Nopeusrajoitukset ja ylinopeusvalvonta

Laitoin siitä jo vanhentuneen streetview-kuvan aiemmin. Sitä oli @Messi räpsäyttänyt ja siitä keskustelu lähti.

@TeroJ ei sillä kukaan ole puolustellut mitään. Kunhan siltä kannalta nostettu esiin, että alamäen takia niihin täytyy käyttää ihan jarrupoljinta eikä välttämättä riitä, että nostaa jalan kaasulta kun näkee nopeusrajoituksen vaihtuvan. Ei ole sattumaa, että kaksi ahkerinta kameraa sijaitsevat kumpikin alamäissä. Ja haluan varoittaa ihmisiä jotta joku 170 euron potti jäisi kilahtamatta valtion kassaan. Liikenneturvallisuuskin kiittää, jos joku varoituksen myötä älyää painaa jarrua puoli sekuntia aiemmin. Ehkä.

1 tykkäys

Ikaalisten kohdalla ainakin riittää helposti, kun nostaa jalan kaasulta, kun näkee nopeusrajoituksen vaihtuvan.
Toki jos nostaa vasta muutoksen kohdalla, niin sitten joutuu jarruttamaan.
Liikenteessä ylipäätään ennakointi on ihan järkevää ja se lopulta nopeuttaa liikennettä.

Kehtaan olla eri mieltä tästä. Ei kameroiden tarkoitus ole vain siinä yhdessä paikassa alentaa nopeutta, vaan koko tieosuudella lisätä nopeusrajoitusten noudattamista. Liikennemerkit hoitaa sitten tuon vaarallisten paikkojen oikean nopeuden ilmoittamisen.

Suomen ja Ruotsin mallien välillä on filosofinen ero. Ruotsissa kameran tehtävä on paikallisesti estää kaahaaminen. Siksi siellä on laki niin, että jokaisesta kamerasta tulee varoittaa näkyvästi etukäteen. Kaikki sitten hidastavat siihen ja se turvattava risteysalue toimii.

Suomessa on haluttu kameravalvonnalla luoda pelon ilmapiiriä. Halutaan, että nopeudet laskevat niissäkin risteyksissä, joissa kameroita ei ole. (Ja halutaan tietysti että räpsyy, jotta saadaan hynää millä kustantaa kaikille kaikkea kivaa, vaikkei uskalleta verottaa.)

@Naapuri ehti ensin, mutta mulla vähän eri näkökulma asiaan joten julkaisen.

2 tykkäystä

Sammin tolpan kohdalla on ihan selkeä loiva ja pitkä alamäki ja tuo kohta täytyy ajaa pitkällä moottorijarrutuksella tai muuten nopeus ei laske vaadittuun kuuteenkymppiin. Ei siis ihme, että tuo kuvaa jatkuvasti ja siinä tolpassa on aina kamera.

Muutenkin tuntuu, että kamerat ovat aina samoissa tolpissa ja juuri niissä mitkä ovat todennäköisimpiä sakkopaikkoja.

3 tykkäystä

Ilman muuta se on näin.
Tolppien miltei ainoa tarkoitus on tuoda valtion kirstuun rahaa.
Olisihan se silloin tyhmää siirtää hyvin saalistava katiska paikkaan, jossa kala ei liiku eikä käy pyydykseen.
Varsinkin kun siirtäminenkin vaatii resursseja ja rahaa.

1 tykkäys

Minusta voisi tuoda enemmän tolppia Tampereen lähiöiden neljänkympin alueille. Tuottavuus veikatakseni kasvaisi.

Yksityisautoilua pitäisi pyrkiä vähentämään. Vähenisi nämäkin murheet.

Nopeusrajoitus on voimassa heti siitä merkistä, eli moottorijarrutus pitää aloittaa aiemmin, niin että merkillä on nopeus alentunut. Toinen tapa on vetää liinat kiinni merkillä, mutta se ei ole ehkä turvallista. Jarrua saa painaa, kun nopeusrajoitus alenee, tai alamäessä, jos moottorijarrutus ei riitä. Jarrun painallus merkillä myös ilmoittaa takana tuleville vauhdin hidastumisesta.

Edit. Siä takana kuitenkin joku selaa tappara.co kännykästä, ja ei ole valppaana.

1 tykkäys

Jos turvallisuus olisi pääasia niin tolpat voisi valvoa liikennevaloja paremmin. Etelässä ruuhka-aikoina ajat aina kylkeen jos katso tarkasti kun vanhoilla punasilla tulee ihan sikana vielä autoja, poikkeustapaus, jos ei.

Mä räpsäyttelen sitä melkein joka kerta kun ajan ohi. Ajelen mittarin mukaan n. 70 km/h joka näyttää 3 km/h liikaa. Tästä vielä tekninen vähennys niin menee huomatuksella. Jostain syystä niitä huomautuksia ei ole kotiin asti tullut kuin yhden kerran. Ehkä on tosiaan niin kiireinen kamera, ettei niitä muikkareita ehdi kukaan käsitellä.

1 tykkäys

Paljonko se on?

1 tykkäys

Ei ole vieläkään sakkolappua tullut ja 30 vuorokautta on kulunut. Taisi kuvata vaan sen perusteella, kun oli komeat kasvot :smiley:

2 tykkäystä

Klikinsäästäjä.:wink:

Teknisen varmuusvähennyksen vähentämisen jälkeen rikesakko annetaan, kun nopeusrajoitus ylittyy vähintään 7 kilometrillä tunnissa. Raja oli aiemmin 8 kilometriä tunnissa.

Huomautusmenettelyä käytetään poliisin mukaan nopeuden ylityksen ollessa 3–6 kilometriä tunnissa.

5 tykkäystä

Onko poliisin kamera-autossa aina salama päällä?

En osaa vastata kysymykseen mutta ilmeisesti olet ajanut ylinopeutta ja kamera-auto on ollut kytiksellä? :smiley:

Edit. eiköhän niissä aina ole salama. Työkaverilla oli välähtänyt ihan päiväaikaankin mutta varmaksi en sano.

Edit.2 : Salama välähtää, kun lähestyvän auton nopeus ylittää annetun nopeuden. Näin sanottiin jossain iltalehden uutisessa.

2 tykkäystä

Älysin onneksi jarruttaa, kun näytti epäilyttävältä. Ei nähdäkseni välähtänyt. Ihan siinä hiuskarvan varassa varmasti liikuttiin.

Ja kuulin myös tuossa, että aina välähtää.

Aina välähtää. Välähdyksestä ei automaatisesti seuraa sakkoa.

1 tykkäys

Näin on. Saldona muutamalta vuodelta taaksepäin kolme välähdystä, yksi tolpasta Hatanpäällä ja kaksi autosta. Tolpan välähdyksestä tuli huomautus, auton välähdyksistä ei kuulunut mitään.

1 tykkäys