Ei se ole ihan sama asia. En ole koskaan nähnyt tai kuullut, että ketään olisi erityisemmin kiusattu tai pilkattu sen takia, että on huono matematiikassa. Matikassa epäonnistuminen on myös huomattavasti yksityisempää, koska huonoa koenumeroa ei tarvitse esitellä muulle luokalle. Liikuntatunnilla joutuu nolaamaan itsensä koko ryhmän edessä, ja pahimmassa tapauksessa joutuu muiden pilkan kohteeksi.
Mä olin monessa muussa oppiaineessa arvosanojen perusteella paljon huonompi kuin liikunnassa, mutta mitään muita tunteja en etukäteen kammonnut kuin liikuntaa. Joo, esim. ruotsin- ja fysiikantunnit ärsyttivät, mutta niiden takia en toivonut edellisenä päivänä tulevani kipeäksi. Liikunnan takia toivoin monta kertaa.
Joo, toki lasten on ihan hyvä oppia, ettei kaikessa voi olla paras… mutta en mä sitä hyvänä asiana pidä, jos joku pieni ala-asteikäinen yrittää parhaansa joka liikuntatunnilla ja palaute on tasoa “olet paska”. Ei varmaan kannusta aloittamaan mitään urheiluharrastusta. Liikunnan puute on riski terveydelle, toisin kuin heikko osaaminen matikassa.
Varmaan aina ollut näin, mutta nuorisolle ja lapsille olisi hyvä opettaa, että on ihan ok pukeutua miten haluaa ja tykätä/harrastaa asioita mistä tykkää. Ei ole pakko mennä valtavirran mukana.
Liikunta itsessään tietysti tärkeä asia ja liikunnan hyötyjä ja liikkumattomuuden haittoja olisi hyvä käydä läpi kouluissa. Mutta ei syyllistäen tai haukkuen ketään.
Jotenkin tämä sosiaalisen median aika luo ihmisille ihmeellisen kuvan täydellisestä ja hyväksytystä ihmisestä. Että minkälainen pitää olla.
Kirjoitin pedagogisten opintojeni yhteydessä tekstin, jossa pohdin omaa motivaatiotani siihen, miksi haluan olla opettaja. Yksi näistä motivaatioista on muuan liikunnanopettaja. Jätän nyt mainitsematta luokka-asteen ja kaupungin.
Tämä opettaja oli liikuntatunneilla aika paha kiusaaja. Hänellä on kokemusta kilpaurheilusta, ja se varmaan heijastui vahvasti hänen toimintaansa. Hän nöyryytti luokan huonoimpia useammin kuin muutamaan kertaan asettamalla esimerkiksi pesäpallossa heikoimman lyömään uudestaan ja uudestaan, kunnes osui palloon. Kun osumaa ei ollut tullakseen, opettaja alkoi heitellä ilmaan kourallisia palloja rehevän naurun saattelemana. Vastaavia tilanteita oli muitakin.
Onneksi kuuluin itse siihen enemmistöön, joka osui joskus edes säkällä.
Koko hommasta kuitenkin kehittyi semmoinen tunne, että musta voi tulla opettaja ja vielä parempi - ainakaan en toimi noin.
Kiitos esimerkiksi @peterra n omakohtaisista kokemuksista, ja toki muidenkin.
Liputan koululiikunnan puolesta, mutta kyllähän siellä olisi oleellista pyrkiä herättämään kaikkien kiinnostusta liikuntaan sen sijaan, että murskataan se pienikin kipinä urheiluun. Fyysinen aktiivisuus on tärkeä asia ihmiselle itselleen, ja myös ihan kansanterveyden puolesta, joten minun mielestäni tärkeää olisi löytää oppilaille sellainen liikuntamuoto, josta he voivat nauttia.
Onhan se huolestuttavaa, ettei lapsi osaa esimerkiksi juosta vain siksi, ettei ole ikinä kokeillut.
Sen verran haluan kuitenkin mainita, että jokakesäisen rippikoulutoiminnan myötä näen Pirkkalassa aikas paljon nuoria. Pirkkalassa kyseisen leirin käymisprosentti on todella korkea - seurakunnan sivujen mukaan leirin käy 98% seurakuntaan kuuluvista, ja silmämääräisesti sekä ihan puhumalla saadun käsitykseni mukaan osallistumisprosentti on todellakin suuri.
Tällä perusteella haluaisin todeta, että kyllä ne on hyvää sakkia. Älykkäitä ihmisiä, joilla on sydän paikallaan. Kaikki nyt ei voi olla liikunnassa hyviä, mutta ei minua ainakaan huoleta meidän nuoriso. Älypuhelin on kädessä turhan usein, mutta se ei taida olla pelkkien nuorten ongelma.
Tähän liikunta hommaan liittyen. Erässä koulussa päätetty arpoa ketkä osallistuu koulujen välisiin. Silloin ei tule kenellekkään paha mieli jos ei pääse vaikka yritti. Tää nyt sitten on aivan sieltä ja syvältä.
Vähän sama kuin joulujuhlassa laitettaisiik soittaan ne jotka ei osaa soittaa.
En lähde kiistämään. Mutta luin yhden uutisen tässä hiljattain missä oli tilastoja nuorten ja nuorten aikuisten mielialalääkkeiden käytöstä + tietyssä ikähaitarissa tapahtuvistä itsemurhista nykyään. Lukemat oli hurjia.
Pinnan alla nuoriso ja nuoret aikuiset ei ehkä voi niin hyvin, kun voisi kuvitella.
Nuoriso on aina ollut nuorisoa. Ihan yhtälailla on itse tullut hölmöiltyä nuorena kuin nykynuoret.
Aina on ollut käytökseltään toisia nuoria fiksumpia nuoria, niin on nytkin.
Itse olen aikanaan saanut tuntemattomilta aikuisilta myös välitöntä palautetta törttöilystä ja nykyään annan sitä myös itse tämän päivän nuorille.
Huomauttelen roskaamisesta ja käsken viemään roskat roskiin.
Lisäksi olen muutaman mopopojan pysäyttänyt jalankulkijoille tarkoitetussa alikulkutunnelissa, kun ovat tulleet vastaan mopollaan. Olen laittanut heidät kääntymään takaisin ja käskenyt ajamaan autoteitä pitkin.
Varmasti ovat mielessään kironneet, mutta ehkä sitten kuitenkin jotain jää mieleen.
Lisätään vielä, että puutun myös kiusaamisen, jos sellaista näen.
Tässä saattaa taas tulla se ongelma että tietyt yksilöt vapauttavat itsensä liikuntatunneilta “lähtemällä lenkille” ilman valvontaa. Myös tuon ikäisten yksin olo salilla on varsin arvelluttavaa enkä usko että koulun puolesta edes hyväksyttävää ilman valvontaa. Kärjistetysti jos ei tykkää vaikeasta matikasta, niin saisi tehdä vain alaluokkien yhteenlaskuja!
Itse olen sitä mieltä että liikuntatunnilla ollaan edes ne liikuntaan soveltuvat vaatteet päällä vaikkei hiki päässä juoksekaan.
Kyllähän esim. hiihto ja suunnistus toteutetaan tälläkin hetkellä itsenäisesti aika pitkälti ilman valvontaa? Samoin kaikki erilaiset liikuntapäivät, joiden aikana kävellään tai juostaan joku lenkki, ihan omaan tahtiin oppilaat ne keskenään kiertävät.
En edelleenkään koe, että liikunta ja matikka olisivat toisiinsa noin yksiselitteisesti verrattavissa. Ja niille, joille matikka tuottaa paljon vaikeuksia on tosiaan jo tarjolla tukiopetusta ja erityisopetusta. Liikunnassa näin ei ole. Mutta joo, meillä on selkeästi täysin päinvastaiset mielipiteet aiheesta ja se on ihan ok
Hiihto ja suunnistus taitaa olla niitä lajeja missä on yleensä se koko luokka kerralla menossa ja kyllä hiihdossa pitää asiaan kuuluvat välineet olla mukana, minkä haluaisin nähdä myös siellä liikuntatunnilla. Niin kun sanoin että matikka esimerkki oli kärjistetty ja niin sanotusti let’s agree to disagree
Matikassahan oli pikemmin noloa olla hyvä (ylipäätään kaikissa lukuaineissa, pl. kielet). Mutta sitä pystyi kompensoimaan sanomalla, ettei lukenut yhtään ( mikä ehkä oli totta, mutta se on toinen keskustelu). Liikunnassa en ainakaan meidän koulussa muista, että ketään olisi huonoudesta pilkattu, siitä kyllä jotkut vinoilivat, jos joku selkeästi lintsasi melkein kaikki liikuntatunnit.
Itse muistan että ala-asteella syksyisin ja keväisin pelattiin välitunnilla aina jalkapalloa vapaaehtoisesti. Ja kaikki luokan pojat oli pelaamassa, vaikka n. puolia heistä ei muuten urheilu kiinnostannut pätkääkään, eikä muutenkaan ollut, miten se nyt sanoisi, “sporttisia”
Luokkahenki meillä ei ollut mitenkään poikkeuksellisen hyvä ,mutta ei huonokaan. Joskus saatettiin hiukan puolivahingossa hörähtää jollekkin kömpelyydelle, mutta koskaan ei kyllä dissattu huonompia ja ehkä siksi he aina uudestaan ja uudestaan tuli pelaamaan muiden kanssa ja tuntuivat tykkäävän.
Sama homma, meilläkin ala-asteella, ainakin vitoselle asti, kaikki, tai ainakin melkein kaikki(ne jotka ei pelannut, oli ihan kaveriporukkaa kuitenkin), pojat pelasi välitunnit futista ja tultiin aina viimeisinä sisälle. Tokihan niitä pelin tiimellyksessä tapahtuneita koiruuksia joskus puitiin opettajan puhuttelussa.
Samoin. Toki meillä oli koulussa futiskaukalo jossa oli aina jaoteltu että yhen päivän viikossa siinä sai tietty ikäluokka olla. Tosin usein jos esim. vaikka 4.luokkalaisten vuoro oli, niin sinne silti pyydettiin 3. ja 5. luokkalaisia messiin. Muuten jos ei futista päässy pelaan niin sitten heiteltiin korista. Opettajan puhutteluihin en ite joutunu koskaan, mutta lääkärin luo joutu pari kertaa. Itse kerran kun olin maalissa futiksessa ja sain pallon suoraan naamaan. Nenä auki ja lippiksen lippakin meni moneen osaan. Noh, eipähän tarttenu olla tunnilla heti alusta lähtien.
Kun 550 000 oppilasta, jotka ovat ikäluokkaa 6-15v niin joku traumatisoituu liikuntatunneista aivan varmasti. Se on selvää. Noin monta lasta, jotka ovat kaikki yksilöitä on mahdoton sorvata sapluuna jonka tuloksena on nolla traumaa.
Jos itse muistelen omaa kouluaikaa niin n.20 oppilaan liikuntaryhmääni ala-asteella, joukkoon mahtui 5 sysip… liikkujaa joista 3 ei kiinnostanut liikunta sen enempää kuin muutkaan kouluaineet ja ylpeilivät huonoudellaan ja 2 jotka yrittivät mutta olivat vaan huonoja. Jos tällaisista oppilaista puolet (veikkaan varmaan yläkanttiin) saavat traumoja, puhutaan n.1/20 eli 5% koululaisista joille tulee traumoja liikunnasta. En suostu uskomaan että yli 1/4 kokisi koululiikunnan traumaattisena. Puhutaan niin pienestä vähemmistöstä että ei ole mitään järkeä vaihtaa systeemiä, koska selvästi isommalle enemmistölle homma toimii.
Täällä on korjausehdotuksena tullut esille että oppilaat päättävät itse mitä haluavat tehdä. Veikkaan että aika moni valitsee kävelylenkin, koska kaduilla lampsiminen rööki huulessa on hauskempaa kuin hikoilu koulun jumppaparketilla. Tästä kärsivät ne jotka tykkäisivät pelata pallopelejä, mutta ei riitä porukkaa mukaan. Lisäksi kuinka moni löytää itselleen sen mielekkään tavan liikkua jos ei ole opettajaa “pakottamassa” kokeilemaan uusia lajeja?
Tässä on hyvä aasinsilta itse ketjun aiheeseen. Se mikä nykynuorisossa mättää pahemman kerran on se että lapsia ja nuoria pyritään suojelemaan kaikelta henkiseltä ja fyysiseltä epämukavuudelta.
Koulussa ei anneta enää numeroita koska ne stressaavat, lasta ei saa pakottaa liikkumaan koska se luo liikaa suorituspaineita, lapsen pitää saada kehittyä omaan tahtiin, lukuaineita pitäisi opettaa laulujen ja leikkien avulla. Kaiken pitäisi olla hauskaa ja kivaa. Tosiasiassa elämässä et saavuta paskaakaan, jos et vapaaehtoisesti vuodata hitonmoista määrää verta, hikeä ja kyyneliä. Maailma on hemmetin epäreilu paikka ja paskaa tulee kaikki saamaan niskaan. Siihen pitää tottua jo lapsena. Nämä elämän realiteetit läimähtää naamalle märän rätin lailla kun ihminen aikuistuu ja alkaa elää omillaan. Ihminen on aikuisuuden kynnyksellä hemmetin heikoilla, jos lapsuuden kamalin muisto patterin väliin pudonnut legopalikka.
Opettajaa korkeampi auktoriteetti on esim. ystävä. Itse olen löytänyt aika monta lajia, joista tykkään ystävieni kautta.
Olen eri mieltä. Aiempiakin ikäpolvia ja kohortteja olisi pitänyt suojella henkiseltä ja fyysiseltä epämukavuudelta, koska se heijastuu näistä ihmisistä myöhemmässä elämässä. En edes halua tietää, miten paljon paremmin esim. omalla isälläni menisi, jos häntä ei olisi kasvatettu vanhan kansan keinoin. Ennen vanhaan vähän turhan usein vastaus kaikkeen oli se, että siitä ei puhuttu.
Nuoria ei tarvitse suojella yhtään miltään, mutta pitää ymmärtää, että esim. koululaitos on jäänyt auttamatta ajasta jälkeen. Testit mittaavat vääriä ominaisuuksia ja kun mitataan vääriä ominaisuuksia niin ei päästä esim. työelämään.Olen nähnyt yliopistossa useita itseni kaltaisia laiskan kahdeksikon -oppilaita, joilla ei ole mitään kykyä oppia.
Olenkin vasta aikuisena oppinut oppimaan ja heittänyt järjestäen vanhat tekniikkani oppia romukoppaan. Ja väitän, että koululaitoksella on oma roolinsa siinä, että se valmistaa nuoria vääriin asioihin ja se mittaa vääriä asioita. Esim. se, että saat kokeesta kymmenen ei vielä kerro mitään kielitaidostasi tai soveltamiskyvystäsi.
En tiedä mitä mahdat tarkoittaa. Mikä heijastuu myöhempään elämään ja miten? Itse tarkoitin omassa kirjoituksessani että ylisuojeleva kasvatus ei kehitä tarvittavaa paineensietokykyä eikä anna realistista kuvaa siitä miten elämässä pärjää.
Viilattavaa opetussuunnitelmassa varmasti riittää, mutta miten se liittyy epämukavuudeta suojeluun, kun siihen tuolla kai vastasit?
Tästä mielelläni haluaisin lisäinfoa. Eihän koulu koskaan nhyvä ole ja opettajia syytetään vaikka mistä, mutta kyllä suomalainen koululaitos on muuttunut viimeisen 10 vuoden aikana enemmän kuin edellisen 50 vuoden. Ei kaikki muutokset hyviä ole tietenkään, mutta jos osaisit antaa jonkin esimerkin.
Sinähän itse liitit koulun epämukavuudelta suojeluun sillä, että annoit esimerkiksi sen, että numeroita ei annettaisi sen vuoksi, ettei kukaan pahoittaisi mieltään. En usko, että ihan tästä on kysymys: on enemmänkin kysymys siitä, että onko numero oikea tapa arvostella nuoren osaaminen.
It doesn’t matter what we measure as long as we measure it right - do we really measure what matters?
Itse en pysty ottamaan jokaiseen aineeseen kantaa, koska en ole asiantuntija. Tunnen ainoastaan tilanteen muutaman kielen osalta ja tiedän esim. sen, että kielitaito =/= numero kielestä todistuksessa. Suomessa tätä käsitystä on yllättävän paljon. On paljon henkilöitä, jotka listaavat itselleen korkeat taidot esim. englannissa, mutta kun tulee tilanne, että kieltä pitäisi käyttää niin jätetään mahdollisuus käyttämättä.
Numeron tehtävähän on asettaa osaaminen suhteessa ryhmään ja suhteessa valtakunnalliseen osaamisviitekehykseen. Kuitenkin, mitä se kertoo esim. osaamisesta, että saa jatkuvasti sen 7. tai 8.? En oo tässä aineessa kovin hyvä, mutta en oo nyt ihan huonoinkaan. Oon keskitasoa - kuten suurin osa muistakin. Ääripäissä on yllättäen vähiten porukkaa ja lopulta numeroarviointi muodostuu aina siten, että suurin porukka yllättäen jämähtää siihen osaamisen keskivaiheille.
No yhtä kaikki - en usko, että numeroista on luovuttu sen vuoksi, että sillä olisi tarkoitus suojella ketään mielipahalta. Uskon enemmänkin siihen, että numero ei yksinkertaisesti kuvaa riittävällä tarkkuudella sitä, mikä on relevanttia. Kaikkea ei pysty arvioimaan numerolla. Itse esim. arvostan paljon enemmän kuin muodollista pätevyyttä sitä, että osaa laittaa sen osaamisensa käyttöön ja muuttaa hyödylliseksi. Kaikki ei osaa soveltaa, vaikka osaisivat yhtä ja toista paperilla ihan pirusti.
Numeroista on luovuttu juuri tuosta syystä kuin sanot. Ihmiset ovat erilaisia, oppivat eri tavoin, osaavat käyttää tietojaan hyödyksi erilailla jne. Ei koulun tarkoituskaan ole tehdä valmiita ihmisiä vaan antaa avaimet elämälle. Nykykoulu yrittää innostaa oppimaan, hankkimaan tietoa itsekseen ja ajattelemaan omilla aivoilla. Ennen kaikki annettiin valmiina ja sitä tietoa päntättiin ulkoa. Ei koulu pysty antamaan samanlaisia lähtökohtia kaikille. Ei ole koskaan pystynyt eikä tule koskaan pystymään. Eikä se johdu koululaitoksesta tai opetussuunnitelmasta vaan oppilaan omasta kyvystä, halusta, ympäristöstä ym.
Luuli että tarkoitit testausmenetelmien toimimattomuutta mikä ei liittynyt tähän mitenkään, mutta tarkoititkin numeroita huonona kuvaajana.
En nyt löytänyt linkkiä mutta yksi perustelu numeroista luopumiselle oli nimenomaan se että haluttiin irti “turhista suorituspaineista” ja että kirjoitettu ja suullinen palaute on parempi.
Opettajan kanssa käytävä keskustelu on ehdottomasti tervetullut uudistus mutta myös numerot tarvitaan jotta nähdään konkreettisesti missä mennään jos tavoite on esim. lukio. Kielissä tuo numero on toki harhaanjohtava, koska se ei kerro mitään suullisista taidoista, mutta kertoo se ainakin miten hyvin ymmärrät luettua ja pystyt tuottamaan kirjallista tekstiä.
