Näin se varmaan on että omaa alaa tulee seurattua vähän liiankin läheltä ja vähän eri fokuksella. Itse tunnistan kyllä samaa omassa käyttäytymisessä ja media-alalla sekä brändien parissa työskentelystä huolimatta omassa salkussa ei ole yhtäkään mediayhtiötä (pl. Remedy peliyhtiönä nyt on aika lähellä) tai perinteisempiä kuluttajabrändiyhtiöitä. Voi myös olla että media-ala on keskimäärin parempi työnantajana kuin osakesäästämisen välineenä
Mutta kyllähän sitä joskus on tullut jossiteltua että kun Netflixin rynnimistä on seurannut suht läheltä niin olisihan se kannattanut salkkuunkin poimia. Itselle kääntäen on ollut helpompaa taas hypätä Qt:n, Smart Eyen tai akkuvalmistajan kelkkaan ja lähestyä näitä puhtaammin ”puolueettomasti” business casen ja markkinapotentiaalin kautta tietämättä tai kyseenalaistamatta liian tarkkaan jokaista yksityiskohtaa.
Qt:n osalta uutta strategiaa on toteutettu about 5 vuotta ja se on juuri näin että varsinainen kaupallinen potentiaali alkaa nyt sulautettujen järjestelmien myötä löytyä isommin. Kehittäyhteisöhän on suhteellisen iso, about miljoona kehittäjää, mutta ei niillä kehittäjälisenseillä peliä lopulta viedä seuraavalle levelille, vaikka uutta Qt 6.0 tullaankin puskemaan subscription-malliin.
Just näin. Itse melkein ekana päivänä tekemässä tilausta kun appi tuli PS3:lle, mutta eikö käynyt mielessä, että joku muu saattaa tehdä saman!?
Amazonia pyörittelin ostonapilla kurssissa 199$. Massiivinen skaalaus ei silloin vielä näkynyt niin kirkkaasti, firma ei ollut tehnyt päivääkään tulosta ja valuaatio oli tapissa.
Kangasalan keskustassa sijaitsee. Valmistunut 2019 eli edukasta yhtiölainaa tarjolla ja vielä reilu vuosi lyhennysvapaata… Myyntihinta tuli säästöistä.
Kohtuullinen hinta Tampereen hintoihin verrattuna ja olettaisin myös Kangasalan kasvavan kokonaan kiinni Tampereeseen. Ainakin kovasti siellä rakennetaan tällä hetkellä.
Mä en tätä UPM:n hehkutusta oikein ymmärrä. Sijoittaa ulkomaille, ei kanna tulosta Suomeen, suurin vaikuttajakin asuu Ruotsissa. Samaan aikaan kilpailija(t) investoi Suomeen, ja on mukana kehittämässä/jalostamassa lopputuotteita täällä, josta hyötyy koko kansa. Varsinkin ottaen huomioon että tämä on fossiili vapaata energiaa ja tuotteen hyötysuhde on lähes 100%
Onhan UPM:lla edelleen paljon tuotantoa ja omistuspohjaa Suomessa. Ja eihän se tarkoita, etteikö UPM voisi olla hyvä sijoituskohde sen takia, ettei yhtiö kohdista kaikki paukkujaan Suomeen. Päinvastoin.
UPM:lla on sitä paitsi tällä hetkellä harkinnassa miljardi-investointi Kotkaan, joka toteutuessaan pesisi kansantaloudellisilla hyödyillään moninkertaisesti Kaipolan sulkemisen.
Mulla on Upmmää salkussa noin 12€ keskihinnalla. Osinkotuotto yli 10%. Noussut koronapohjista melkoisesti ja tulevaisuudessa siintää uusia hillotolppia. Lisäksi Wahlroos puikoissa.
Siinä omat syyni, miksi tykkään kauhiasti. Voisin hyvin lisäilläkin, mutta on kasvanut vuosien mittaan aika isoksi osuudeksi omassa salkussani.
Ööö, miksi? Jos olen maksanut osakkeista vaikka 10€ ja saan 1€ osingon, niin omalle rahalle saan silloin 10% tuoton. En nyt hoksannut pointtia, miksi pitäisi laskea päivän hinnalle osinkotuotto? Siis voihan sen sillekin laskea, mutta perusteletko, että minkä vuoksi tuossa huijaa itseään.
Varmaan Andy tarkoittaa sitä, että jos haet pelkästään hyvää osinkoa (ilmeisesti kuitenkaan et), niin kannattaa laskea tosiaan nykyiseen kurssiin, sillä voisit saada paremman osinkotuoton jostain toisesta yhtiöstä, jos sijoittaisit siihen UPM:n osakkeittesi tämän hetkisen arvon. Tuon osakkeittesi arvonnousun takia pääoma on kasvanut, jolla voit osinkoa kerätä, eikä siksi tuo aiempi 10 prosenttia ole vertailukelpoinen enää tämän hetkiselle pääomalle.
UPM on kuitenkin yksi Helsingin pörssin parhaita osinkoyhtiöitä, joten tämän hetkiselläkin pääomallasi osinkotuotto on ihan mukava.
Juuri näin, osinkotuotto pitää laskea aina päivän kurssiin. Aina on mahdollisuus myydä osakkeet ja vaihtaa ne paremmin tuottavaan. Itselläkin on Titaniumia annista asti ja osinkotuotto antihinnalle on joku 13%. Harkitsen silti myyntiä, koska nykyinen 6% osinko ei mielestäni kata riskiä, joka yhtiön kasvumahdollisuuksiin liittyy.
Onko kellään kokemusta Nordnetistä ja ulkomaille (USA) muutosta? Ostin Nordnetin kautta (saatuani hyvän vinkin) G5 Entertainment AB:ta ensin 500€:lla viime kesänä ja sitten vielä toisella summalla kurssin ollessa jatkuvassa nousussa. Sitten tuli muutto USAhan syksyllä ja tiesin että Nordnet potkii sen takia pois asiakkuudesta. Oli pakko myydä ja voitto jäi turhan pieneksi. Myöhemmin kuulin täällä Jenkeissä, että tarpeeksi isolla salkulla olisi voinut jäädä asiakkaaksi? No, nostin rahat pois joka tapauksessa kun potti pienehkö ja sijoitin täällä uudestaan paikallisen kautta samaan firmaan.
Aika hyvä kurssinousu ko. puljulla; 03/2020 hinta $7, nyt käväs jo $70 tuntumassa.
Joo, arvelinkin, että tätä tarkoitat. Halusin vain varmistaa.
Mun strategia on pääasiassa osta ja pidä. Salkussa paljon arvoyhtiöitä ja hyviä osingonmaksajia. Mausteena sitten muutamia villimpiä hevosia. En siis jaksa osinkojen perässä veivailla salkkua, varmin voittaja olis verottaja…
TikTok on nykään täynnä tällaista meininkiä. Mutta mimmillä on korkoa korolle hallussa – takoo 8% päivässä, niin kyllähän se huntti tosiaan tonniksi muuttuu.
En oo koskaan avannut TikTokia. Enkä avannut nytkään. Onnea vaan tuolle “sijoittajagurulle”.
Palataan asiaan muutaman vuoden päästä.kun hänet esitellään medioissa superrikkaana. Ei kai hän tuottoisaa systeemiä lähde muuttamaan. Vai onko niin, että hän osaa homman vain jos alkupääoma on satanen, ei esim. kymppitonni.
Tuotahan minäkin laskin, että jos satasesta lähtee liikkeelle ja aina 30 päivässä pääoma kymmenkertaistuu, niin sehän on jo vuodessa todella paljon. Eikös siinä ole satasen perään tullut jo 12 nollaa lisää vai miten tuon käsität. Itse luin vain jutun otsikon. No, antaa mennä vaan. Jotkuthan sanovat, ettei rahan tuloa voi estää. Tämä kuulostaa hieman samalta.
Nythän Tesla on ollut huomattavasti kalliimpikin. Nyt kuitenkin nousu on taittunut aika vahvaan pudotukseen. Enteilisikö jo jotain tulevaisuudestakin eli että parhaat ajat Teslalla rahatekokoneena ovat takana.
Kilpailu kiristyy sähköautojen suhteen ja lisäkivenä kengässä voi olla vaikkapa Muskin vahva sotkeentuminen tai ainakin kannanotot ja kaupat Bitcoinilla. Kahden kauppa… ehkä lopputulos ei aina olekaan hyvä.