Yleistä ruokakeskustelua ja elintarvikkeiden käyttökokemuksia

Tämä menee varmasti kokeiluun aivan lähiaikoina :+1:

2 tykkäystä

Pandemiaketjussa kun puhutaan jauhelihan riittämättömyydestä, niin nythän on kaikkien hyvä aika kokeilla jotain uutta. Esim. soijarouhetta, härkistä jne.
Netistä löytyy hyviä ohjeita intialaisiin kasvisruokiin, riisit keittää kylkeen niin kyllähän sitä pärjää vähän aikaa ilman jauhelihaakin.

Ja ei, en ole kasvissyöjä ja itse olen hieman karsastanut kasvisruokia mutta nyt olen ajatellut kokeilla.

Edit. Korjattu autom. tekstinsyötön “härskis” oikeaan muotoon härkis :grin:

7 tykkäystä

Kannattaa kokeilla. Minulle ainakin kävi niin, että kasvisruoasta tuli parin toiston jälkeen ihan pakottava tarve sillä tavalla, että päänuppi ja makunystyrät sanovat minulle nykyään automaattisesti, että lihan tilalle välillä jotain muuta. Papuja, kikherneitä, linssejä, tms.

Yksi helppo tapa korvata liha on tehdä jotain pyöryköitä esim. edellämainituista. Yrttejä, valkosipulia, öljyä, mausteita mukaan ja monitoimikoneella massaksi. Internetistä löytyy ohjeita. Kylkeen vaikka hummusta ja salaattia. Helppoa kuin heinänsyönti.

Toinen on sitten vähentää lihan määrää ja korvata osa lihasta jollain muulla.

6 tykkäystä

Niin tai sitten ihmiset voisi kokea ahaa elämyksen ja jauhaa lihan itse, tai kokeilla käyttää lihaa muutenkin kuin jauhettuna.

2 tykkäystä

Itselle yksi oiva sisäänheittoruoka tähän maailmaan oli nachopelti kaurajauhiksella. Sen kun maustaa samaan tapaan kuin jauhelihan maustaisi (itse usein laiskasti tacomausteseoksella) ja menee kuin väärä raha. En ole vielä muussa kokeillut, mutta ostin nyt muutaman paketin jemmaan, kun päiväyksetkin on luokkaa 5 kk eteenpäin.

https://elovena.com/fi/elovena-kaurajauhis

2 tykkäystä

Kaikilla ei oletettavasti ole lihamyllyä tai edes kyseistä lisäosaa yleiskoneessa. Toki lihan pystyy veitselläkin jauhamaan tarvittaessa.
Toki itse jauhamalla saa juuri sen suhteen esim. rasvaa jauhelihaan kuin haluaa.

Olen lihansyöjänä kokeillut muutaman kerran eri kasvisruokia viime aikoina. Ainakin itsellä kasvisruoissa maustaminen tuntuu tärkeämmältä liharuokiin verrattuna. Esim. chili toimi erittäin hyvin soijarouheesta tehdyssä tomaattisessa pastasoosissa (Soijarouhe, sipuli, porkkana, kesäkurpitsa, chili, tomaattimurska, tomaattipyre, suola, pippuri ja täysjyväpasta. Päälle parmesaania.)

Vaikka ikää on yli 50 ja painoa liikaa muutama kilo, niin pidän korkeasykkeisestä treenistä. Kasvisruoka tuntuu itselläni sopivan ennen urheilua syötäväksi ateriaksi liharuokaa paremmin. Olo tuntuu kevyemmältä, mutta energiat riittävät kuitenkin.

3 tykkäystä

Enpä ole alkanut leikkaamaan pizzaa saksilla, mutta ei meillä niitä vahvanahkaisia lohifileitäkään enää saksita. Ostin Lidlistä joku viikko sitten semmoisen noin kympin keraamisen kokkiveitsen. Sillä leikkaa lohifileet sopiviksi annospaloiksi suitsait! Välineistä se on näköjään kiinni, suosittelen! Meilläkin oli niitä veitsiä monenlaisia, mutta ei kuitenkaan sitä “oikeaa”.

1 tykkäys

Itse olen viimeaikoina tehnyt noita Hasselbackan perunoita useamman kerran ja aina vain paranee. En noudata mitään reseptiä orjallisesti, vaan teen omia “modauksia”. Perunan alasivulle kun tekee sen tasausleikkauksen, niin siitä tulee semmoinen ylimääräinen levymäinen perunalohko. Ne laitan leivinpaperin päälle, mausteita ja tilkka öljyä pinnalle, paistetaan siinä samalla lämmöllä kuin varsinaiset perunatkin.

Varsinaisten viilleltyjen perunoiden yhteen tai kahteen viiltoon olen sujauttanut välillä aivan ohuen voilastun! Yrteillä tai valkosipulilla, chilillä yms. maustetut levitteet (tuorejuustot) antavat myös kivan säväyksen. Öljyä olen päälle ujutellut, ehkä jotain mausteita sirotellut grillimausteesta alkaen. Erilaisia variaatioita. Ei siis aina alkuperäisen reseptin mukaista, mutta onhan kokeileminen sallittu. Niin, ja onneksi löytyy pari puukauhaa, niissä on perunoiden viiltely helppo ja nopea tehdä! Kokeilemaan vaan. :wink:

Jäätelö ilmalla vai ilman? Onko vaniljajäätelö oikeasti pilkullista ja keltaista?

Ilman lisäys jäätelöön kyllä selittää miksi jäätelöä myydään litra -mitalla eikä kilokaupalla :thinking:

3 tykkäystä

Joskus vuosia sitten joku lehti teki vertailun eri vaniljajäätelöistä. Ironisesti Pingviinin Wanhan ajan vaniljajäätelö sisälsi vähiten vaniljaa ja taisi olla eniten maku- ja säilöntäaineitakin.

4 tykkäystä

Noin yleisesti, jos jokin on jonkin makuista, esim. vaniljan makuista, siinä ei ole vaniljaa. Jonkin valtakunnan juttuhan on, että vanilja-aromina voidaan käyttää haustetta. Hauste on “majavien sukupuolirauhasista eli anaalirauhasista saatava … erite”.

2 tykkäystä

Yhden vaniljatangon hinta on tällä hetkellä n. 5 €. Karkeasti voi sanoa, että yhdestä vaniljatangosta saa vaniljan makuista jäätelöä reilun kilon, eli n. 2 litraa. Kalliiksi tulee siis jäätelön maustaminern aidolla vaniljalla.

Ravintoloissa jäätelö yleensä valmistetaan Pacojet - Wikipedia laitteella, joka tekee jäätelöstä todella kuohkeata. toki perinteisiäkin jäätelökoneita käytetään. Perinteisetkin jäätelökoneet kuohkeuttavat jäätelöä, mutta rakenne on huomattavasti tiiviimpi. Italialaiset, jotka väittävät jäätelönkin keksineensä, eivät tätä “pacojet-jäätelöä” arvosta yhtään, heille jäätelön rakenteen pitää olla suussasulava, ei suusta katoava. toki italialaiset lähestyvät ruokaa muutenkin aina enemmän rakenteen kuin maun kautta.

2 tykkäystä

Enpä punnituksia tehnyt joten painolukemista en tiedä, mutta varmaan eräs parhaimmista jäätelöistä tuli nautittua Ravellossa pari vuotta sitten. Putiikki oli Baffone Gelateria Artigianale. Yksi ongelma jäätelössä kyllä oli. Lämmintä oli elokuussa joku +38C varjossa, niin jäätelö suli vallan hurjaa vauhtia. Hyvä ettei ensialkuun joutunut juomaan cornetista. Olisko niin, että olis saanut olla hieman enemmän sitä ilmaa mukana.

Kyllä se sulaa sitä nopeammin, mitä enemmän ilmaa. Joskus lisätään liivatetta, mikä pitää rakenteen paremmin.

1 tykkäys

Viimeaikaisen aiheen ohi: jossakin vaiheessa lihankorvike Beyond Meat sai täälläkin kritiikkiä ulkomaalaisen taustan (jenkit) aiheuttamasta hiilijalanjäljestä. Eli siis lihaa korvaamalla ei saataisi juuri edes ympäristöpäästöjä aikaan.

BM on kaiketi avannut tuotantolaitoksen myös Eurooppaan. Mutta mikä tärkeintä, Pouttu on laittanut ”Muu” tuotteillaan (pihvi, jauhis, makkarat) kilpailutilanteen uusiksi - ainakin omaan suuhun tuo kotimainen ”Muu” on jopa parempi. Pihvi on maukas, jauhis on rakenteeltaan hyvin jauhelimainen ja grillissä makkara on lähimpänä makkaraa - mitä korvikkeista olen syönyt. Itseasiassa jos kuori olisi ”napsakampi” ei erottuisi ns. jauhonakkaroista (Campingit yms.) millään.

Poutulle siis iso plussa, että ovat ajan hermossa kiinni ja sama organisaatio voi palvella useampia asiakassegmenttejä.

1 tykkäys

No sitten pitää antaa varoituksen sana, ettei tosi helteellä pidä jäätelön kanssa kuhnailla. Jännä kun mulla oli semmoinen mielikuva, että tuo oli vielä ihan kunnon jäätelöntekijä. Tuli sinne mentyä jopa vähän kauempaa kun useammat italialaiset mainostivat. No, maassa maan tavalla. :slight_smile:

1 tykkäys

Jäätelö on kyllä yksi varottava elintarvike matkustaessa, varsinkin kuumissa maissa. Jos lämpöä on yli 30 astetta, niin pakastimet alkavat paukkua, jäätelö sulaa ja jäätyy, Italia nyt vielä turvallinen maa, mutta sen varoituksen annan, kun tasan tarkkaan tiedän, ettei italialaiset ruokaa heitä pois. Homeet kuoritaan soosien päältä ja tuoksahtavat elintarvikkeet pestään. Italiassa voi olla maailman parhaat raaka-aineet, mutta hygienia ei samalla tasolla.

Niin, harvassa maassa hygienia taitaa olla Suomen tasolla. Meillä kyllä ollut aika hyvä säkä, kun ensimmäisen kerran Italiassa jo 1977 eikä koskaan ole ollut mitään vatsaongelmaa. Ei edes vaimolla, joka on aika herkkä kaikelle “oudolle” ja voimakkaammin maustetulle. Italialainen ruoka on kyllä meille sopinut, aina Alpeilta Sisiliaan ja Sardiniasta Riminiin. Kaikki on sopinut.

1 tykkäys

Ison-Britannian standardointijärjestö British Standards Institution (BSI) mukaan olen valmistanut teeni aivan väärin. Ilmeisesti samaan ovat syyllistyneet useimmat teen ystävät.
Näin pitäisi toimia:

1. Tee on valmistettava kannuun

Ensinnäkin, tee on ehdottomasti valmistettava valkoiseen posliinikannuun tai vaihtoehtoisesti keraamiseen kannuun. Kannun leveyden tulisi olla 74–78 millimetriä. Jos valmistat teen suoraan kuppiin, kuten monet tekevät, olet jo alusta alkaen hakoteillä ja tee hautuu huonommin. Tämä onkin suoranainen katastrofi ja pyhäinhäväistys hienolle juomalle.

2. Oikea veden ja teen suhde

Teetä tulisi olla 2 grammaa jokaista 100 vesimillilitraa kohden. Tämä on ehdottoman tarkkaa. Hanki nyt hyvä ihminen keittiövaaka!

3. Teen oikea lämpötila

Kolmanneksi, teevesi tulisi kuumentaa korkeintaan 85-asteiseksi haudutusvaiheessa. Vettä ei siis saa missään nimessä keittää. Täydellinen tarjoilulämpötila teelle on 60 astetta. Silloin teen maut nousevat parhaiten esille.

4. Tärkeä sääntö mustalle teelle

Mustan teen tulee antaa hautua kuusi minuuttia. Tasan kuusi minuuttia. Tässä ajassa teelehtien maut vapautuvat.

5. Maito ensin!

Lisää maito kuppiin ENNEN teetä. Tämä liittyy BSI:n mukaan maitoproteiinien denaturoitumiseen. Ja mehän uskomme, koska Ison-Britannian standardointijärjestö ei johtaisi meitä harhaan.

3 tykkäystä