Sanotaan nyt vielä, että oman tulkintani mukaan avausfinaali ratkesi siihen, ettei tehty yhtäkään maalia eikä saatu peliä tasoihin - ja vastustaja oli kokonaisuutena ottelussa hieman parempi. Tulos ei ollut millään tapaa väärä, ja sarja jatkuu eteenpäin.
Rantakarin-Humalojan tilanne taas oli melko ikävä filmi, joka meni nyt tuomareille täydestä. No, näitäkin sattuu - vaikka ei pitäisikään - nopeissa tilanteissa, yleisön lyödessä löylyä jne. Kaksiminuuttiset taas menivät 1-3.
Kuitenkin silloin, kun esimerkiksi suhteellisen kovia virhetuomioita sattuu yhden joukkueen haitaksi toistuvasti ja enemmän kuin muita joukkueita kohtaan, voi kai olla jo ihan asiallista ja perusteltua ainakin kysyä, onko viheltäminen ollut toivotun tasapuolista. Samoin aihetta kysymyksiin voi antaa esim. se, jos voittava ja ei kuitenkaan erityisen rumasti pelaava joukkue saa jatkuvammalla otannalla huomattavan paljon rangaistuksia suhteessa kilpailijoihinsa.
Jos tuomaroinnit sitten ovatkin joskus epätasaisia ja -yhtäläisiä johtuen vaikka ulkoisesta paineesta, niin sehän ei tarkoita, että kyse olisi tarkoituksellisuudesta tai järjestelmällisyydestä (“sorrosta” tms.). Noin hämäriä tai toisaalta yksioikoisiakaan aiheet eivät taida olla.
MIelestäni olisi kuitenkin outoa, jos aiheita ei voisi tuoda niille(kin) varattuun palstakeskusteluun, aina neutraalien näkökulmien lisäksi kenties jopa lievin kärkevyyksin ja ironioinkin esitettynä. (Täydelliseen selvämerkityksisyyteen tai hymiökasoihinkaan ei ehkä aina viitsi vaivautua…) Kommenttien luonnehtimiset (vastoin kirjoittajan omaa huomautusta) “tappion jälkeisen pahan olon kohdistamiseksi toisiin”, “salaliittoteorioiksi” yms. eivät myöskään ehkä ihan asiapitoisimmilta kritiikeiltä ja vastakommenteilta vaikuta, @tatesulo.
No, nuo noina. Itse olin ennen tätä tainnut kirjoittaa tähän (suht rauhalliseen) ketjuun pari yhden rivin kevyttä kommenttia. Nyt vastineita saanut viesti taas oli kuten todettua mietitty jo edellisten sarjojen tapahtumien pohjalta, ei avausfinaalin jäljiltä - vaikka senkin joihinkin tilanteisiin taisi olla sujuvasti yhdistettävissä (itse katsoin sen kolmannen erän jäähytilanteenkin tarkemmin vasta viestin jälkeen…). Täytyypä ilman muuta myös muistaa kiitellä tuomaritoimintaa, kun siihen on jatkossa aihetta.
Tässä ovat playoffien jäähytilastot tähän saakka, ehkä pohjiksi jatkokeskusteluille ja kritiikeille, tai muuten mietittäviksi. Ollaan muuten ylivoimaisia suosikkeja tämän voittajaksi pitkässä juoksussa tällä hetkellä;P
# |
Joukkue |
O |
KPL |
2 |
5 |
10 |
20 |
25 |
Yht |
M/O |
1. |
Tappara |
11 |
60 |
51 |
3 |
3 |
3 |
0 |
207 |
18,82 |
2. |
HIFK |
13 |
55 |
50 |
1 |
3 |
1 |
0 |
155 |
11,92 |
3. |
Kärpät |
13 |
59 |
55 |
0 |
4 |
0 |
0 |
150 |
11,54 |
4. |
KalPa |
6 |
34 |
26 |
2 |
4 |
2 |
0 |
142 |
23,67 |
5. |
SaiPa |
9 |
41 |
35 |
1 |
4 |
1 |
0 |
135 |
15,00 |
6. |
TPS |
10 |
46 |
43 |
0 |
2 |
1 |
0 |
126 |
12,60 |
7. |
Ässät |
7 |
43 |
41 |
0 |
2 |
0 |
0 |
102 |
14,57 |
8. |
JYP |
6 |
25 |
24 |
0 |
1 |
0 |
0 |
58 |
9,67 |
9. |
Lukko |
2 |
8 |
7 |
0 |
1 |
0 |
0 |
24 |
12,00 |
10. |
Pelicans |
3 |
9 |
9 |
0 |
0 |
0 |
0 |
18 |
6,00 |
Torstaita kohti luonnollisesti sitten taas lähinnä Tapparan peliin, ei tuomaritoimintaan keskittyen. Ja toivotaan nyt kuitenkin, ettei viheltämisistäkään enää ihan hirveästi kärsittäisi. Vaikkeivät otteluita olisi ratkoneet, saattavat joskus häiritä silti…