Pitäisikö lihan kulutusta vähentää?

Viittitkö tätä vähän avata? En ihan saanut tuon langan päästä kiinni. :thinking:

Toki :). Afrikassa on esim ihan älytön väestöbuumi ja lihansyönti kasvattaa hiilijalanjälkeä koska monessa maassa asiat hoidetaan vähän sinneppäin tai ei alkuunkaan kunnolla.

Ärh, häsläsin. @Repa-76 …vastaus siis sinulle.

Loistava puheenvuoro! Ja tuon, mitä totesit, voi todeta etsimällä torilta niitä parhaita suomalaisia kasviksia-ja vihanneksia. Elämys on voimakas, esimerkiksi kurkussa vrt. marketin muovitettuun kurkkuun. Tietysti itse kasvattamalla tai tilalta hakemalla saisi loistotuotteita myös mutta siihen harvalla on mahdollisuuksia, paitsi pienviljelyyn.

1 tykkäys

Tällanen on mennyt ihan ohi, eikä googlettamallakaan äkkiä löytynyt. Pistä lähde kun tämä on vissiin isokin ilmiö kun noin kulminoit Afrikan lihansyöntiisi? Vai tarkoitatko sitä kun Etelä-Amerikassa hakataan sademetsää kauhealla tahdilla laidunmaaksi?

1+1 :). Lihansyönti kasvattaa hiilijalanjälkeä, Afrikassa on älytön väestöbuumi päällä. Lihansyönnin hiilijalanjäljestä löydät kyllä vaikkapa sanoilla “Meat eating carbon footprint”.

Joo, tiedän kyllä että lihan syönti kasvattaa hiilijalanjälkeä autoiluakin enemmän. Näkisin kuitenkin että köyhissä maissa tuo ylilulutus on huomattavasti paremmalla tolalla kuin rikkaissa länsimaissa. Intialaisten tavoin elämällä menis vuodessa vain 0,7 maapalloa, suomalaisten tavoin elämällä muistaakseni 3,2. Ja iso syy tähän on lihankulutus. Että ei se Afrikka juurikaan suomalaisten ylikulutukseen liity, ja taisi tuo sun kommentti ollakkin ihan mutuilua?

4 tykkäystä

Pointtina juuri se ettei se pidäkään liittyä :). Mutta oli kyllä. Juuri tuohon tulevaan väestönkasvuun perustuvaa mutuilua. Pointtina se mitä esim Suomen kokoisessa valtiossa “saastutetaan”, verrattuna siihen mitä moni iso maa saastuttaa ja jotka ei asioille tee juuri yhtään mitään …pitäisi Suomalaisen joidenkin mielestä vähentää lihansyöntiä koska pilaat maapallon. Näin vahvasti kärjistäen. Tämä siis pointtina.

Tää onki pieni ongelma. Koulussa on niin kauan ku muistan ollu pinaattilättyjä, pinaattikeittoa ja lihatonta hernekeittoa. Nyt meuhkataan kasvisruokapäivästä, joita on siis ollu ties kuinka kauan. Mutta kuntien mitättömillä määrärahoilla kouluruoan suhteen nää uudet kasvistuotteet tekee vaan hallaa. Porkkananapit ja perunamuusi esim. En oo montaa niin kuivaa ja mautonta ruokaa syöny ku nää koulun porkkananapit ilman kastiketta. Joskus on jotain kermaviilikastiketta, joka pelastaa paljon, mutta oppilaista vain harva ottaa sitä kastiketta. Kasvislasagne koulujen määrärahoilla on myös aika ikävän makuista. Mulla ei oo mitään kasvisruokia vastaan, mutta kyllä ne(kin) täytyy osata tehdä ja maustaa. Kouluissa, joissa itse olen näitä syönyt, kasvisruoka ei ole hääviä. Pinaattikeittokin on vuosien varrella menny aivan eri väriseksi ja maku ja koostumus muuttunu hyvin ikäväks. Aatelkaa, että kananmunatki on pakastettua kananmunarouhetta. :grimacing: Pinaattilätyt on edelleen hyviä ja hernekeitto lihalla tai ilman.

2 tykkäystä

Tämä totta. Monessa paikassa tuntuu olevan olettamus, että jos asiakas ei kaipaa lihaa, niin ei se kai kaipaa sitten makuakaan.

Toisaalta mutu-pohjalta väittäisin, et jengi on keskimäärin valmiita hyväksymään ihan kauheaa moskaa ”lihana”, vrt. makkarat, joissa lihaa vain siteeksi. Tai onko kukaan ikinä ollut huolissaan siitä, millaista moskaa koulujen liharuuat voivat pitävät sisällään? Tai tuskin ainakaan yhtä paljon kuin mitä kasvisruokapäivivä on herättänyt melkoisen irrationaalista närää.

Luulenpa, että monen vastareaktiot johtuvat paljon enemmän jostain loukkaantumisen tunteesta omaa itsemääräämisoikeutta kohtaan kuin siitä itse kasvisruuasta. Muutamat kommentit tässä ketjussa itse asiassa viittaavat myöskin tähän suuntaan.

4 tykkäystä

Sitä vastareaktiota en oikein ole koskaan käsittänyt. Vähän sama kun huomaat jonkun roskaavan ja käyt huomauttamassa siitä, että nostatko tohon vieressä olevaan roskikseen. Jos toinen alkaa paasaamaan, että ”mulla on kuule oikeus roskata just niin paljon kun ite haluan…” Tai kun tyhjäkäytät autoa ja joku tulis sanomaan, että voisitko sammuttaa autos… ja hirvee puolustaminen ja muohoominen sitten takas.

Noilla esimerkeillä tarkoitan sitä, että maapallolla eletään yli varojen. Kaikkien tulis osallistua talkoisiin, kukin omalla tavallaan ja kykyjensä mukaan. Mutta se, että pitää liikaa lihasta ja siksi ei edes yhtä ateriaa viikosta voi kompromissina tehdä… niin sama asia, kuin esimerkit yllä. Jokaisen oma asia, mutta jos siellä pieni totuuden siemen piilee, miksi muohoamaan takaisin. Varsinkin jos ainoa argumentti on hedonistinen halu.

8 tykkäystä
1 tykkäys

Aika hassutteluksi on tämäkin ketju mennyt. Kyllähän se on niin että maailma ei pelastu lihan syöntiä vähentämällä. Se pelastuu ihmisiä vähentämällä. Puheet paljonko lihantuotanto saastuttaa on pisara meressä esim paljonko Kiina painaa hiilidioksia kehään pelkällä kivihiilen poltolla.
Olikohan joku tutkimus juuri tehty Norjassa tai Tanskassa, missä punaisen lihan syönnillä ei huomattu mitään vaikutusta mihinkään sairauksiin mitä esim THL on täällä kovasti koittanut aivopestä.
Järkevä sekasyönti on parasta mitä voi tehdä eikä vouhkata suuntaan eikä toiseen.

4 tykkäystä

@Naapuri muuten ihan solidi artikkeli, mutta en oikeasti pidä näistä tutkimuksista, joissa ikään kuin vertailun vuoksi tehdään kaksi täysin erillistä olettamaa.

Toki tutkimusolosuhteet on tutkimusolosuhteita - ja jotain yksinkertaistuksia on pakko tehdä.

Todellisuudessa se on kuitenkin niin, että kasvissyöntiin ei sinänsä liity sellaista erityistä matkustushimoa. Eli toisin sanoen todellisuudessa lihansyöjät lentävät ihan yhtä lailla sinne Thaimaahan kuin kasvissyöjätkin.

Tässä tavallaan haetaan joku moraalinen oikeutus, että asiat olisi oikeassa mittasuhteessa.

Se on vähän sama kuin se, että tupakoija saastuttaa ympäristöä keskimäärin enemmän, mutta jos joku lämmittää jatkuvasti puusaunaa niin hän tekee sen saman jonkun x-määrän vuosia aikana kuin tupakoija. Järkyttävän typerä esimerkki - tiedän. Todellisuudessahan se tupakoijakin lämmittää sitä saunaa.

Todellisuus on monimutkaisempi: suurimpia ympäristötekoja ovat oikeasti arjen pienet valinnat. Ja en halua tuoda tähän nyt välttämättä tätä liha vs. kasvis, mutta isot määrät kertyvät siitä, kun iso massa kuluttaa samalla tavalla.

Kun 100 ihmistä tekee arjen pieniä valintoja niin kerrannaisvaikutus on jo todella paljon suurempi. Jos asia on niinkin arkinen kuin vaikka se, että paperit viedään keräykseen niin kerrannaisvaikutus sadalla ihmisellä on jo todella iso. Jos siihen verrataan jotain sellaista, mitä faktuaalisesti suurin osa ihmisistä ei tee eli jos yksi lentää jatkuvasti niin toinen ei välttämättä lennä kuin kerran kymmenessä vuodessa. Tällöin vaikutus luonnollisesti on kerralla suuri, mutta se ei ole arjessa niin olennainen.

4 tykkäystä

Samaa mieltä, ei pelastukaan pelkästään sillä. Mutta aletaan olla tilanteessa, missä kaikki keinot tarvitaan, ja lihan syönnin vähentäminen taitaa olla aivan helpoimmasta päästä niistä keinoista, mitä ihan kuka tahansa milloin tahansa voi tehdä. Näyttää skenaariot vähän semmoisilta, että ei ole varaa nirsoilla sen suhteen, kuka tekee, mitä ja miten isoa tai pientä.

Tästäkin samaa mieltä. Ja tämä myös yksi isoimmista (ei ainoa) syy sille, että en ole halunnut hankkia lapsia. Meitä on tällä pallolla enemmän kuin tarpeeksi, ja kuten edellä mainittu, suomalainen ja ylipäätään länsimainen elämäntapa on kuormittavimmasta päästä. Tämäkin on loppujen lopuksi hirveän helppo, joskin turhan harvinainen, tapa keventää planeetan taakkaa.

(Tämä liittyy ketjun otsikon lihansyönti-kysymykseen siten, että vastaus kysymykseen on ”kyllä, mutta se ei yksin riitä”.)

5 tykkäystä

Nyt oli @ProTappara ja @peterra niin hienot vastaukset, että mitäpä tähän enää lisäämään. Veitte jalat suusta.

Ja @Takakarva se on jännä miten yksittäisiä tutkimuksia siteerataan, vaikka riippuen siitä mitä tutkitaan ja miten, tulokset ovat erilaisia. Esimerkiksi kahvista: joka toinen tutkimus on puolesta ja joka toinen vastaan. Kuitenkin, jo vuodesta -99 asti kerättyä meta-analyysi aineistoa (tieteellinen arvo suurempi, kuin yksittäisillä tutkimuksilla) on kerätty dataa kasvissyöjien ja lakto-ovo-vegejen huomattavasti pienemmistä sydän- ja verisuonitauti riskeistä.

Mutta nää meta-analyysithän on niin epätarkkoja ja epäseksikkäitä, eiks niin?

Mä jaan sun kanssa saman idea , että maailma ei pelastu syömällä nokkosia ja papuja. Ja olet oikeassa, että olemme ylikansoittaneet Telluksen. Kyse on mielestäni siitä, että niin kauan kun vedämme Larry Flynt- tyylillä (minulla on oikeus) laput silmillä ja omaa mukavuuttamme emme ole valmiita tekemään mitään, mutta muut saa tehdä, meillä on ongelma. Ja se ongelma on se, että omat mielihalut on edes avointa ajattelua ja kokeilua tärkeämpiä.

Se mua huolestuttaa. Taas se fakta, että kenenkään ei tarvitse kieltäytyä kokonaan vaan vähentää. Mutta kun sekin on liikaa. Esimerkiksi: jos itse koet jonkun asian tärkeäksi, esim. kohteliasuuden. Niin eikö vain harmitakkin, kun joillekkin edes se ”kiitos” on aivan ylivoimainen sana.

4 tykkäystä

No tämä pelkkä punaisen lihan syyttäminen on jo lähes surkuhupaisaa, meta-analyyseja tai ei. Kyllä se epäterveys on monen eri osan summa ja vaikka söisin pihvin joka päivä niin se ei ole epäterveellistä. Jos siitä jättää kaikki kasvikset ja marjat pois rinnalta niin sitten varmastikin on.

3 tykkäystä

Kyllä, olet siinäkin oikeassa. Kukaanhan ei yksin punaista lihaa syytäkkään, se nyt vaan sattui olemaan tämän keskustelun topic (kasvissyönti siis).

Ja en todellakaan tarkoita olla ilkeä, mutta tässä ollaan taas siinä kun tutkitusti meta-analyyseillä verrataan kasvissyöjää ja sekasyöjää ja tulokset ovat kasvissyönnille eduksi. Sitten viitataan kintaalla tyyliin ”oli miten oli”.

Vaikka olemme eri mieltä, en yritä käännyttää sinua tai ketään. Tuskin kukaan muukaan. Lähinnä tässä on juuri viitattu tähän faktojen ignooraamiseen ja siihen, että hedonismi ajaa joissakin asioissa edelle. Ja se on ihan inhimillistä se, meillä kaikille on omat tapamme. Tässä kuitenkin on puhuttu juuri siitä yllä, kuinka ns. lihansyöjät kokee oikeudekseen alkaa etsimään juurikin @peterra kertomia esimerkkejä ilman järjen häivää.

Sama kun nuhtelisit mua kännissä ajamisesta ja mä sanoisin, että ite et lajittele roskia. Does not make any sense. Tässä topicissa nyt tätä asiaa vaan on pohdittu. En kohdista tätä suhun, en vaan taaskaan tajua miten faktat viitataan kintaalla ja aletaan pointtailemaan asioita Kiinan päätöistä lähtien. Vaikka kasvissyönti ei olisi yhtään ekologisempaa, se olisi silti sekasyöntiä terveellisempää. Onhan sekin kai jotain?

4 tykkäystä

Tästä aiheesta löytää nimenomaan posin kautta tarkasteltuna pirusti lisäarvoa. Kannattaa siis ruveta hitaasti tarkkailemaan ja kokeilemaan kasvisruokia kotona ja ravintoloissa. Löytyy todella paljon hyviä vaihtoehtoja, joilla korvata osa viikon ruokavaliosta. Esim. tietyt nepalilaiset sapuskat, vuohenjuustoburgerit, kasvispadat, hyvä falafel ovat lounaalla olleet mahtava kokemus korvaamaan osan lihapäivistä. Kotona taas kokkaillessa on keitoista patoihin ja tortilloihin iso määrä mainioita herkkuja. Eikä kaikki ole vaikeaa. Oma pikaruokasuosikkini kotona oli korvata tortillatäyte kotona paistettua kesäkurpitsa-sipuli-paprikasekoituksella, jonka paistoin kerman tai kasvisrasvan kanssa, ja laitoin samaa tacomaustetta kuin lihaan. Sitten salsan ja juuston kanssa burritoon ja toviksi uuniin…

Posin kautta ettepäi yksilönä.

Tuo Itämeren rehevöityminen on ihan tutkittu ja konkreettinen haitta Suomen karjastakin. Keventäkäämme siis pihvi kerrallaan. Niin ja McVege on jännästi about parasta mitä tuo ylikansallinen yritys tarjoaa.

Maaseudun tulevaisuuden propagandalle hymähdin.

7 tykkäystä

Yksinkertaistettuna pitäisi vähentää.

Ei se toki kaikki kasvisruokakaan pelastusta takaa, kuten alla oleva uutinen kertoo.

Nämä ovat isoja asioita, joista on vaikea saada täysin faktoihin perustuvaa uutisiointia, koska tunteet tahtovat nousta pintaan puolin ja toisin. Tuskin Suomeen kannattaa kasviksia kovin kaukaa lennättää maailmaa pelastaakseen? Sen sijaan näin satokaudella kannattaa ehdottomasti hyödyntää kaikki saatavilla oleva.

Tämä on myös loistava lisuke kanalle tai lihalle. Viimeksi eilen paistoin kanan kaveriksi ja maustaa voi oman maun mukaan. Tuleepa välillä paistettua kesäkurpitsasta myös “pihvejä” jotka maustan samoin kuin lihan. Siihen kastike kaveriksi niin kyllä maistuu.

1 tykkäys

Jep. Oma vinkki: Ratinasta (ja olikohan myös Aleksanterinkadulla) löytyy sellainen ravintola kuin Fafa’s. Tilaa sieltä falafelpita etkä tule pettymään.

Terveisin nimimerkillä: “vuosi sitten en todellakaan olisi valinnut kasvisvaihtoehtoa ravintolassa”.

Tyttöystävä teki muuten juuri saman, mutta kesäkurpitsan sijaan ensin uunissa paistunutta munakoisoa. Munakoiso-sipuli-paprika mix sitten vielä pannulle, mausteet mukaan ja täytteeksi burritoon kera salsadipin ja juuston. Toimii. :+1:

2 tykkäystä