Aikoinaan tuli oltua Vekaranjärvellä pioneerinä ja siellä ampumataitoon panostettiin todella kovaa. Suurimman osan ammuinnoista veti luutnantti Masalin, jolla muistaakseni oli jonkinlaista kansainvälistä menestystä ampumakisoista.
Kaiken kaikkiaan armeijan aikana ATT tuli vedettyä vissiin 7-8 kertaa ja kaikilla kerroilla 12 tauluun, paitsi yhdellä vain 11. Ja meidän AUK-porukasta yhtä vaille kaikilla oli kultaiset ampumamerkit.
Ja uskoisin, että todella kova treenaaminen tuotti tulosta. Ei ollut ihan yksi tai kaksi kokonaista päivää mitä ampumaradalla tuli vietettyä. Vaikka ampuminen oli mukavaa puuhaa, niin kyllähän siinä +4h kohdalla homma alkoi maistumaan puulta.
Meillä oli muuten Wellingin Jesse intissä samaan aikaan. Muistaakseni ampu niin hyvin, että sotilasmestari kehu kaikille, kuinka Wellingin osumat voi peittää yhdellä markan kolikolla.
Minun ampumassani kasassa oli aina sen verran hajontaa, että osumien peittämiseen olisi tarvittu pari markan seteliä. Harmittavasti, kun seisaaltaan ampuminen alkoi viimein kulkea yhtä hyvin kuin makuultaan ampuminen, irtosi tauluni kesken ammuntani, viisi viimeistä kutia jäi ampumatta ja kolme kuntoisuuslomapäivää saamatta.
Minulla kasan peittämiseen olisi tarvinnut olla varmaan vähintään A3 paperiarkki. Kyllä siinä vielä kun rauhassa sai tähtäillä ja ampua kohdistuksia, niin osui vielä kohtuullisesti ja kymmenen sarjalla tulokset oli siihen yhdeksänkymmenen pintaan. Mutta sitten, kun testeissä ammuttiin kääntyviin tauluihin ja ei sitä tähtäily aikaa ollut niin eipä sitä enää mihinkään osunut. Kyllä sitä läpi pääsin testeistä aina, mutta kaukana oli tulokset parhaasta mahdollisesta.
Ite olin lopulta aika keskiverto ampuja. Alku oli hankala mutta viimeisissä ammunnoissa sain jo ihan hyvän tuloksen. Tulosta en muista mutta sen muistan, että olin tyytyväinen.
Kyllä minä sotimisessa aika hyvin pärjäisin, jos siinä saisi ampua rauhassa 150 metrin etäisyydeltä täysin paikallaan seisovia vihollisia, jotka eivät ampuisi takaisin.
Ei armeijamuisto, mutta jonkin näköinen tunnelmointi. Kummipoika tuossa aloitti armeijan. Semmoisen huomion tein että kyllä se armeija jotain muuttaa. Viestit tulevat aikalailla samaan aikaan kuin aiemmin, n. klo 6 aamulla. Ennen ne tosin lähetettiin ennen nukkumaan menoa, nykyään herätyksen jälkeen.
Aina on ollut unelmana, että nimensä saa laittaa nimensä sellaiseen paperiin. Tosi hieno juttu. Ihan sellaista en tietysti odottanut, että seuraavana aamuna olen kahdeksan aikaan laittamassa telamiinaa maahan. Tällaista se välillä on, Annunen kertoo IS:lle.
Pandemia pisti Puolustusvoimien juhlamenot uusiksi ja niinpä juhlakonsertti toteutetaan virtuaalisesti. Jos siis ei ole päivällä muuta tekemistä, niin Areenassa on klo 11 tarjolla armeija-flashbackeja ja eturivin artisteja.
Tornista voi olla montaa mieltä, mutta pari kertaa olen heidän pumppuja nähnyt rock/pop-henkisissä konserteissa ja soittaa kyllä osaavat.
Uskomatonta, mutta totta, huomenna on se päivä, kun aika astua viimeistä kertaa noista samaisista porteista ulos, joista reipas 11 kuukautta sitten astuttiin ensimmäistä kertaa sisään. Paljon tuli vuoden aikana nähtyä ja koettua. Viimeiset kuukaudet vierähti melko nopeasti kahdessa triplagineksessä, kiitos koronan. #tj1😎
Kohta alkaa 20 vuotta olla omasta inttiajasta, mutta aika usein oli samaa haastetta kun jutussa. Eli ruokaa kyllä oli mutta sitä ei meinannut ehtiä syömään. Maastoruokailusta oli aina pirummoinen kiire jonnekkin muualle odottamaan. Se johti sitten erinäisiin makuelämyksiin kuten tulikuuman maksakastikkeen, polttavan perunamuusin ja viilentävän sekamehun yhdistämiseen samaan pakkiin, jotta sai syötävän lämpoistä ruokaa nopeasti.
Rauhanturvahommissa olikin sitten aikaa mässäillä ja pataljoonan pihvi-illat varsinkin tuo hyviä makumuistoja
Itselläkin noin 20 vuotta aikaa siitä, kun olin Säkylässä. Ei silloin ainakaan nälkä päällimmäisenä jäänyt mieleen ja monet kerrat metsässä tuli santsattuakin. Tiedä sitten onko budjetit kärsineet sen verran, että siksi olisi annokset pienentyneet vai onko tässäkin eroa varuskuntien välillä.
Pieniin annoksiin kanssa tottuu kyllä 1-2 viikossa, vaikka kulutusta olisikin.
Samalta näyttää kuin itsellä 13-vuotta sitten sillä erotuksella että leipä oli aina näkkileipää ja kuuma mehu kaadettiin pakkiin. Omia eväitä kaikki mukana kanto, kuivalihaa, tonnikalaa yms millä tankattiin sitten kun aikaa oli.
Olin just viikon kertaamassa ja täytyy todeta, että sapuska oli kyllä todella hyvää ja sitä kyllä riitti. Luulisin että kysymys on enemmänkin ruokailuun varatusta ajasta sekä tietysti siitä, että nuoret miehet tarvitsevat enemmän energiaa kuin vanhat ruutiukot.
Eipä kai noissa pahemmin moitittavaa oo. Jos ottais pakkiin, eikä kanteen, vois saada todennäkösemmin vähä reilumman annoksen. Kaikki ruoka kuitenki ihan syötävän näköistä, eikä semmosta “noppasoppaa”, mikä on lähinnä lientä ja jotain epämääräisiä kovia kuutioita joukossa. Luulis pärjäävän ne kerrat, mitä maastossa syödään. No noilla taitaa nyt koronan takia olla kuitenki enemmän pakkiruokailuja, mitä meiän aikaan oli, mutta kassullahan pääsee myös sotkussa käymään jos nälkä jää.
Itse olin aikoinaan Kajaanissa rajajääkäri komppaniassa. Siellä oli kasarmilla erittäin hyvää ja monipuolista ruokaa. Mettä keikoille sitten saatiin sissipakkaukset mukaan. Niissä oli aina niin paljon syötävää ettei jaksanut kaikkea syödä. Sissipakkausten sisältö oli monipuolinen jopa suklaata oli yleensä mukana. Ainoastaan ampumaleirillä oli pakki ruokailu ja niistä jäi mieleen niukempi ruuan määrä. Omat eväät oli kielletty. Itse muistaakseni lihoin 7-9kg armeija aikana.
Sissipakkaus oli varsin monipuolinen ja hyvä pussukka. Niitä aina oikein toivottiin. Oli kaikenlaista herkkuakin aina mukana. Ei tarvinnut olla nälässä. Enkä muutenkaan muista intissä nälkää nähneeni 20+ vuotta sitten. Tietty ihan harjotusmielessäkin pakkiruokailu pitää kiireellä tehdä. Ei siellä tositilanteessakaan pizzaa ilman kiireen häivää puun alla nautiskella…
Se mitä itselleni jäi noista kuvista käteen on se, että saako nykyään kaikki käyttää huoletta pakkipusseja?! 15 vuotta sitten tuollainen ei olisi tullut kuuloonkaan… onneksi kuvissa on sentään klassinen luha, niin edes jostain perinteistä pidetään kiinni.
Ja itse en juurikaan päässyt käyttämään pakkipusseja, olisiko jossain ampumaleirillä ollut käytössä. Myöskin kse-kertikset otettiin pois johtajakaudella meiltä.
En muista, että itselläni olisi koskaan tullut pakkiruokailussa liian kiire tai että ruokaa olisi ollut liian vähän. Ruoka oli ihan hyvää vaikka ei yhtä tasokasta kuin armeijan ruokaloissa saatava.
Hiukkavaaran ruokalaa täytyy kehua vielä erikseen. Siellä oli todella hyvät sapuskat ja niin hyvää hernekeittoa en ole saanut missään. Se oli sellaista oikeaa perinteistä hernekeittoa ja siinä oli käytetty kunnon lihaa eikä mitään nötkötti-kuutioita.
