Historian lehtien havinaa Tapparasta

Pelattiin häntä vastaan muutama viikko sitten, ja vaikka hävittiin 4-0, niin 2 vs. 0 tlanteessa vedin pidemmän korren :smiley:

4 tykkäystä

Tämä Toni Jooseppi on itselläni ensimmäinen muistikuva Tapparan ulkomaalaisavuista, joka ei ollut vahvistus. Taisi pelata numerolla 20. Oli isokokoinen, hidas ja kankea. Alkuverryttelyissä muistan elävästi, kun mies ei osunut edes tyhjään maaliin.

1 tykkäys

Toi paita on kyllä jäätävän hieno.

Kyllä oli Löki Laksolan valelaukaus ja maali myös komee. Siinä oli pakki, jonka päätä ei viivalla kylmänny. :muscle:t4:

2 tykkäystä

Ilveksellä kun on taas meneillään seuran myyntiprosessit niin katsotaan viikonlopun aikana löytyykö mitään materiaalia alkuvuodelta 1999, kun Tero Palmroth oli “ostamassa” Tapparaa.

2 tykkäystä

Elisen pelin jälkeen alkoi mietityttää, kuinkahan monta kertaa Tapparan ja HIFK:n runkosarjakohtaamisissa on tapahtunut ns. “Sweep” eli toinen on vienyt nimiinsä kaikki ottelut?

Tapparan sivujen mainiosta historiaosiosta tuo on tietenkin tarkistettavissa. Laskennassa ovat kaudet, jolloin joukkueet ovat kohdannneet toisensa runkosarjan aikana neljä kertaa. Ensimmäisen kerran näin tapahtui jo kaudella 1970-71, kun 12 joukkueen kaksinkertaisen sarjan jälkeen sijoille 1-6 sijoittuneet pelasivat keskenään kaksinkertaisen jatkosarjan.

Kaudeksi 1972-73 otettiin käyttöön nelinkertainen sarja, vaikka pudotuspelejä ei vielä silloin ollut. Ne tulivat ohjelmaan SM-liigan ensimmäisellä kaudella 1975-76. Runkosarja kuitenkin pysyi nelinkertaisena. Yhteensä neljän runkosarjakohtaamisen – alussa siis ylipäätään kohtaamisia – kausia Tapparalla ja HIFK:lla on tämä kausi mukaan lukien 47.

Vuosien varrella ottelumäärät ovat kasvaneet, mutta Tappara ja HIFK eivät ole koskaan olleet samassa “välisarjassa”, joten keskinäisiä runkosarjakohtaamisia on siis ollut Liigan alusta lähtien neljä kaudessa.

Miten sitten on käynyt? Tapparalla on neljän HIFK-voiton runkosarjoja eilisen jälkeen yhteensä viisi. Ensimmäinen mestaruuskaudelta 1976-77 ja heti perään hopeakaudelta 1977-78. Seuraava tuli mestaruuskaudella 1985-86 ja neljäs kaudella 1999-2000 (puolivälierissä tuli sitten katkera tappio juuri HIFK:lle, mutta se on toinen juttu). Viides sitten nyt.

HIFK:lla neljän Tappara-voiton runkosarjoja on kaksi. Ensimmäinen näistä oli kausi 1988-89 ja toinen lähes 20 vuotta myöhemmin kaudella 2007-08.

1 tykkäys

Kun Palmrothin Tero Tapparan osti. Tällaista juonen käännettä lopputalvesta 1999. Eikä näillä ole tarkoitus dissata ketään osapuolta. Päinvastoin.

Huomenna jatkuu…

5 tykkäystä

Muistaakseni osa ilkeämielisistä kuiskutteli, että Tero on liikkeellä vaimonsa rahoilla. Näinhän se ei olisi ollut, vaikka vaimon puolella omaisuutta oli ja on edelleen todella paljon.

Samoihin aikoihin Terolla oli Helsingissä todella upea urheiluun ja vedonlyöntiin perustunut ravintola Sporting club. Se ei tosin ollut pitkään pystyssä, kun lainsäätäjät eivät tykänneet viinan ja vedonlyönnin yhdistämisestä. Tänä päivänä vastaava sporttibaari samoissa tiloissa olisi takuuvarma menestys.

3 tykkäystä

Aamulehtikin antoi palstatilaa. Kovin tuttuja vaatimuksia. Parannetaan kuvan laatua…

2 tykkäystä

Tapparakin tuli asian kanssa ulos. Kassa oli alkuvuonna '99 ilmeisen tyhjä ja velkaakin oli.

3 tykkäystä

Kaupat jäi sitten syntymättä. Tässä jutussa nimiä joita voimme kiitellä jopa seuran olemassaolosta.

6 tykkäystä

1986 mestareita oli jäällä ennen Ilves-peliä. Ihan mielenkiinnosta taas lähdin tunnistamaan näitä.

Korjatkaa, täydentäkää.

Vasemmalta lukien: ??, Jutila, Valkeapää (takana Pämi), Heikkinen, ??, Laksola, Grönstrand, ??, ??, ??, Järvinen, Susi, Korpi, ??

Kuva kopioitu Tapparan nettisivuilta:

Grönstrandin vieressä Laurila.

1 tykkäys

Mulla isompi kuva käytössäni niin iisimpää. Eka vasemmalta oli huoltaja tms., en muista nimeä. Heikkisen ja Laksolan välissä Piirinen. Grönstrandin jälkeen Laurila, Halme, Oksanen. Viimeinen rivissä Litma.

2 tykkäystä

Ilmeisesti synkähkö 90-luku syynä sille, että Tepsillä ja HIFK:lla historiatilastoissa enemmän voittoja.

1 tykkäys

Historiaa se on lähihistoriakin. Näin runkosarjan voiton varmistuttua jo ajat sitten voitaneen keventää lauantaitunnelmaa kauden 2011-12 kaudenalusarvioilla.

Iltalehti

Iltasanomat

10 tykkäystä
1 tykkäys

Löytyipä vahingossa tällainenkin twiitti:

Lisää historiallisia twiittejä:

https://www.twitter.com/TapparaStats

6 tykkäystä

Videokuvaa Tapparan touhuista 70-luvulta.

12 tykkäystä

Suurkiitokset @Juissi27 ja tietysti kaikki muutkin, jotka ovat rikastuttaneet tätä mielestäni tärkeää ketjua! Ihan herkistyin kun katselin tuon Karapalon dokumentin, niin tuttuja kasvoja kaukaisuudesta. Se on todettava, että kyllä kiekkoilu on kehittynyt noista päivistä valtavasti, mutta mikä hienointa noina aikoina tuolla tasollakin Tappara hallitsi maamme kiekkoilua!

2 tykkäystä