Arvoisat janojuomien nautiskelijat! Näin viime yönä unen! Olin kävelemässä kaunista keskuskatuamme pitkin ja olin ohittamassa kaupungintaloa, kun sieltä hyökkäsi kolme sutta kimppuuni.
Pääsin hukkia karkuun ja näin miten ne suuntasivat kaikki eri kujille, joista kaikista tuli hetken päästä yksi ihminen. Samaan aikaan kaupungintalon ikkunassa vilahti tummahko hahmo. Henkilöt olivat jo ehtineet hävitä ennen kuin ehdin mennä katsomaan keitä ihmissudet olivat.
He voivat ihan keitä tahansa! Sinä, sinä, sinä tai jopa sinä @Koo!
Hörppää siman loppuun ja lähtee kävelemään ovea kohti. Oviaukolla kääntyy ympäri ja sanoo
Sudet ovat nälkäisiä, niin ovat myös korkeaan torniin majoittuneet.
Minun täytyy tunnustaa, että vanhana Asterixin lukijana päätin sitoa trubaduurin toviksi kylän laidalla olevaan suureen puuhun, kun näytti siltä, että hän aikoisi laulaa. Hän kyllä vapautui pian.
Minua mietityttää erityisesti tuo joukkoomme soluttautunut juoniva ihmissusi. Se voisi olla joku aika paljonkin kirjoittava henkilö. Ja hän saattaa juonittelunhalussaan esittää poikkeuksellisen paljon erilaisia epäilyjä ja syytöksiä hyviksiä kohtaan. Oletteko huomanneet kenessäkään sellaista käyttäytymistä? Muita pahiksia löytyy sitten ehkä niiden joukosta, joita hän ei ole viesteissään epäillyt.
Mikäs tässä on leipoessa ja sämpylöitä paistellessa, mutta kuulenko kenties kutsuhuutoja Nellisin tavernasta päin? No mikäs siinä, koko viikko on hommia paiskittu ja sama meno jatkuu vielä viikonlopunkin. Ehkäpä suon itselleni ansaitun lepotauon siman parissa. Muistakaa sitten muistuttaa että sämpylät ovat uunissa, en nimittäin halua että hajamielisyyteni koituu kovalla vaivalla leivotun sämpyläpellillisen kohtaloksi. Ai mutta minähän voisin tuoda tullessani vähän leivoksia, ilmaiseksi tietysti näin perjantain kunniaksi. Vai ovatko kaikki jo syöneet ja juoneet vatsansa täyteen?
Treppu kertoo tarinaansa kun saavun paikalle. Jähmetyn heti oviaukolla kuullessani unen karmivista ihmissusista kaupungintalon lähistöllä. Täytyy käydä poikkeamassa Hornan luona ostamassa vähän tarvikkeita ensi yötä varten. Mutta pelkät aseet eivät riitä. Onneksi Acetholta varmasti löytyy jonkinlainen hälytin ihmissusia varten.
Horna seisoo edessäni esittelemässä erilaisia aseita. Vilkuilen samalla suurta pajaa jollaista en ole ennen nähnyt. Onpa vaikuttava näky, ajattelen. Vähän varakkaampi lienee tämän pajan omistaja kuin minä, vaikkei kukaan täällä oikeasti rikas taida olla. Valitsen järeimmän aseen mitä löytyy, piilotan sen puunrungon sisälle odottamaan kotimatkaa. Sitten vain Acethon puotiin josta löydän kuin löydänkin etsimäni. No niin, missäs se puunrunko olikaan? Jaaha, tuolla. Kävelen metsikköön ja kurkistan sisälle. Runko on typötyhjä.
4 tykkäystä
mazzus
(Vaihtui auto kun aika oli kypsä! Armas, ota mallia.)
164
Arvoisa skutsari, mä olen heitellyt epäilyjä vähän sinne sun tänne, lähinnä löytääkseni epäilyttävistä asukkaista ihmissusia!
Se ei tee musta ihmissutta, pikemminkin päinvastoin. Itseäni hieman häiritsee eräiden hiljaisuus. Ennen niin usein äänessä olleet spekuloijat ovat hiirenhiljaa, mistä mahtaa johtua? Huonosta omatunnosta?
Bilbo sai nyt ehdan aseen. Piilee varmaankin pieni totuus myös tuon kylähullun sanoissa. Voisin itsekin illalla lähteä simaa hörppimään, toki pistooli vyöllä. Ei sitä ikinä tiedä, jos sudet hyppää jälleen kimppuun.
Voisin kohta harkita äänen antoa, saisi tähän rupukylään jotakin muutakin eloa kuin yöllä. En vain vielä ole varma kenelle sen antaa. Kuka vain voi olla susi piilossa. Mites, ettet vaan @Treppu ole niin kylähullu, että unohtanut omaavasi sudenkin karvat?
Mä en päättäjien leipiin menisi vaikka maksettas! Eiku… On siihen pieni mahdollisuus. Se torstaina jaettu keitto keskustorilla… Se on ainoa mahdollisuus missä ne oisivat voineet ujuttaa safkaani jotain ihmissusiroinaa!
Tarkkailen oireita ja ilmoitan myöhemmin mikä tilanne!
Haluaisiko kylän filosofi tuohivirsut? Nämä ensimmäiset tekemäni ovat vähän kulmikkaat mutta voin antaa ne parin simalasillisen ja juorujen hinnalla. Päättäjät eivät edes tiedä, että olen valmistanut nämä vasut, siis virsut.
Istun tavernassa siman ääressä. Ase oli vienyt eilisen tuotot ja nyt jakelin kaikki leivokset ilmaiseksi pois. Ei voisi huonommin mennä. Nurkasta kuuluu omituinen risaus. Käännyn katsomaan olettaen näkeväni hiiren, mutta ääni tuleekin ulkopuolelta. Simat ja lasit vain lentelevät kun pongahdan pystyyn ja ryntään ulos. Joudun tietysti korvaamaan nuokin rikkomani lasit, mutta nyt on muuta ajateltavaa. Hiivin nurkalle jossa tumma hahmo puuhailee jotakin. Minut nähdessään hän lähtee heti pakoon mutta jättää epähuomiossa aseen maahan. Minun upouusi, kallis aseeni! Kuka tuo hahmo voi olla!? Kenties ihmissusi? Sama henkilö joka hiippaili kaupungintalolla Trepun unissa? Taitaa jäädä arvoitukseksi. Kaivan taskusta viimeisiä roposiani jotka riittävät kuin riittävätkin lasien korvaamiseen. Ja eikun leipomaan, on tässä jo tuhlattu kallista työaikaa. Kotiovi auki ja kitkerä käry tunkeutuu sieraimiini. Uunista löytyy pikimustia sämpylöitä karrelle palaneena. Täytyy tehdä uusi taikina.
Mitä epäilyksiin tulee, en osaa sanoa muuta kuin ehkä Treppu ihan fiilispohjalta. Luotettavimpia ovat ainakin Casperi, mazzus ja Joonatan jos pitää jotain listaa tehdä. Vaikeaa se kyllä vielä on. Osa on ollut aika hiljaa, mutta niin tosin minäkin. Kunhan tämä tästä pääsee kunnolla vauhtiin teen samanlaisen listan kuin viime pelissä. Kaikki pelaajat epäilyttävyysjärjestyksessä, luotettavimmalle yksi piste ja siitä eteenpäin.
Ei kai kukaan hyvä sentään rikkoisi sääntöjä. OlisiKoo tässä iso paha susi? Totuus ei pala edes jätkänkynttilän (tilaa tarjous!) tulessa. –louskutin++Koo
Olisi tietysti kohtuullista ,että äänestät itse. Meinaatko itse äänestää? Jos joku tarvitsee lääkkeitä kaupastani löytyy niitä ja myytävät tuotteet on esillä Ja varaston tilanne on tällä hetkellä hyvä.