Mielipide: Jukka Rautakorvelle potkut!

Tällä kaudella on sivuttu seuran ennätystä voittoputkessa, ja ollaan sarjassa kolmantena. En ollenkaan ymmärrä mitä se valmentajanvaihdos auttaisi. Tuntuu että osa faneista, ja varsinkin @Tapsu, ovat unohtaneet kaikki kaudet viime kautta lukuunottamatta. Viime kaudella runko oli suht sama joukkueessa kuin edelliskauden mestaruusjoukkueessa ja siihen päälle vielä nousi kaksi uutta tähteä liigataivaalle (Haapala ja Savinainen). Tai no, toinen palasi sinne. :smiley:

Tällä kaudelta on vaihtunut raakasti sanoen puolet jengistä, ja ilmeisesti @Tapsu sun muut odottaa että kaikista uusista ukoista mitataan ulos samanlainen maksimi mitä viime vuoden Tapparasta mitattiin? Siis tottakai Zabo tekee 30 maalia ja Kuusela 60 pistettä, kun ovat joskus ennenkin tehneet? Nyt vähän realismia peliin, ja mietitään ainakin tätä jengin vaihtuvuutta.

Summa summarum: Odotetaan ihan rauhassa ja katsotaan mitä Jukka saa tästä jengistä irti. Itse en näe Tapolaa tai ketään muutakaan parempana vaihtoehtona JR:lle. Valmentajan ulospotkiminen nyt tai tämän kauden jälkeen ois hirveä virheliike Tapparalta.

2 tykkäystä

Onko sinulla näyttöä aiheesta vai onko mutu -juttuja? Helppoa on heittaa ilmoille kaikenlaista huhua, mutta pystytkö todistaamaan väitteesi?

1 tykkäys

Joo, siis tottakai se on alennus noin tehtävätasolla jos nousee käytännössä edellisen tehtävänkuvansa esimieheksi. :thumbsup: Se on vähän niinkuin duunari “pakotettais” työnjohtajaksi. Tässä ote liigan sivuilta: “Tapolan tehtäviin kuuluvat Tapparan Liigajoukkueen ja nuorten liigajoukkueen valmennuksellinen tukeminen sekä osallistuminen joukkueiden pelaajien ja valmentajien valintaan yhdessä Liigajoukkueen päävalmentajan ja toimitusjohtajan kanssa. Tapola ottaa kokonaisvastuun myös Tappara ry:n jääkiekon junioriurheilutoiminnan kehittämisestä siten, että hän tulee jatkossa vastaamaan kaikkien Tapparan juniori-ikäluokkien valmennuksen koordinoinnista ja ohjaamisesta.”. Onhan toi ihan selkeä alennus liigajoukkueen päävalmentajan tehtävistä? :grimacing:

Ja varmasti perheelliselle mihelle jonka lapset on vielä pieniä painaa myöskin se vaa’assa ettei tarvii ihan 30 vieraspeliä käydä reissaamassa. Myös tästä Jussin kommentista saa kovin katkeran kuvan tosta tehtävänkuvan muutoksesta: “– Valmentajana koen myös tarvetta uudistua ja löytää uusia ideoita peliin ja pelaajien kehittämiseen. Uusi ja erilainen työnkuva Suomen kärkiseurassa antaa myös tähän kehitykseen parhaan mahdollisen kasvualustan, taustoittaa Jussi Tapola ratkaisuaan.”

4 tykkäystä

En sanoisi kuitenkaan turhaksi jso ketjun avaaja on noin vahvasti tätä mieltä.
Hänellä on täysi oikeus omaan vahvaan mielipiteeseen ja sen julki tuomiseen.
Emme ole pohjois-Koreassa emmekä edes Neuvostoliitossa.:wink:

Suomalaiseen tapaan jostain on aina löydettävä syntipukki ja nyt se paskasanko on kipattu JR:n niskaan.
Seisoohan siellä penkin takana muitakin kuin Jukka Rautakorpi.

Nyt kun Jasu on siirrettu palstan toiveiden mukaan neloseen ja peli ei vieläkään kulje, niin tulilinjalle on ollut helppo hakea päävalmentaja.

Vaikka omakin usko Rautakorpeen on koetuksella, niin potkuja en hänelle toivo.
Muistelisin jo aiemmin kirjoittaneeni että katsellaan kausi loppuun ja sitten suolataan JR, jos tarvetta on.

4 tykkäystä

En voi ottaa tätä kovin tosissani, koska koko tekstin ydin on @Tapsu’n rautakorpivastaisuus. Huvittavaa, että Tapolasta maalaillaan kultaista kuvaa ja Rautakorpeen @Tapsu purkaa kaikki antipatiansa: avauspostauksen kolmas kappale on tästä malliesimerkki. Melkein koko teksti on vain antipatiatykitystä; miten kirjoittaja näkee Rautakorven – ihmisen, jonka tuntee välikäsien ja kuulopuheiden kautta. Vähän niinku Tapolan eka syksy, kun koppi ei ollut hallussa ja Tapola leikki rautakorpea.

Aika kultaa muistot ja asiat myös unohtuu. Suosittelen, että Tapsu menet lukeen Tapolan ajan peliesitysketjuja (2015–16 ja 2016–17), niin saat perspektiiviä, kuinka päin helvettiä osattiin myös silloin pelata. Helpointa on varmaan suunnata helmikuisiin keskusteluihin. Suosittelen oikeastaan kaikille. Unohdetaan vielä, että Tappara on tällä kaudella sivuuttanut perättäisten voitettujen otteluiden seuraennätystään.

Yhtä lailla on hassua, että CHL-putoaminen otetaan Rautakorven kohdalla esiin, kun hävittiin finaalipaikasta taistelevalle JYP:lle. Taisi unohtua, että Tapolan alaisuudessa tiputtiin jollekin vitun saipalle. Ja mitään viihdyttävyyskeskustelua ei olisi, jollei Tapparalla olisi allaan/meneillään ihan uskomaton aikakausi. Aikakausi, jonka Rautakorpi käynnisti ja jota Tapola jatkoi.

Ärsyttävin kulma tässä keskustelussa on se, että nyt kun negailee ja jos hommat meneekin hyvin, kukaan ei jaksa noutaa neganiiloja siinä vaiheessa. Auta armias, jos hommat meneekin perseelleen, niin neganiilot nostaa itsestään sellaisen äläkän, että heikompia heikottaa.

38 tykkäystä

Onpahan kannanottoja, sekä puolesta että vastaan. En ole Tapparan kannattaja, joten tämä ei herätä minussa niin suurta tunteenpaloa. Mutta eihän Jukkaa nyt pitäisi mennä tässä vaiheessa kautta potkimaan pellolle, se jos mikä saattaisi sekoittaa joukkueen tekemisen juuri pleijareiden korvilla. Jälkipyykin ja analyysien paikka on sitten kauden jälkeen. Joko Jukkaa pidetään nerona mikäli Tappara uusii mestaruutensa tai pelaa edes finaaleissa. Jos maitojuna kutsuu jo puoli-tai välierissä, niin kausihan on ollut epäonnistuminen. Kaikki dynastiat loppuvat aikanaan, milloin on kun Tapparan lento loppuu, niin aika sen näyttää

Kyllähän Jukka on tietyllä tapaa tehnyt Tapparan tekemisestä viimeisen päälle ammattimaista, mutta onhan mies lähestulkoon aina lähtenyt seurasta kesken sopimuskauden, ja osa porukasta kyllä nostaa Jukan sellaiselle alustalle että homma muistuttaa jo henkilön palvontaa

Mutta eiköhän anneta Jukalle työrauha ja että saa Tapparan taas pelaamaan hyvin kauden tärkeimmällä hetkellä

13 tykkäystä

Joukkue kolmantena, kärkeen matkaa 11 pinnaa, ei kovin huonosti ole keskimäärin mennyt. Runkosarjan voitto tuskin tärkein tavoite joukkueella, kiinnityksistä aletaan totutusti pelaamaan vasta maaliskuussa. Joukkue ei ole vielä lopullinen, matka kesken ja tavoitteet keväässä, miksi nyt pitäisi panikoida ?

Tällä pelillä vain takaa tulee joukkueita ja ollaankin yhtäkkiä josain 4-> sijoilla. Jos ei maaleja tule ja asenne paska niin voivoiv. Voisi Jugi nostaa joukkuetta selkäänsä.

1 tykkäys

Ihmettelen, ettei Jukka saa porukkaa valmistettua peleihin. Ohi menneitä avauseriä on useita, varmaa puolessa tämän kauden peleissä. Junaa saadaan jotenkin käännettyä vasta kolmannessa erässä eikä välttämättä silloinkaan. Tapola sai viime vuonna sentään jonkilaista ryhtiä peliin vaikka avauserä olis ollut millasta läpsyttelyä tahansa, nyt sellasta ei oikeen tapahdu.

2 tykkäystä

Mielestäni kritiikille on aihetta. Minua tuossa CHL-putoamisessa risoo eniten Rautakorven kommentit pelin jälkeen. Muistaakseni vähätteli CHL:n merkitystä, mistä jäi vähän kusetuksen maku, kun oikein kotisivuille painetaan, että siellä on tarkoitus menestyä.

Ja totta, ei olisi varmaan viihdyttävyyskeskustelua, jos ei oltaisi viime vuosina menestytty. Joukkueen ykkösprioriteetti on voittaa keinolla millä hyvänsä.

Tappara ja Liiga ovat kuitenkin tuote. Jos Liigan kärkijoukkueet eivät pysty viihdyttävään peliin riittävän usein, Liigan tuote ei ole kunnossa. Jos se ei viihdytä, niin miksi katsojat tulisivat halliin, pl. me elinkautisvangit? Kyllä tätä aspektia voisi myös Tapparassa pohtia. Runkosarjassakin olisi mukava nähdä sirkushuveja ja laadukkaita kamppailuita. Yleensä näitä nähdään tietysti vain muita kärkiseuroja vastaan. Heikompia joukkueita vastaan sitten läpsytellään ja alennutaan samalle heikolle tasolle. Enemmän syytän tästä silti Liigaa - joukkueita ja pelejä on aivan liikaa.

Ja kyllä sitä toivoisi, että joukkue aina kehittyy tai pysyisi vähintään samalla tasolla. Joukkue vaikutti etukäteen vahvalta, mutta runkosarjassa on ollut paljon ongelmia. Kyllähän tässä on ainakin viime kauteen verrattuna taannuttu - toki viime kausi oli tykkikausi ja rosteri osoittautui paremmaksi. Totta miettiä myös pelaajien panosta. Liian moni on alisuorittanut odotuksiin nähden. Kemiat eivät tunnu oikein kohtaavan ja muutaman flopin myötä joukkueessa on sentteriongelma. Näkisin kuitenkin, että näin kollektiiviset “alisuorittamiset” ovat isosti myös valmennuksen kontolla. Aika pitkälle Rautakorpi sai haluamansa joukkueen.

Painotan kuitenkin vielä tähän loppuun, että valmentajan kenkiminen kesken kauden olisi täyttä idiotismia. Harvemmin se kannattaa ja joukkue on kuitenkin iskuetäisyydellä. Kaikki saumat on vielä mestaruuteen, pelin on tietysti parannattuva, mutta onhan siitä nähty viitteitä kauden mittaan. Mm. joulun jälkeen vakuuttavat Ilves- ja Kärpät-voitot sekä mainittu kymmenen pelin voittoputki. Nyt on vain heikompi vaihe syystä tai toisesta, mutta uskon Rautakorven pystyvän johdattamaan Tapparan siitä ulos ja vahvaan vireeseen.

8 tykkäystä

”Jos Tappara tiukan paikan tullen pelaa Tapolan lätkää keväällä, se voi vielä voittaa. Ja Rautakorven pelastaa isommalta katastrofilta kuitenkin hyvät pelaajat, mutta valmentaja ei millään muotoa saa nyt kuin hädin tuskin välttävää arvosanaa. Ei seuran identiteetillä pitäisi leikkiä. Rautakorpi ei ole suurempi kuin Tappara.”
-Petteri Sihvonen

Mode-edit /iceman

Lisätty puuttunut lähde lainaukselle:

https://www.hameensanomat.fi/uutiset/kiekko/343188-onko-tapparasta-sittenkaan-mestariksi-asioita-tehdaan-keskinkertaisesti

@Tapsu muutoin ansiokas pointti Sihvoselta, mutta ei Tappara ole varsinaisesti leikkinyt omalla identiteetillään.Tai ainakin puolustus makaa niiden täysin samojen asioiden päällä kuin aina ennenkin eli meillä on helppoa olla veskari. Jätkät puolustavat aina hyvin - ja tän voi sanoa myös Rautakorven Tapparasta.

Tällä hetkellä keskeisempi ongelma on se, että mitä Tapparan identiteetin mukainen puolustaminen tällä hetkellä maksaa meille? Se maksaa katsojia, iloa, viihdyttävyyttä jne. Kärpät ja JYP on esim. punninnut Tapparan tällä kaudella erinomaisesti. He tietävät, että Tapparan nykyinen hyökkäyspeli vaatii puolustuksen osittaista uhraamista, jonka vuoksi Tappara on lähestänyt molempia vastustajia samalla tavalla.

Tapparan identiteetin mukainen puolustaminen syö siis tällä hetkellä jengin hyökkäystehon pois. Peli on siis epätasapainossa.

9 tykkäystä

Hear hear! Naulankantaan, muistan kuinka mietin vuosi sitten että ei tarvitse pelata finaaleissa, lisäksi pleijareitten taktinen osaamattomuus oli kyllä silmiinpistävää.

No tätä pelkäsinkin eli arvostelet Rautakorpea pelkästään julkisen mielikuvan perusteella. Sehän on vain jäävuoren huippu eikä edes sitäkään, 97% ajasta tapahtuu VALMENTAMISESSA. Voit toki arvostella tapahtumien mukaan mutta henkilöön kohdistuvaa arvostelua mm minkälainen persoona hän on niin en minä ainakaan uskaltaisi tehdä jollen tuntisi ko henkilöä paremmin esim olisin keskustellut häneen kanssaan.

Täällä on moni viitannut mitä tapahtui Tapolan aikakaudella, esimerkiksi viime keväänä peli oli melko sekaisin, kokoonpanoja muuteltiin vaikkei siihen ollut mitään syytä jne. Lisäksi pleijareissa päästiin jatkoon lähes voidaan sanoa että tuurilla.

Tämän ketjun pettymyksiä ja purkauksia olisi voitu ihan hyvin käydä lävitse tuolla Jukan omassa ketjussa.

4 tykkäystä

Maksaako katsojia? Viiden viimeisen kotiottelun keskiarvo 5324. Kaikki vastustajat ovat olleet taulukon alapäästä.

1 tykkäys

Tulossa on tämän jakson jälkeen kovia vastustajia ja viikonloppupelejä kotona. Siihen vielä vahvistus joukkueeseen niin keskiarvo on kohdallaan muutaman viikon päästä.

1 tykkäys

Tässä on “lievää” tilastojen väärinkäyttöä. Ottelut ovat olleet 1) KooKoo 4320 2) Saipa 4255 3) Ilves 7227 4) Ässät 6826 pyhäpäivä ja 4 peräkkäistä vieraspeliä alla 5) Sport 4022. Eli pari hyvää yleisömäärää ja muut heikkoja.

Tämä on nyt taas väärä sivu, mutta kyllähän keskiarvo kertoo paljonko rahaa tulee sisään.

Tää on kyllä hienoa kun keskustelupalstalla keskustellaan ja kerrotaan mielipiteitä ja sitten pitäisi “noutaa” negailijat. Mitä tämäkin palsta olisi ilman eriäviä näkökantoja ja jopa “negailua”. Ihmiset näkee ja käsittelee asiat omalla tavallaan. Tappara on luultavasti helvetin tärkeä näille “negailijoille”, ja surkeat esitykset vaikuttaa mielialaan, ja saattaa näin negailla.
Mulle on aivan helvetin sama tuleeko “nouto” kommenteistani. Siinähän syynäätte historiaa läpi ja hyökkäätte, jos siltä tuntuu.
On se peli sen näköistä ollut, että kyllä sitä kritisoida pitää saada. Jotkut jaksaa olla posipaseja ja se on hyvä. Ihmisiä on vaan monenlaisia, ja keskustelupalstan kirjoittelusta ei edes välttämättä saa selville sitä henkilön syvintä olemusta. Tämä palsta on monelle purkautumiskanava.
Minä arvostan rohkeutta kertoa mielipiteensä kuten @Tapsu teki. Mulla on joku taikauskokin, että tälläisten aloitusten jälkeen suunta muuttuu kentällä parempaan. Katsellaan.

13 tykkäystä

Tuolla otteluketjussa Sport 15.12. joku fiksu ennusti ihan oikein:

Katsoin silloin tulevia pelejä. Kärppä-jahdin saaliin jälkeen olin vähän häpeissäni, mutta Jyp ja TPS palauttivat uskoni siihen, että jollain ns. termostaatti nasahtaa. No, tämä viime peli Sportia vastaan torstaina oli toki scheissea, mutta eihän TPS ja Kärpätkään ihan paraatimarssia mene.

Tietysti olisi kiva voittaa kaikki, mutta niin ei kai ole koskaan käynyt. Jaksan odottaa viimeiseen play-off-otteluun asti, tämä on projekti. Eikä todellakaan valmennukselle kenkää! Paremminkin olisi voinut mennä ja aivan uskomattomia sulamisia on nähty, mutta ne kaikki olkoon lopulta niitä peruskiviä, joiden päälle kolmas peräkkäinen mestaruus rakentuu.

Niin ja hei, eihän tällä joukkueella ole vielä yhtään mestaruutta, vaikka osalla pelaajia on mestaruusmitaleja. Eli löytyy nälkää ja löytyy niitä, jotka tietävät, miten viidakon läpi pääsee ja mitä se vaatii.

7 tykkäystä