Olen samaa mieltä. Pitkissä sarjoissa keväällä se useimmiten voittaa sarjan, joka pystyy “jauhamaan” omaa peliään ja hallitsemaan peliä. Tottakai siihen päälle tulee muitakin voittavia asioita mm. erikoistilanteet. Ja että peli ei liikaa pyöri ulkokehällä. Sen hallinnan on myös tuotettava laadukkaita maalipaikkoja enemmän itselle kuin vastustajalle ja jäähyjä myös.
Tähän “jauhamiseen” uskon Pennasenkin yrittävän Ilveksen peliä vievän. Eri asia miten hän siinä onnistuu.
Erikoisia kommentteja tulee vastaan Ilveksen CHL-taipaleesta. Myrrän piikkiin, vaikka jatkopaikka oli omissa käsissä viimeiseen peliin lähdettäessä. Taisi käydä vaan niin, että sarjan taso yllätti Ilveksen turkki takussa.
Joko yllätti, tai sitten muuten ei oikeen osattu olla mitenkään valmiina kansainvälisiin peleihin. Ihan itse Ilves köpöili mahdollisuutensa. Ei se minkään koutsin syytä ollut. Mutta toivottavasti päästään tulevina vuosina yrittämään uudestaan ja on nyt otettu oppia näistä peleistä.
No tää nyt on ihan täyttä paskaa Jos miettii kausia, kun Ilveksellä on ollut kilpailukykyinen joukkue. 19-20 erinomainen kausi (joka alkoi heikosti ja loppui vahvasti) päättyi koronaan. 20-21 Ilves jostain syystä heitti hirveet satsaukset lainapelaajiin ja loistavan alkukauden jälkeen yllätettiin housut nilkoista, kun nämä olivat poistuneet. 21-22 oli hyvä kausi ja tuloskin ihan validi, tottakai loppukaudesta korona ja loukkaantumiset verotti, mutta en mene näiden taakse. Askeleita mentiin eteenpäin viime kaudella ja tällä kaudella siitä jatkettu.
Mä kunniotan Tapparaa ja teidän dynastiaa. Tiedän, että teilläkin monta vuotta kunnes se mestaruus tuli tässä 2010-luvulla. Ei silti ollu mitään epäselvyyttä etteikö se ollut tulossa. Tällästä ihan naurettavaa vähättelyä tuurista ei vaan pysty lukemaan. Ei esimerkiksi 14 paikallispeliä viimeisestä 18 voi mitenkään tuurilla voittaa. Tottakai keväällä se vasta nähdään onko Ilveksestä vielä mestariksi.
Tämä on helppo ymmärtää. Tapparallakin meni pitkään ”tajuta” mitä tässä sarjassa pärjääminen vaatii. On melkoinen haaste olla iskussa heti ennen kuin kotimainen kausi alkaa ja samoin pitkin kautta kun kun CHL pelejä tulee lisää.
Näyttää siltä, että meidän leirissä sarjan arvostus on kovassa kasvussa. Pelit on pääsääntöisesti kovatasoisia heti alusta lähtien. Ilves maksoi oppirahoja tänä vuonna, uutta matoa koukkuun jatkossa.
Olen vahvasti eri mieltä. Tapparalla ei mennyt kauaa tajuta, mitä menestyminen CHL:ssä vaatii. Taloudellisesti se ei ollut kannattavaa kaikkina vuosina, kun Tappara ollut mukana ja se on näkynyt aivan selkeästi. Peliesitykset, jopa SaiPaa vastaan, olivat välinpitämättömiä. Palkintorahat nousseet merkittävästi ja nykyään kiinnostaa.
Ilveksen peliesitykset kuitenkin oli se pointti ja Myrrän piikkiin ei saa. Ensi kerralla kokonaan ilman Myrrää, ehkä silloin pärjäävät.
Voi olla että asia on tajuttu, mutta kentällä se ei isommin näkynyt CHL:ssä viime kausia lukuunottamatta. Alusta jatkoon vuosittain, mutta sitten seinä pystyyn muistaakseni joka kaudella.
Tällä ja viime kaudella on tultu heti alusta asti aika reippaalla otteella peleihin.
En lukenut enempää, kun sanaan viiksien ja meinasin lopettaa. Sitten vielä takkuturkkien. Ei näin, todellakaan. Eli jätetään nämä täältä pois ihan heti!
Oli ihan hyvä matsi, joskin vähämaalinen ja myös maalintekotilanteita oli vähän. Seurannassa laskeskeltiinkin sitä että Ilveksen vastaiskuhauet pysyivät hyvin piilossa.
Viime kaudella Ilves ja TPS pelasivat avauskierroksella ja se jäi itselle hyvin mieleen, koska siinä vedettiin hurjatempoista päästä päähän kiekkoa koko 60 minuuttia. Vuodessa peli on muuttunut paljon.
Ilveksen pakistoa kun katselin, niin sillä on kyllä edellytykset muodostaa erittäin tehokas liaaniviidakko playoffeihin. Lancasteria lukuunottamatta koko porukka on suhteellisen kookasta ja kamppailuissa väkevää. Tämä kun yhdistetään Pennasen joukkueilta nähtyyn estämispeliin, niin ei tule olemaan helppoa murtautua 1. sektoriin.
Olisi kyllä ihan hemmetin noloa ja fanien kannalta täysin anteeksiantamatonta, jos vauhdikkaaseen taitokiekkoon pelinsä aina perustanut Ilves alentuisi tuollaiseen.
Mutta jos Ilves aikoo voittaa jotakin (mestaruuden) niin se on vaan pakko pelata puollustuksen kautta, pelkällä päättömällä hyökkäämisellä ei mestaruutta voiteta.
Ilveksellä taitaa olla nyt pieni taantuma pelissä, kun taidetaan ajaa sisään uutta Pendolätkää. Tänään ainakin omaan silmään pelissä oli aistittavissa pientä viivettä jatkuvasti, ihan kuin pelaajat olisivat joutuneet miettimään sen puoli sekuntia, että mitäs mun nyt pitikään tehdä. Ja Lukko kun pelasi aggressiivisesti ja kovaa painetta antaen, niin Ilves oli rajusti ongelmissa. Noh, onneksi pian tulee maaottelutaukoa, niin ehkä siinä saadaan hommaa paremmin jiiriin taas.
Ilman vahingoniloa: tuo on välillä piristävää kuulla Teidän leiristä.
Täällä on paljon pohdittu ”omien” saamattomuutta, hitautta vaikka rakennetaan eri pelityyliä Eurooppaa ja liigaa varten.
Eiköhän se siitä, mutta riippuen kuinka syvällä Joukon teesit ovat - ei tie ole välttämättä helppo. Emme saa koskaan tietää olisiko Myrrän alaisuudessa tullut suvantovaihetta (jos tätä vielä edes sellaiseksi voi sanoa) ollenkaan tai jos, niin missä vaiheessa.
Tietysti saattaa olla, että myös veskan huippuotteet teille muutaman voiton on alkukaudesta tuonut vähän vaisummallakin pelillä?
Ilmanmuuta Langhamer on tuonut pisteen jos toisenkin. Tänään toisaalta taas hävittiin Langhamerin pieneen virheeseen, kun ei saanut tolpanjuurta ajoissa kiinni siinä kolmannessa maalissa.
Ja joo… En mä tätä pidä itsekään vielä minään pahana suvantona. Lukko ehkä se kuumin joukkue koko sarjassa tällä hetkellä. TPS pelistä en sano mitään, kun hääjuhlien (ei omien) takia jäi näkemättä koko ottelu. Ilmeisesti hyvin pienten marginaalien peli. Nyt sitten lähdetään pitkälle vieras turneelle, niinkuin Tapparakin. Mielenkiintoista nähdä kumpi klaaraa sen paremmin.
Sen verran kauan Myrrä puikoissa oli, että uuden opettelu ja totuttelu Pendolätkään varmasti ottaa aikansa.
Tämän riskin Ilves otti valmentajan vaihdossa, sillä uuden valmentajan uudet kuviot ottavat aikansa ennen kuin lähtevät pelaajilta ns. “selkäytimestä”. Riskinähän on toki, että somehuutelua tulee aiheesta, jos riittävää menestystä ei ihan heti tule.
Aika näyttää oliko valmentajan vaihto oikea ratkaisu. Oma näkemykseni on, että Pendon kädenjälki alkaa näkymään enemmän vasta tulevina kausina, kun on päässyt vaikuttamaan mm. joukkueen harjoitteisiin ja rosteriin ennen kauden alkua (…mikään toki ei estä menestymistä tällä rosterilla, kun saa palikat paikoilleen).
Ps.
Toki tänään Lukko oli myös kyllä kova tilastojenkin valossa eli ei ollut helpoin vastus Ilvekselle (paremmalla tuurilla peli olisi voinut kääntyä Ilveksellekin.