Nopeusrajoitukset ja ylinopeusvalvonta

Lahteen ja Turkuun päin ajaessa Tampereelta on mukava körötellä kun tolppaa on 10 metrin välein. Se on sitä liikenneturvallisuuden valvontaa parhaillaan.

“Koska on paljon tolppia niin ei satu kolareita”
*Eiku.

6 tykkäystä

Mä kyllä luulen, että vaikka esim. Rantatunnelin ja nopeusrajoitus olis 80, niin kyllä siellä edelleenkin herkän kaasujalan omaavat teiden ritarit paahtais ylinopeutta. Näkeehän sen motareillakin, joissa rajoitus on 100-120 ettei sekään vielä riitä. Heittämällä mennään sallittua ajavan ohi.

6 tykkäystä

Aikaisemmin autoilijoilla oli käsitys ettei sakkoa tule, jos ylinopeutta on vain 10% yli sallitun nopeusrajoituksen. Ja lisäksi tuli tietysti auton mitarivirhe. Tarkoiitti sitä, että aina saattoi paahtaa turvallisesti mittarin mukaan 20 km/h ylinopeutta. Välillä enemmänkin, koska nopeusvalvontaa oli harvakseltaan.
Enää ei uskalla, koska nopeusvalvontarajat muutuivat 2016.

Viimeisin ylinopeussakkoni tuli kun tulin moottoritielle ja kiihdytin jo ennen kiihdytyskaistelle tuloa moottoritienopeuteen. Sillä kohtaa taisi olla vielä 80-rajoitus ja niinhän siinä kävi, että meni päiväsakkojen puolelle. Rikesakko olisi ollut kai satasen, mutta pienillä tuloilla pääsin reilusti alle sen. Siitä sakkorysästä selvitiin sujuvasti, mutta taitaa olla laki siltäkin osin muuttunut ettei näin enää pääse käymään.

Maanteillä nopeusrajoitukset muuttuvat tasaisesti, joten jos sopivassa paikassa missaa rajoituksen, niin sitten tullaan se 20km/h alinopeutta tolpalle. Muutenkin vaaratilanteita aiheuttaa paljon enemmän alinopeutta ajelevat kuin ne jotka ajavat sujuvaa 5-10km/h yli rajoituksien, josta ei vielä sakkoja tule.

Sakko taitaa pläjähtää 7 km/h ylityksestä. Ite vetäsen pääasiassa noin 5 km/h yli, mutta hankalaa se on tasasesti ajaa joka tilanteessa, vaikka (täälläkin) noi ehdottomat siitä heti “narun jatkoksi” vetelisivät.

Tällaisia asioita on mielenkiintoista tarkastella jälkeenpäin. Itsekin sitä mieltä että tunnelissa voisi helposti olla 80kmh lätkä, mutta toisaalta ennen aiheutti kovaa porua kun tuli ylipäätään nopeusrajoitukset. Ja toinen porun aihe oli turvavyöt. Että siinä mielessä ei tässä kovin ison äärellä olla.

Tälläista ei nykyään kukaan kyseenalaistaisi, mutta reilu 40v sitten asia oli toinen. Ylellä hyvä juttu aiheesta: https://yle.fi/uutiset/3-6442260

Juu pääsen. 15km yli rahjoituksen. Kehällä tolppaan ja näistä tolpista on jauhettu siitä asti, kun ne sinne tuli. Ja tuoli listan kolmas joka tuottaa eniten.

Menee onneksi rikesakoilla ja oma talouteni ei tästä kärsi suuremmin. Ja noi rikemaksut nousi tuossa vähän aikaan sitten.

Minua “säälittää” ne ihmiset jotka joutuvat tuolla vaikka töidensä takia ajelemaan.

Ja tuon takia taas harkitsen vakavasti, että lähdenkö tuolle alueelle esim kaupoille vai tilaanko kiinasta.

3 tykkäystä

Joo, se paku on tiuhaan Klingendahlin edessä kyttäämässä etelään menijöitä, ja syystä. Tuolla osuudella missä ei ole enää valoja jalankulkijoiden turvana osa vetää niin kovaa, että itseä hirvittää.
Toinen paikka missä tuo on usein on Ratinan sillan jälkeen samaan suuntaan stadikan kohdalla. Oikein hyvin kytiksessä siinä alamäen alla jossa ei ole lähellä suojateitä…

Onko tästä jotain oikeaa näyttöä? Aika usein oon kuullut tämän, että alinopeutta ajavat aiheuttavat enemmän vaaratilanteita kuin he, jotka ajavat lievästi ylinopeutta, mutta tästä puuttui edelleen se tutkimusnäyttö.

Sen sijaan muistaakseni siitä tehtiin ihan virallinen tutkimus, että liikenneturvallisuutta parantaa merkittävästi jousto ja tähän joku tutkija ehdotti sitä, että ei annettaisi maksiminopeutta vaan annettaisiin nopeuksien väli, jossa asiakkaan eli autoilijan pitäisi pysyä. Tällöin autoilijat suhteuttaisivat tahtiaan enemmän ja käyttäisivät enemmän tilannetajua hyödykseen.

Tästä muistaakseni oli olemassa ihan tutkimus, että ihmiset pysyivät paremmin turvallisissa ajonopeuksissa, kun heillä oli jonkin verran varaa valita ja suhteuttaa ajonopeutta. Nythän tilanne on se, että voit ajaa 99 % helkkarin hiljaa ja sitten sattua kerran ajamaan ylinopeutta. Siinä ei paljoa auta, jos sattuu kohdille räpsähtämään.

itsehän ajan aina todella hiljaa, kun ei oo varaa ottaa riskejä asian suhteen. Ajan yleensä juuri ja juuri sitä, mitä saa enkä yhtään ylitse paitsi jossain aivan kotipihatiellä, jossa tunnen seudun liian hyvin. Sekin lisää muuten vaaratilanteita, että ihmiset tuntevat maaston liian hyvin.

2 tykkäystä

Tää kuulostaa niin järkevältä että ei tartte ikinä odottaa et toteutuis suomessa.

4 tykkäystä

Täällä jotain keskustelua tunnelista( ei siitä vanhasta jo puretusta raflasta).

https://www.aamulehti.fi/uutiset/juuri-nyt-rantatiella-on-ruuhkaa-liikenneonnettomuus-200532524/

7 tykkäystä

Tällaista punnittua puhetta on mukava lukea. Paljonhan tuo aikaero tekee työntekijätunteina?

1 tykkäys

https://www.aamulehti.fi/uutiset/jo-1-5-kmhn-ylinopeudesta-voi-tulla-70-euron-sakot-nain-hallituksen-lakimuutos-muuttaa-sakotusta-200562318/

Kyllä on menossa naurettavaksi. Sekö sitten parantaa liikenneturvallisuutta kun kuski kyttää koko ajan nopeusmittaria ettei vain lipsahda ylinopeuteen. Ja onko auton nopeusmitta todella riittävän tarkka, vai onko pakko “hidastella” varmuuden vuoksi jos mittarissa on virhettä, eikä ole navigaattoria tai mitään millä saisi todellista nopeutta seurattua.

Ja pieni lainaus tekstistä: “Hallitus esittää, että pienistäkin ylinopeuksista saisi sakot. Samalla hallitus piti kohtuuttomana nykyistä käytäntöä, jossa ajo-oikeuden voi menettää toistuvista vähäisistä liikennerikkomuksista. Hallituksen esityksessä onkin asetettu uudet lait siitä, kuinka liikennerikkomusten sanktiot kerääntyvät.”

Että se on siis hallituksen mielestä kohtuutonta jos rikkoo jatkuvasti sääntöjä, mutta se ei, että naurettavasta 1kmh rajoituksen ylityksestä rapsahtasi 70 euron sakko.

2 tykkäystä

Eihän niiltä hyviltä maksajilta kannata korttia pois ottaa. Kyllä vaan naurettavaksi menee.

2 tykkäystä

Uutiseen korjaus…ankka se vain oli.

2 tykkäystä

Ettei vaan olis semmoinen ankka, että… pelotellaan, annetaan löysää, uusi pelote, sitten lievennys jne. Ei savua ilman tulta, poliittista peliä! Tässä voi jokin uusi ikävä rahanreikä olla taas meille autoilijoille tulossa. Pahaa pelkään. Nyt kun moni on ehkä myötämielisempi kun sitä 1 km/h-juttua ei tulekaan… :frowning:

3 tykkäystä

Koivistonkylän omakotiyhdistystä ■■■■■■■■ kolmenkympin rajoitus, joka otettiin käyttöön Koikkarissa joitain viikkoja sitten.

– Omakotiyhdistyksen kanta on ollut, että asuinkaduille sopii 30:n rajoitus ja näillä alueen kokoojakaduilla olisi pysynyt 40:n rajoitus, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Matias Peräinen.

Omakotiyhdistys saattaa vielä ottaa kaupunkiin yhteyttä nopeusrajoituksien säätämiseksi.

– Virallista päätöstä yhteydenotosta ei vielä ole tehty, mutta nyt tämä ei toimi, Peräinen toteaa.

https://www.aamulehti.fi/moro/ovatko-merkit-jaaneet-huomaamatta-30n-rajoitus-hammentaa-koikkarissa-200620885/

Taisi käydä yhdistyksen hallitukselle se perinteinen. He, kuten muutkin omakotiyhdistykset, puolsivat idiottimaista esitystä ja olivat siten vauhdittamassa sen voimaantuloa. Nyt kun paskat on housussa, nau’utaan lehdissä. Voitte ottaa yhteyttä kaupunkiin, mutta ihan turhaa se on. Olette myöhässä, epäonnistuitte.

Muualla kaupungissa nukutaan vielä Ruususen unta. Kohta alkaa ■■■■■■■■ muuallakin. Tämä Nirvankadun ja Koivistontien ongelma oli nähtävissä jo ennalta, jos oikeasti perehtyi siihen mistä oltiin päättämässä. Viesti 1, viesti 2

5 tykkäystä

https://www.aamulehti.fi/uutiset/tampereen-rantatunnelissa-aiotaan-kokeilla-keskinopeusvalvontaa-muttei-ihan-viela-kaluston-kustannusarvio-600-000-euroa-200706759/

Nyt taitaa mennä 600 000 euroa kankkulan kaivoon. Väittäisin että tunneli on yksi Tampereen turvallisimmista paikoista autoilla.

Valvontaa saisi tehostaa esim. päiväkotien ja koulujen lähistöillä. Nyt tuntuu että kentällä on sakkorahat vs liikenneturvallisuus, ja tällaisella menolla ainakaan liikenneturvallisuus ei parane.

16 tykkäystä

Spartak kirjoitti tämän päivän asiallisimman kommentin. So just noin, ku kirjoitat.