Historian lehtien havinaa Tapparasta

Vaikea kyllä kuvitella em. linkin perusteella, että mies hylkäsi ammattikiekkoilijan uran ja suuntasi mielummin muusiikkiuralle.
Kaikelle kunnioituksella.

7 tykkäystä

Tuossa on paikoitellen kunnon MC Nikke T -meininkiä… :joy::smile:

1 tykkäys

On kyllä melkoista “Oldskool” -kamaa… Onko Tseipii hitusen sämplännyt “Eye of the Tigeriakin” mukaan.

Kulttiteko @axe :lta julkaista pala historiaa :thumbsup:

4 tykkäystä

Jos nyt oikein muistan, niin tuota käytettiin silloin syksyllä Tampere-cupin peleissä maalilauluna. Ainakin oma reaktioni oli luokkaa “mitä v***a”. Helpotus oli suuri, kun Live is life palasi omalle paikalleen.

En silloin tajunnut että se oli Järvisen tekemä. Muistan vaan kausijulkaisun maininnan mainosmusiikin tekemisestä 957:lle.

Nyt 2010-luvun korvin kuultuna tuo ei ollut aivan niin kamala kuin muistin. Mutta kyllä Olli Palolan “tuotanto” edelleen putoaa paremmin.

1 tykkäys

Tää oli kyllä niin helmi haku, kun olla voi👍. Muistan kappaleen hyvin, mutta en sitä, että tätä olisi käytetty maalilauluna.

Joskus 90-luvun alussahan maalilaulu vaihtui, muttei kylläkään tähän. Yleisön painostus palautti Opuksen ja hyvä niin. Muistaako joku, mikä tuo biisi oli?

Oliko palstalaisia hallissa kun tämä tapahtui. Itse en ollut.

Hakametsässä nähtiin kaudella 1988-89 todella erikoinen episodi. Tapparan Steve Peters ja HPK:n Juha Jyrkkiö tappelivat alkuverryttelyssä.

1 tykkäys

En ollut minäkään, mutta hämäriä muistikuvia on. Yllättäen täältä ei löytynyt mitään, mutta jatkoajassa on tappelulle oma ketju. En kuitenkaan linkkiä laita, voi etsiä, ken haluaa. Kova tappelu oli ollut ja sen jälkeen tuomarit ovat olleet mukana alkuverryttelyssä.

2 tykkäystä

Tässä Liigapörssin havinaa kaikista joukkueista. Tapparan osalta voinee sanoa, että eteenpäin on menty.

5 tykkäystä

Ässillä mielenkiintoinen veskaritandemi.

3 tykkäystä

Kylläpäs on korkea hinta Jan Calounil

Ainakin Savinainen viime kaudella.

1 tykkäys

Hattutempuista löytyy kattava listaus aikojen alusta eiliseen asti Tapparan kotisivujen historiaosiosta:

http://www.tappara.fi/liiga/hattutemput/

Viime kaudella Vellun hattu oli ainoa. Toissa kaudella Lajunen teki kaksi ja Laine ja Ilomäki yhdet.

4 tykkäystä

Tapparan puolustaja Petri Gynther ja KalPan hyökkääjä Jaakko Uhlbäck pistää kyllä silmään heti.

Tästä siirrosta on toisessakin ketjussa, joten ei siitä enempää tässä :grinning:

Pakko todeta Gyntherista, että mies lähti yliopistokiekkoon divaritason pistelinkona ja tuli sieltä Tapparaan pakkina. Tiesiköhän konttorilla kukaan edes miehen pelipaikkaa :slight_smile:

2 tykkäystä

Mielenkiintoisen lehden sain enoltani matkaan. Tuttuja nimiä löytyy Pyynikin Haukkojen riveistä.

5 tykkäystä

Sellaisen nyanssin kysyisin, että tuo julkaisu on kuitenkin varmaan ilmestynyt 80-luvun alkupuolella tai puolessavälissä vaikkakin käsittelee vuosia 1928-75?

Pyynikin Haukkojen eturivin luistimista, maalivahdin patjoista ja hanskoista, sekä kuvassa oikealla olevien pelaajien hanskoista päättelisin jotain vuotta 1983-85?

2 tykkäystä

Voisi väittää, että liigahistorian mieleenjäävimpiä pelaajia ainakin. Liike, syöttötaito. En tiedä, oisko ollut vähän ylimielinen kun oli niin dominoiva. Onneksi Hifk ja Espoo ei täysin onnistunut hyödyntämään miestä ja ei ehkä samalla tavalla ja täysin joukkuepelaaja kuin muuan Jiri Kucera tai edes Otto Janecky.

2 tykkäystä

Jep. Vuonna -89 näyttäs olevan painettu.

Rautakorven haamu, haamumaali, mutta kuka muistaa Matti Peltosen kummituskiekot Tappara-Ilves - pelistä (pahoittelut kuvan laadusta) :

Lyhyesti: Matti Peltonen pääsi maaliin kolmannessa erässä Antti Leppäsen tilalle ja heitti ämpärillisen kiekkoja kentälle. Joukkuekaverit ammuskelivat Peltosen lämpimäksi ja temppu jäi tuomareilta rankaisematta… Naapuriseuralla jäi episodista jotain hampaankoloon.

(Kuvassa: Kummituskiekkoja kentällä)

8 tykkäystä

Katselin kuvia Tapparan kotisivujen historia-osiosta ja eteen sattui tällainen kuva.

Edessä keskellä on maalivahti Gösta Wangel. Kysymys kuuluukin, onko hänellä oranssi pelipaita? Viime talven juhlapelin oransseja pelipaitoja kun hehkutettiin ensimmäisiksi laatuaan.

5 tykkäystä