Liigan tuomaritoiminta 2018-19

Ei tarvittu Brännaren apuja kun Ahtola ohjaa omiin.

4 tykkäystä

Tänään mun mielestä onnistunut ilta Turussa. Alkuun tuntui et Tepsi sai tehdä mitä vaan, mutta sitten otettiin hyvin pois.

1 tykkäys

Nyt oli taas vaihteeksi niin “vahvaa” suorittamista Japa Levoselta Nordiksella että…

2 tykkäystä

Kerro tarkemmin, vaikka kyllä me uskotaankin. Me seurattiin toista peliä.

12 tykkäystä

Hah…Oliko pilli taskussa ja sitten vihellettiin taas jostain ihan käsittämättömästä tilanteesta?
Ilmeisesti Japalla jäi puhaltamatonta ilmaa keuhkoihin Tappara-Kerho pelistä?

6 tykkäystä

Juurikin tätä. Aivan päivänselvät kyynärpäät ja laitataklaukset jää viheltämättä, ja sitten seuraavaksi vihelletään aivan järkyttävän köykäisesti ukko aitioon jostain olemattomattomasta hipaisusta. Jopa IFK:n fanipääty lauleskeli Japa Levosesta

IFK itse sössi tämän pelin aivan täydellä ohi pelillä, tulivat työpaikalle, mutteivat pelanneet tunteella
Mutta vitutaa katsella tollasta urpoa pillin kanssa

11 tykkäystä

Mun mielestä helvetin oksettavaa touhua. “Ammattiin” kuuluu tietty kura katsojilta, mutta yksittäisen ihmisen kritisoinnin voisi jättää hallille.

7 tykkäystä

Vai olisiko somevaino vihdoin toimiva vaikutuskeino ja menetelmä tuomaritoiminnan kehittämiseen? Tai esim. lakkauttamiseen kokonaan? Joo - ei…

Sen että jossain nettifoorumissa kritisoidaan ja haukutaan on ihan ok. Mutta tuollaista maalittamista tuomarin henk.koht. Twitter-tiliin en. Joku tyyli sentään.

E. Yön kirjoitusvirheet

6 tykkäystä

Täysin samaa mieltä. Jos Twitterissä tarvitsee pahaa oloa purkaa, Liigan tili on varmasti aivan riittävä siihen.

1 tykkäys

Oon tavallaan samaa mieltä, mut kannattaa muistaa et monen ihmisen some-persoona voi olla ihan täysin päinvastanen kun tosielämässä. Typeriä twiittejä, mut ei nyt liikaa johtopäätöksiä vedellä kuitenkaan.

3 tykkäystä

Yritin tuon pointtisi tietyillä sanavalinnoilla viestissäni tuoda kyllä ilmi. Harmi jos epäonnistui.

2 tykkäystä

Jaa-a. Olipa taas tänään suoritus dumareilta. Kakon taklaamisesta Vainionpää ulos “vähän” köykäisesti, 2+10 mielestäni maximi tuosta. Tätä sitten varmaan haluttiin tasoittaa lopussa Siikin ulosajolla tilanteesta jossa 2+2 oikea tuomio. Ja näille maksetaan tästä ihan oikeaa rahaakin…

11 tykkäystä

Ootappa aamuun ku ilmotetaan Vainionpään tilanteen menemisestä kurinpitoon. “ei näitä sääntökirjalla vihelletä”
Ikan pelissä sanoma ehdoitus isojen rangaistuksen katsominen videolta voisi olla ihan paikallaan. Tosin telian hidastukset on niin hitaita ja epävarmoja ettei ihan kaikkia välttämättä näkyisi.

3 tykkäystä

Tämä videotarkistus 5+20 tilanteisiin olisi ihan hyvä. Samalla tavalla ne ratkovat pelejä (onneksi ei tänään) kuin maalin hylkäys maalivahdin häirinnästä joita videoilta katsellaan. Näille liigan tuomareille se olisi oivallinen työkalu.

5 tykkäystä

Katoin klipin, 5+20 aivan jumalaton vitsi, Kakkokin vilkuilee jään pinnassa että koska lentää ulos :smiley:

5 tykkäystä

Menee hieman OT:ksi mutta hassua myös se, että kuolemaa tehnyt kaveri tekee kaksi pussia tällä ylivoimalla. Enkä kritisoi tullutta jäähyä vaan sen pituutta. Vaikkakin tällä kaudella oli muistaakseni linjattu, että rangaistus tulee enempi painotettuna tekoon, ei seuraukseen.

2 tykkäystä

Jos kyseessä ei olisi Tepsi ja kultapoika-Kakko niin luulisi Ikan ottavan seuraavassa studiossa hieman kärkevämmin kantaa näihin 5 min “hakuihin”. Mutta epäilen, että omaa suosikkiaan lähtisi kritisoimaan.

4 tykkäystä

Kyllä peli on muuttunut aika paljon 20-vuodessa. Ennen laita oli turvana niin, että menit laitaan kiinni, otit taklauksen vastaan, ketään ei sattunut ja peli jatkui. Nykyään laita ajatellaan monesti taklausta estävänä tekijänä. Ollaan kiekollisena perse pystyssä selkä kentälle päin, tietäen että kukaan ei voi taklata saamatta rangaistusta. Jotain tarttis tehrä!

6 tykkäystä

Tänään Tampereella.

5 tykkäystä