Yleistä ruokakeskustelua ja elintarvikkeiden käyttökokemuksia

Yllättäen asiaa ei saatu taaskaan mahdutettua otsikkoon. Esim. “Makkara on käyrä luonnonsuolen muodon vuoksi.” Onneksi itse jutussa oli kuitenkin muutakin sisältöä. Usein näkee juttuja, joiden sisältö on täysin nolla.

Herättääkö jonkinlaisia tunteita? Itselle toki tärkeä muttei välttämättä niin maatamullistava juttu, kunhan tuote on hyvä.

2 tykkäystä

Mulle on tärkeää, että Suomessa käytetään suomalaista lihaa. Syynäänkin aina (liha)paketit läpi, että niissä on käytetty kotimaista lihaa. Joissain tapauksissa joudun periaatteestani joustamaan, jos vaihtoehtoa ei ole. Mustamakkaran kohdalla en ole edes miettinyt asiaa, enkä ole edes koskaan ostanut muoviin pakattuna.

Taitaa olla sama tuote lämmitettynä myös kaupan lihatiskissä.

Joo, emmä sitä epäile. Ei vaan ole koskaan tullut tilannetta, että mustaa ostaisi elintarvikehyllystä.

1 tykkäys

Kaikenlaisia ketjuja täältä löytyykin.
Tähän tyytyväisen asiakkaan vinkki.
Jos eineshyllyssä tulee tälläinen vastaan, kannattaa poimia mukaan.
Tuon kun tuunaa yhdellä murskatulla tomaatilla ja parilla salaatinlehdellä niin tuloksena kebab, jota parempaa saa harvasta ravintolasta.
Liha ja pitaleipä kotimaista ja kebab- ja valkosipulikastike aivan loistavia.
Tästä nassikatkin tykkää :yum:

4 tykkäystä

Minua hämmästyttää kovasti että täällä auhetaan kaikenmaailman nyhtökauroista, bataateista ja kukkakaalista, mutta onko sanallakaan mainittu porkkanaa? tuo kaunis, maukas, keväällä loistava vihannes, joka taipuu moneksi. Maistuu sellaisenaan ja siitä voi tehdä kaikkea mitä esim bataatista: keittoa, pyrettä, sipsejä, paahtaa uunissa, hauduttaa pannulla.

Keitä ohra tilkassa valkoviiniä ja porkkanamehua, lisää hiukan parmesania, voita ja paahdettuja porkkanalastuja. Loistava kalan ja lihan lisuke, tai ihan sellaisenaan.

Porkkana on edullista ja terveellistä. Älä raasta sitä, se on brutaalia, haukkaa sellaisenaan, hampaatkin tykkää. Nauti porkkanasta ylpeydellä ja kokeile ennakkoluulottomasti. Siitähän saa vaikka pöksyt.

19 tykkäystä

Jos tälle linjalle lähdetään, niin sallinette tämänkin mainospläjäyksen. Ostin Kivikylän löylylenkkiä ja oli muuten todella hyvää! HK:n Sininen jauhopötköstä ei voi puhua samana päivänä. Suosittelen!

3 tykkäystä

Kivikylän huiluntuhti. Parempaa makkaraa ei oo

7 tykkäystä

Kai palstan nimikkovihannesta saa mainostaa. Mutta mainostetaan vaan Kivikylääkin. Tai tarkemmin Paapan palvia. Te tamperelaiset kun olette niin onnellisessa asemassa siinäkin mielessä että voitte käydä Tammelantorilla vaikka joka päivä niin käykää nyt ihmeessä hakemassa Paapan palvista tajuttoman hyvää kielileikettä. Siitä on hyvä aloittaa tutustuminen sisäelinten herkulliseen maailmaan. Erityisen hyvää kielileike on porkkanarievän päällä.

Kun lähikaupassani ei näkynyt lämmintä mustaa makkaraa, niin tänään piti herkutella grillikyljellä. Oli hyvää!

Ainakin joskus takavuosina Tapolaa (ei Jussi) kuskattiin styrox-laatikoissa tehtaalta marketteihin. En tiedä miten nykyään.

Prismassa Kalevassa taitaa olla edelleen styrox-laatikossa Tapolan mustaa siellä lihatiskin päässä.

No kyllä kai vieläkin. Onhan se ihan eri tuote tuoreena kuin vakumoituna a lämmitettynä. Jopa Helsinkiin kuskataan tiettyihin marketteihin pari kertaa viikossa. Ja jonoa on.

Sama Koikkarin Prismassa.

1 tykkäys

Mun “quilty pleasure” on Oolannin pyttipannu. Tai siis tajusin vasta äsken, että se on nimenomaan Oolannin pyttipannu.

Joskus, kun ei ole järkeä vääntää ruokaa a:sta z:taan, käännyn pakastealtaan puoleen ja sieltä mukaan tarttuu Oolannin pyttipannu. Siihen kun paistaa pari juoksevaa munaa päälle ei muuta tarvita. Tänään tein kuitenkin sellaisen virheen, että ostin erehdyksissäni ensimmäistä kertaa Finduksen pyttipannun. Ei helvata, mikä pettymys. Häviää kilpakumppanilleen Oolannin pyttipannulle kaikessa: ulkonäkö, maku, haju, koostumus.

Tällaista tasoeroa vastaavasta vastakkainasettelusta ei ihan heti tule mieleeni. No, ehkä ketsupeista Heinz on ainut oikea.

1 tykkäys

Se virhe, kun tekee mieli tikka masalaa ja haluaa päästä helpolla tai halvalla. Tikka masala -vajareissani ostin sitten testimielessä S-kauppoihin rantautuneista Tescon tuotteista Tikka masala -valmiskastikkeen. Aivan mautonta sontaa. Ei maistunut miltään.

Tämä kuulostaa liiottelulta, mutta ei ole. Söin joskus armeijassa leirillä makaronisalamikeitosta, joka ei maistunut miltään. Oikeasti miltään. Se oli niin puhkikeitetty, että maut olivat keitinhöyryjen mukana jossain Parolannummen metsissä. Tämä Tescon soosi menee aivan samaan kategoriaan.

En koskaan aiemmin ole ostanut Tikka masalaa purkissa, jaaaaaa lopputulema on se, ettei ikinä enää.

3 tykkäystä

Mistähän se johtuu,että kesällä Pasta bolognese löytyy liian usein mun lautaselta ja varsinkin bolognese. On tehty kaikilla pastoilla ja mausteilla,että ny riittää. Vinkkejä otetaan vastaan muista hyvistä pastaa sisältävistä aterioista.

Kokeile kylmäsavulohipastaa. Kylmäsavulohta sitruunaa ja tilliä, cähän pastan keiti lientä tai keemaa jos haluat. Tomaatit ob parhaimmillaan, sipulia, v-sioulia, vähän sokeria suolaa basilikaa ja rwilusti parmesania. Joukkoon vou laittaa kesökuepitaaa ja ooekkanaa. Tai helpoista helpoin pasta carbonara. Pekonia rapeaksi paistettu a (tai savukylkeä) kermaa tilkka ja parmesania + mustapippuria.

2 tykkäystä

Omat suosikit on viime aikoina olleet pasta trapanesen ja pasta puttanescan eri variaatiot. Ei nyt ole heittää sen kummempia reseptejä.

Tosiaan Carbonara on sitten miehisempää osastoa.

Ehkä seuraava askel on oman pastan vääntäminen. Mua on alkanut kiinnostaa mykyt.

@tatesulo sen verran innoissaan ruoasta, että kirjaimet lentelee minne sattuu.

3 tykkäystä