Palautetta kanssakeskustelijoille

Kyse ei ole niinkään moderoinnin, vaan ilmaisunvapaudesta. Moderoinnistahan valitetaan aina ja kaikkialla - katsokaa vaikka pelien tuomarikeskustelua. Mainiot @valvojat myös keskustelevat keskenään linjasta ja tuomiosta, sekä haastavat päätöksiä ryhmän sisällä.

2 tykkäystä

Minä jo eilen mietin viitsinkö tätä kirjoittaa, mutta nyt päätin kuitenkin kirjoittaa.

Tänne kun on tullut nyt myös muiden joukkueiden kannattajia, niin toivoisin seuraavaa heiltä:

  • Kirjoitetaan ne oman joukkueen pelaajien nimet niin, että myös me täällä voimme tietää kenestä puhutaan.
  • Käytetään sellaisia sanoja joita kaikki voi ymmärtää. Hyvänä esimerkkinä eiliseltä sana “buli”. Minä en rehellisesti sanottuna tiedä mitä tuo tarkoittaa, eikä minulla ole tarvetta sitä opetellakaan, koska en sitä sanaa ikinä tule käyttämään.

Lähtökohtaisesti tämä kuitenkin on Tapparan kannattajien palsta (asiallisia hyviä kirjoittajia on muualtakin ja hyvä niin), mutta nyt playoffien aikaan tänne on tullut mukaan myös muita kirjoittajia, joita en usko ensi syksynä näkeväni täällä. Näiden kirjoittajien kautta tänne on tullut myös tuota em. jankkausta enemmän. Toki siihen syyllistyy itse kukin, mutta ihan vastaavassa mittakaavassa tuota jankkausta ei keskellä kautta ole ollut.

32 tykkäystä

Kenties viittaat minuunkin viestilläsi, ole hyvä vaan käy liputtamassa, meinasin jo itse pari viestiäni liputtaa. En ihan tiedä miten tuo liputus toimii. Yhden lipun oon nyt antanut, mutta kyllä se viesti siellä vielä näkyy. ilmeisesti ei ollut aiheellinen liputus sitten. Asiasta olen yrittänyt kirjoittaa. Provosta ei pitäisi provosoitua, mutta kun joillain ei ole tarkoitustakaan keskustella asiallisesti. Jatkoajalle minulla ei ole kirjoitusoikeuksia, enkä sitä tyyliä tänne halua. Olen pahoillani jankkauksesta, edelleen yritän parantaa tapani.

3 tykkäystä

Saman asian lieveilmiö. Narsismimaisuutta. Ei kannata niille antaa mielenpahoittumisviestejä, vaan jatkaa omalla jämäkällä linjalla. Ja kirjoita jatkossakin vapaasti (tai siis sääntöjä kunnioittaen) omat mielipiteesi. Täysi oikeus siihen on.

Tsemppiä ylläpitäjälle! Mää oon täälä foorumilla ollu aktiivisesti alusta alkaen, eikä mitään moitittavaa oo @ylläpitäjät toiminnasta. Päinvastoin, linjaukset ja säännöt on tosi hyviä ja hyvin perusteltuja. Jos joku ei niitä halua “allekirjottaa”, ei muutaku etsiin toisia foorumeita. Niitä on netti pullollaan. Ilves-sarja oli hieman raskas, tää IFK-sarja tuntuu melkeen pahemmalta. Noin foorumin kannalta. Eiköhän tää taputella ihan lähipäivinä ja sitte taas hetki rauhassa. Josko Kalpa tulis vastaan finaaleissa, niitten faneilla vois olla nöyryyttä vähä hesalaisia enemmän. Kevät on hienoa aikaa pääasiassa, mutta aina jotain lieveilmiöitäki näköjään löytyy…

4 tykkäystä

Tää on ihan hyvä pointti. On varmaan kaksi pahinta mahdollista vastustajaa tänä keväänä noin niinku fanienkin kannalta. Siis vastustajan fanejakin kun ajatellaan. Ilveksen faneilla nyt tietty nousee pissa päähän heti kun vähänkin menestystä tulee. Ja Helsinkiläiset…no, ne on Helsinkiläisiä. Ovat vaan niin paljon muita parempia ihmisiä ja tietty niiden joukkuekkin on sitäkautta parempi. Niin eivät sitten mitenkään voi hyväksyä etteivät pärjää. Kait sen tähden pitää tännekkin tulla maalaisille kertomaan kuinka asiat on.

Viittaat varmaankin meidän väliseen keskusteluun. Kirjoitin ketjuun oman mielipiteeni, ja lyttäsit tämän mielestäni aika tylyllä tavalla, vedoten siihen että muiden mielipiteet ovat automaattisesti vääriä, koska argumentoit faktoilla.

Uskallan olla tässäkin asiassa kanssasi eri mieltä siitä kumpi provosoitui toisen asiallisesta viestistä, sinähän itse lyttäsit minun mielipiteeni. Eli tuskin olin sen enempää syyllinen typerään väittelyyn kuin sinäkään.

Pahoitteluni sinulle, ja muillekin joiden internettiä sotkin typerällä väittelyllä. Ollaan jatkossa yhteisymmärryksessä eri mieltä ilman turhaa kinastelua? :slight_smile:

2 tykkäystä

Samaa mieltä.
Mielestäni hesan slangin voisi kaikkinensa jättää sinne Jatkoajan palstalle.
Minäkään en tiedä mitä buli tarkoittaa.

2 tykkäystä

Voi teitä landepaukut :slight_smile:

Buli = suuri, iso, kookas

Tais olla turha tieto, jota tuskin kukaan tarvii, joten liputtakaa vapaasti!

8 tykkäystä

Kiitos krobbe tästä tärkeästä tiedosta. Jos buli tarkoittaa noita, niin miksi ei voi kirjoittaa sanaa “iso”? Siinähän on vähemmän kirjaimiakin, ei pääse näppäimistö kulumaan. Ja sitten vielä voi käydä niin, että kaikki ymmärtää mistä puhutaan.

6 tykkäystä

Palutetta @Oijennus; Täysin samaa mieltä, mut kun ne ei osaa sen kummemmin kuin pelata voittavaa lätkää!

4 tykkäystä

Buli slangisana on ollut osa myös IFK:n markkinointia. Viime keväänä taisi olla playoff-slogan yksinkertaisesti “Bulilla”, tjsp. Täten en näe mitään ongelmaa sanan käytössä nimenomaan IFK:n kontekstissa. Stadi on kuitenkin olennainen osa seuran identiteettiä, kuten on Tampere Tapparalla.

Nyt herra Toveri. Aivan turha heittäytyä marttyyriksi tässä asiassa. Edelleenkin saat olla erimieltä asioista, mutta kun oma kanta on perusteltu, niin asia alkaa oleen pihvi.

Edelleen jankkaaminen on se pahin paha, joka tekee ketjuista raskaita lukea.

Eihän siinä mitään muuta ongelmaa ole kuin se, että kaikki ei välttämättä ymmärrä mistä puhutaan/kirjoitetaan.

Internetin ja hakukoneiden aikakaudella tätä on vaikea nähdä isona ongelmana.

Tottakai. Mutta täytynee uutena jäsenenä muuttaa kirjoitustyyliäni tälle palstalle sopivammaksi niin, ettei tekstejäni tulkita väärin. Tämän ketjun viestilläni ei ollut tarkoitus uhriutua marttyyriksi, vaan pikemminkin vähän oikaista minuun viitattua tekstiä, ja samalla pahoitella omaa hieman asiatonta tekstiä ja väittelyä toisessa ketjussa.

Oppia ikä kaikki.

PS. Hyvää pääsiäislomapäiviä kaikille joilla niitä on! Itse vaihdan töistä vapaalle nyt! - Väitellään jatkossakin, mutta ilman sivun tukkivaa jankkausta. PSPS. Ennen kuin joku vastaa, tällä viestillä ei ole tarkoitus “jankata”! :slight_smile:

Ihan miten vain. En myöskään koe hirveän isona ongelmana kirjoittaa sanoja niin, että kaikki ymmärtää ne ilman, että pitää ruveta yksittäisiä sanoja googlaamaan.

2 tykkäystä

Puututaan asiaan sitten jos jonkun teksti alkaa näyttämään tältä:

Silloin kun faija tseenaas hyvin niin joskus otettiin viiden minuutin pysäkin pirssistä fiude ja tsörattiin hela jengi Seurikseen. Pari kolme tuntia rundattiin saarta, skruudattiin mutsin smörgarit ja Magin jätskit. Himaan mentiin sporalla. Dallattiin ensteks Sipoonkirkon skurupysäkille. Oli kliffaa jos sattu tuleen kesävaunu. Ei haitannu vaikka siinä snadisti bloosas.

Palauteketjuhan tämä kai oli ja ihan toiveena tämän asian esille toin. Alkuperäisessä viestissäni oli paljon muutakin asiaa ja yllättävän moni tuntui olevan viestini kanssa samoilla linjoilla.

Toivottavasti tuo oli vain esimerkki…