Liigan tuomaritoiminta 2018-19

Nyt kun Sanomalla ei ole enää oma tuote pelissä niin odottaisin, että nostavat tämän tuomari- ja kurinpitotoiminnan linjattomuuden isosti esille. Ja kaivavat juurta jaksaen esille sidonnaisuudet jne.
Läpinäkyvyyttä.

Telian Nyholmille annettava posia, että jaksoi somessa :smile: ihmetellä tuota Bloodin saamaa pääosumaa joka painettiin villaisella. Rehti-Karri ja hyvää tekemistä somessa kato. Ei silloin voi rankoa.

5 tykkäystä

Välillä tämä tuomarien arvostelu saa naurettaviakin piirteitä, kun niin minä, kuin moni muukin tunnemme, että juuri omaa joukkuetta sorsitaan. Itse an vaan jaksa niistä valittaa parista syystä. Yksi on se, että virheitä tulee kaikile, niin tuomareille, kuin pelaajille. Toisekseen en usko täälläkin esitettyyn arvioon, että juuri omaa joukkuetta kohtaan tuomarit harrastaisivat eri linjaa kuin muille.

Esimerkkinä omista mielipiteistäni kuitenkin voisin nostaa pari asiaa esille, mistä olen tuomioiden kanssa ollut eri mieltä, voisin nostaa eilisen Halmon ulosajon. Minusta siinä ei ollut päähän kohdistunutta taklausta ja se, ettei lisäsanktioita tullut, vahvisti kantaani. Ymmärrän kyllä kuitenkin hyvin, että tilanne saattoi kentällä näyttää sellaiselta, kun pelaaja päätään piteli.

Peleissä tulee kyllä virheitä ja sen kanssa pitää voida elää. Nyt nää virheet tehdään ihan ajan kanssa videoita kelaillen. Omia virheitä ei myönnetä, tuomarien vihellyksiä ja viheltämättä jättämisiä ei käsitellä mitenkään. Tuskin Kemiläisen tapauksesta olisi enää tänään valitettu jos olisi jäänyt edes tuohon 5+20 virheeseen. Nyt kurinpito vain jatkoi virhettää käsittelemällä tätä yhtä huitaisua 20 muusta samanlaisesta.

Eiköhän tuomarien kanssa käydä peleistä jonkinlaiset kehityskeskustelut, mutta ei mediassa. Ainakin toivottavasti käyvät.

11 tykkäystä

Ja vaikka olis ollukin, niin sehän olis vaan taklatun syytä kun sattu luistelemaan Halmon luistelulinjalle. Eihän se taklaajan syy ole.

16 tykkäystä

Tuomaritoiminta on aivan säälittävää arpomista tällä hetkellä. Usein kiinnipitämiset ja kampit menee läpi ja miten tuntuu et Tappara häviää nyt kaikki arpajaiset joka pelissä. Mistä Kuuselakin sai lopussa jäähyn ja Elorinne kampitettiin jatkoilla ilman jäähyä.

9 tykkäystä

Tuomareita en syytä puolueellisiksi tms sillä sitä eivät todellakaan ole, mutta onhan nyt menevä jakso AIVAN VARMUUDELLA top-2:ssa tuomarien paskuudessa mitä olen viime vuosikymmenet liigaa seurannut. Yhtään ei tällä hetkellä tiedä mitä tulee mistäkin tilanteesta vai eikö tule mitään.

4 tykkäystä

Nykyinen tuomarilinja ei palvele ketään. Odotan innolla poffeja joissa näillä tuomioilla/tuomioimattomuudella ratkotaan oikeasti jotain.

Pitäisi katsoa tilastoja mutta uskallan väittää että useimmissa farsseissa on mr. Boman jotenkin mukana.

3 tykkäystä

@skvi Kaukokari ja Boman on tässä linjattomuuden kärjessä tällä hetkellä. Toki pitää huomata, että tuon Sportin viimeisen väärin menneen vihelsikin sitten hyvin kevyesti se toinen. Vaikutti vielä varmalta tuomioltaan, mutta väärinhän tuo meni.

Tässä on Tappara-faneilla nyt oikein tifon paikka seuraavaan peliin. Ilves oli tehnyt sen hienon tifon “parasta peliä vuosikausiin” niin me voitais kontrata “parasta tuomaripeliä vuosikausiin.” Kylläpä meinaa meinaan vähän kiristellä.

7 tykkäystä

Häviäjän roolina on “itkeä” tuomareista, mutta onhan tämä ollut kamalaa viimeisissä peleissä ja ihan viimeisimpänä tuo Sportin jatkoaikamaalia edeltävä tilanne. Ehkä minä sitten näin väärin, kun näytti jäähyn paikalta.

Ja se että Tappara ei ole ihan parhaimmillaan ei ole syy hyväksyä huono tuomaritoiminta.

4 tykkäystä

Nyt sais kyllä Jukka haukkua tuomaritoimintaa toimitsijakiellon uhallakin. Eihän tämä homma vetele. Tulee oikeasti fiilis, että meitä tahallaan sorsitaan.

3 tykkäystä

Tähän on totuttu. Pidetään vaan sarja tasaisena. Samat seurat siellä on kuitenkin välierissä (ajatellaan liigassa)

Vielä Kärpät peliin vastaus. Enpä itse edes tajunnut katsoa. Rynnäksen tökkäyksen jälkeen, kiekko nousee ilmaan, josta Osala poimii sen käteensä. Hän pitää kiekkoa kädessään - kiekko ei ole varusteissa vaan Osalan kädessä - 2-3 sekuntia ja samalla menee laidan viereen tökkimään Ojamäkeä, missä hän lopulta heittää kiekon peliin. Tässä vaiheessa peli vihelletään poikki, koska tuomarit ovat ilmeisesti hukanneet kiekon. Tuomari seisoi tilanteessa 5m päässä laidassa ja katse koko ajan tilannetta kohti.

Päivänselvä kiekon sulkeminen, joten tämäkin meni tilanteessa ihan päin helvettiä. Yhdessä läpiajoa tilanteessa siis yksi rankkari ja yksi jäähy viheltämättä. Ei edes paha.

9 tykkäystä

Surkeaa on tuomaritoiminta. Eniten ärsyttää näissä “pikkukylissä” pelaaminen jos ovat johdossa viimeisessä erässä, saavat pelata ihan omilla säännöillä. Tänään joutuivat pakolliset viheltää kun tuli väärä vaihto ja korkea maila, noin muuten löytyi yksi pelillinen rike koko matsissa. Kokoajan noissa paikoissa se tuomarien psyykkaaminen on niin kovaa, että varmasti saat helpommin boksia ja vastaavia menee läpi kuin Matikaisen Penalta faksia.

Tänäänkin pari jäähyä meni aivan ohi ainakin minulta. Rantakarin koukku ja Kuuselan lopun jäähy. Videohan siitä Kuuselan tilanteesta pyöri, mutta en ole varma tuliko muka siitä? Eikö tuon jälkeen Kuusela kamppailut myös sinisellä ja Tappara syötti sinne sen kiekon?

Suosittelen katsomaan jos Tapparalla huili niin näitä liigamatseja puolueettomasti. Taannoinen IFK-SaiPa oli aivan järkyttävää jääkiekkoa ja tuomarit poimivat aivan sieltä täältä aivan pehmeitä juttuja.

Edit. Kyllä se Kuuselan jäähy tulee siitä mikä videollakin nähty. Katsoin myös tallenteista Rantakarin jäähyn ja itku meinaa tulla.

6 tykkäystä

Kyllä tuomari paskoi housuun tuossa Kuuselan lopun jäähyssä. En tiedä kuka hän oli, että pitäisikö hakea vielä Mestiksestä kokemusta vai pitäisikö siirtyä kokonaan alemmille tasoille jos kasetti ei kestä. Muutenkin toi linja oli ihan hukassa ja vaihteli erästä toiseen.

3 tykkäystä

Hän on Koistinen, yksi liigan try out tuomareista.

1 tykkäys

Selvä juttu. Ehkä parempi että hän kehittyy vielä alemmilla tasoilla ja tulee sitten uudestaan kokeilemaan Liigaan.

1 tykkäys

Ei kai sentään. Jos mokailee, niin siinähän mokailee, kyllä Rönn kertoo että hyvin meni ja selittelee mokat paremmin päin. Tai siis selittelis, jos joku edes orastavasti kartalla oleva toimittaja viittis kysyä.

8 tykkäystä

Jos kerran Telian liigastudiossa perataan joukkueidenkin tekemisiä välillä kriittisesti niin tuomaritoiminnan pitäisi olla yksi osa-alue myöskin. Vai onko Liigalle liian arka aihe?

1 tykkäys

Näin joululomalla kun on joutilasta aikaa niin päätin hieman tutkia onko “kotituomari” puheissa jotain perää. Tässä infokuvaaja 2018 vuoden puolella annetuista jäähyistä.

Boxplotissa näkyy jäähyjen lukumäärät (ei minuutit vaan tapahtumat). Numero palkin alla tarkoittaa kotijoukkueen jäähyjen määrää ja yläosassa vierasjoukkueen jäähyt. Esim. Tappara on saanut kotona 43 jäähyä ja vieraat on saanut 52 jäähyä.

Jos analysioi ilman syy seuraus mietintää niin Hämeenlinnassa, Oulussa ja Lahdessa on kotituomarit :grin:

8 tykkäystä

Vastaava kaavio vieraspeleistä. Esim. Tappara on saanut vieraissa 69 jäähyä ja kotijoukkue 59

HUOM! Kärpät ja TPS palkit on toisin päin eli kotijoukkue saa enemmän jäähyjä kuin vieras.

10 tykkäystä