytää enää vessa ja aikaa 15min. Vessa löytyi nopeasti. Kun piti alkaa siistimään persusta, niin mitäpä vessasta uupui? No paperia of course! :slight_smile: Laatikossa kolisi vain tyhjä hylsy. Äkkiä seuraavaan vessaan ja hommat valmiiksi.

Aikaa 10min ja ajattelin hakea Ärrältä vähän juotavaa. En vain tarkalleen muistanut missä Ärrä sijaitsee. Näin infotaulun ja menin sen luoksi. Ja tottakai se taulu oli käytännössä käyttökelvoton, koska se otti todella heikosti kosketuksia vastaan. Ei auttanut muuta kuin lähteä etsimään muistin varassa. Kioski löytyi äkkiä ja eikun kohti lintsiä.

Kuski sanoi että mun paluulippu oli tiistaille, jolloin myös saavuin Tampereelle. Kuski kuitenkin päästi mut ilman kummempia hälinöitä kyytiin, koska ymmärsi mokani. Bussi starttasikin hetken päästä.

8 tykkäystä

Itsellä on tänä viikonloppuna tilanne, että piti viettää kirjastossa erään projektin parissa kolme tuntia. Pakkohan sinne oli mennä jo eilen, kun tänään on tuo seiskapeli ja oltava hallissa. Tässä rannikkoseudun kirjastossa on meneillään joku Suomi100-vuotta teemaan liittyvä valokuvanäyttely, kuvia voi katsella esityksenä myös isojen näyttöjen kautta. Sinne sohvalle oli jossain vaiheessa tullut eläkeläispariskunta katsomaan slide-esitystä. Pappa oli itsekin kaiketi kova valokuvauksen harrastaja kun kommentoi asiantuntevasti kuvia. Puuhastelin siinä prokkista ja samalla seurailin foorumilta pelin kulkua. Sitten yht’ äkkiä tämä pappa tokaisee kovaan ääneen: “Siinä Tapparan kannattajat juhlii”. Ilmeisesti siinä oli jotain kuvia mestaruusjuhlista. Mutta tiesin että nyt tässä käy hyvin. :smile:

7 tykkäystä

Kävin seurueeni kanssa pelin jälkeen morjestamassa tuttujamme heidän luonaan. Heidän 1v vauva istui äitinsä sylissä ja istuuduin heidän viereensä sohvalle. “Heitä yläfemma! Heitä nyyyt!” puhelin pikkuiselle. Muutaman sekunnin hän katseli mun kättä hoomoilasena kunnes antoi läpyt. :hand_splayed:

Siinä sitten naureskeltiin. :smile:

Ps. Pikkusella oli tottakai :tappara: -body päällä!

3 tykkäystä

Täysi tunnustus Ilvekselle hienosta taistelusta. Tämän jaoin jo FB:ssä tutuille Ipa-faneille. Jopa niitä nauratti.

Ja onhan tämä ihan poskettoman hauska. Joonatan Manson tuotantoa Facesta.

18 tykkäystä

Mulla loppu just wc-paperi ja 18.00 alkais jää. Paas juosten ja tuo lisää.

Tuonko vielä? :laughing:

En tiedä onko tämä hauska juttu tai tarina mutta ironian määrä on kyllä ihan uudella tasolla kun juupajoella asuva Ilves-henkinen puolituttu haukkuu somessa Tappara-faneja mouhijärveläisiks. :smiley:

33 tykkäystä