Tapparan huomaamatta jäänyt maali 19.01.2019

Jos katsoo pätkän, huomaa, että tuomari on Jypin maalista katsottuna vasemmalla puolella koko ajan seisoskelemassa. Ei voi siis millään nähdä Laurikaisen jalkojen läpi, onko / käykö kiekko maalissa.

Tuomari toimi väärin. Olen nähnyt vastaavissa tilanteissa, jossa tuomari liukuu maalin taakse nähdäkseen, meneekö kiekko maaliin. Järkyttävä tuomarivirhe. Vastaavissa tilanteissa todella usein joko tilanne vihelletty poikki, ja/taikka pelikatkolla tuomari on ottanut hatun (kypärän) käteen ja nyörästi käynyt puhelimessa tarkistamassa asian. Tuomari ei millään voinut nähdä, käykö kiekko maalissa ja ei myöskään voi tuolta etäältä olla varma, oliko tilanteessa maalivahdin estäminen. Tuskin myöskään Tapparan pelaajat ovat varmoja, koska kiekko käy maalissa Laurikaisen polvisuojien välissä, joten näkyvyys todella heikkoa. Henkan olisi pitänyt olla villisti tuulettamassa, niin ehkä tilanne olisi ollut toinen (Haamumaali). Oksettavaa tuomaritoimintaa jälleen kerran.

Tämän voi lisätä saagaan Tapparan kärsityt tuomarivirheet.

5 tykkäystä

Tämähän on aivan selvää moken häirintää. Ihan selvästi pelaaja ajautuu maalivahdin alueelle ja estää maalivahtia liikkumasta maalia kohden.

1 tykkäys

Maalivahti ei ole vaan maalivahdin alueella, kun kontakti tulee. Kattokamerakuvasta näkee hyvin. Jasu tajuaa, että kiekko tulee päätylaudasta maalille ja yrittää saada lapaa väliin. Samalla Laurikainen peruuttaa Jasun syliin.

Ajattele näin, että Jasu on maalivahdin alueella ja estää Laurikaisen tulon maalivahdin alueelle. Kyllä se sillon mielestäni.

EDIT

Täpärästi siis Jasu ajautuu tuohon maalivahdin alueelle. Luulen tämän nyt se suurin syy olevan. Toki näkemys eroja on monia, kuten mielipiteitä.

Lähinnä ajattelen, että Laurikainen estää Jasua puttaamasta tolpan vierestä tyhjiin. Ilman Laurikaisen estämistä Jasu olisi pistänyt kiekon nuottaan ulkopuolella maalivahdin aluetta.

Tilanteen voi nähdä näinkin ja ei ole väärä näkemys tuokaan, valitettavasti nämä tilanteet sataa maalivahdin laariin.

Laurikainen on kumminkin niin lähellä omaa aluettaan ja Jasu vielä lähempänä, sen perusteella sanon tämän oikeen menneen, Jasu on Laurikaisen tulon edessä omalle alueella.

Ei mikään helpoin tilanne tuomarillekkaan tämä.

Ja veikkaan, että tuomarin käsien levittely viittaa siihen, että uskoo, ettei kiekko koskaan käynyt maalissa. Ei siihen, että näki kiekon käyvän ja tiesi heti Jasun toimineen väärin. Koska muuten olisi mennyt sanomaan Kääriäiselle, että:“Kuulutas poeka, että maalia ei hyväksytty. Maalivahdin häirintä.” Yleensä nää tarkastetaan videolta, jotta tuomari voi tehdä oman näkymyksensä. Nyt näin ei tehnyt. Kyllä yleensä jokainen vähänkään epäselvä tilanne, jossa tuomari kadottaa näkyvyytensä kiekkoon, tuomari on nöyrä ja käy tarkistamassa tilanteen videolta.

Edit se on ihan sama, mitä mieltä me olemme Jasun ja Laurikaisen toiminnasta. Tuomarin olisi pitänyt joka tapauksessa tarkistaa tilanne ja muodostaa oma näkymyksensä. Hylätäänkö vai hyväksytäänkö maali.

10 tykkäystä

Siksi tilanne olisikin pitänyt edes tarkastaa, koska näitä on vaikea pelitilanteessa nähdä. Siitä johtopäätös, että tuomari ei edes nähnyt kiekon käyvän maalissa ja Rönnin selitykset paskapuhetta.

4 tykkäystä

Totta joka sana. Kiekkohan selvästi maaliin tässä menee. Tässä tilanteessa on kaksi eri vaihtoehtoa estämistä tai ei. Tuomareiden olisi aika herätä, kohta on kevät.

2 tykkäystä

Tilanne olisi ilman muuta pitänyt tuomarin tutkia videolta. Jos tilannehuoneessakaan ei huomattu, että kiekko kävi maalissa, niin aika heikkoa on tämä tuomarien toiminta. Todennäköisesti maali olisi tarkistuksen jälkeen hylätty maalivahdin häirintänä. Tuomariston virhettä se ei tee tekemättömäksi.

Tämän ketjun 24. viestissä kerroin, miksi Tapparalle sopi oikein hyvin, ettei tilannetta tutkittu. :slight_smile:

Rönnin puheet on pelkkää sitä itteään. Jos tuomari olisi nähnyt tilanteessa maalivahdin estämisen olisi seuraava aloitus ollut jossain muualla kuin Jypin alueella tai Jasulle olisi vihelletty jäähy.

Toisin sanoen tuomari ei nähnyt mitään. Ei maalivahdin estämistä eikä kiekkoa maalissa. Eniten tässä harmittaakin jo vuosia kestänyt Rönnin selittely ja virheiden myöntämättömyys. Ihmisiä ne tuomarit ovat ja tekevät virheitä mutta miksi sitä ei voi ikinä myöntää?

16 tykkäystä

Sinänsähän näillä on ihan turhaa jälkikäteen jossitella, mutta tuohtumisen aiheuttaa varmaan se, että ko. pelissä nähtiin aika monta kyseenalaista tuomiota. Esimerkiksi Jypin toista maalia vastaava tilanne on Tapparalta jo tällä kaudella hylätty. Tapparan hylätty kavennus oli mielestäni oikea tuomio, mutta muistelisin vastaavia joskus hyväksytynkin.

Lisäksi edellisissä viesteissä mainitut seikat todistavat Rönnin selitykset suoranaiseksi valehteluksi. Tähän tilanteeseen peliä ei toki hävitty, vaan surkeaakin surkeampaan alkuun. Jokohan haamumaali ja väärä vaihto alkaisi olla kuitattu?

Edit: ja omasta luokattomasta viimeistelystä ei voi tuomareita syyttää. Paikkoja kuitenkin oli!

1 tykkäys

Ehkä ne kuuluisat kiekkojumalat ovat nyt viimeistään kostaneet haamumaalin… mutta joo, kyllähän tässä virhe on käynyt tuomaristolla, tilannehuoneella tai jollainen. Vähintään videolle olisi pitänyt mennä, se onkin sitten eri asia, mikä olisi ollut lopputulos. Mutta vääryyttä Tappara koki.

2 tykkäystä

Jasuhan tuon potkaisee sisään…
Voisiko olla että Tappara tiesi kiekon menneen maaliin mutta ei lähtenyt turhaan haastamaan?

Menee luistimesta maaliin mutta ei ole tahallinen potkuliike, ts. Jasu ei yritä saada kiekkoa maaliin nimenomaan luistimella vaan on sattumaa että kiekko siihen osuu. Tältä osin siis good goal.

3 tykkäystä

Videota katsoessani kohdasta 0:11 - 0:13
En tätä allekirjoita, mutta makuasioita.
Tuomari työskentely kuitekin vahva :-1::persevere:.

1 tykkäys

Toi varsinainen luistinkontakti on tahaton. Ehkä toi kaatuessa tapahtuva potku vois olla tahallinen, mut se ei osu kiekkoon. Sen voi päätellä tuosta ekasta kuvakulmasta.

Tällä kaudella on hyväksytty ihmeellisempiäkin maaleja kuin tuo tilanne.

Kyllä pelaajat tuulettivat maalia ja osoittivat maalia kohden samalla kun yrittivät sanoa tuomarille jotain.
Tämä puuttuu videolta

Joo, en nyt aio kiduttaa itseäni katsomalla tallennetta. Valmennus hereille sitten?