Mukava tapa lopettaa xD. Onko porukka testannut?
Itsellä meni pitkään yhdeksän tupakkaa päivässä. Sille on helppo selityskin. Oman merkkini maksiaskissa on 27 tupakkaa, joten kun poltti yhdeksän päivässä niin aski kesti tasan kolme päivää. Mutta joskus menneen kesän alussa jostain syystä repsahti vähän ylöspäin a meni hyvä rytmi sekaisin ja sen jälkeen on mennyt siinä 12 - 15 päivässä ja sama maksiaski kestää kaksi päivää. Juopotellessa en juuri sen enempää polta kuin selvinpäin.
Maanantaina menin kauppaan tupakkia ostamaan, mutta kassajonossa se vaihtui nikotiini purukumiin. Sillä pärjättiin hyvin aina tähän päivään asti. Tässä pari olutta otettua, piti kävellä saleen hakemaan tupakkia. No josko saisi tälläkurin edes vähennettyä.
Kyllä se purkka toimii oluenkin kanssa.
Olen antanut itselleni luvan tupakoida olutta ottaessa, mutta välillä iskee laiskuus ja tulee silloinkin korvattua tupakka purkalla.
Siihen purkkaankin jää koukkuun.
No mut on se purkka varmasti parempi vaihtoehto kuin tupakki. Itse poltan suunnilleen askin kolmeen päivään. Mutta jos sais vähennettyä pelkkää viihdekäyttöön, niin olisi kyllä hyvä.
Mää oon tässä vaiheessa ja purkkakoukussa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan filtterittömiä savukkeita polttavat ovat suuremmassa keuhkosyöpäriskissä kuin tavallisia vai kevytsavukkeita, ultrakevyitä vai mentolisavukkeita polttavat.
Aikanaan tuli yritettyä herättää pahennusta polttamalla holkillista pöllitupakkaa, Työmiestä, ylioppilasravintolassa. Onpa hyvä, ettei ko. merkki ollut niin hyvää, että siitä olisi tullut tapa.
Joo, toimii niin että tekee mieli lopettaa sen purkankin jauhaminen mahdollisimman pian koska olut maistuu sen kanssa aivan karmivalta paskalta.
Puolisen vuotta kesti tuo prosessi itselläni, mutta sen jälkeen on saant nauttia oluen mausta ilman nikotiinia.
Se olis sitten kuukausi ja pari päivää takana. Aikalailla jo unohtanut että tuli koskaan edes käytettyä, tosin siihen auttaneet varmasti älyttömät kiireet niin ei ole edes aikaa miettiä. Tavasta pääsemiseen meni tuon pari viikkoa ettei ollut käsi kokoajan taskussa tai pöydällä hakemassa sähköröökiä käteen. Tuosta tuli kyllä samanlainen tapa kun tutista vauvalle, sitä imi ihan jatkuvasti. Enää en tule alottamaan, saa ottaa talteen ja tulla haastamaan jos näin teen mutta sitä ei tule tapahtumaan. Kaikenlaiset röökintapaiset / nikotiinia sisältävät ainekset oli kyllä nyt mun osalta tässä.
Vaikka sähköröökillä en nyt väitä mitään älyttömiä terveyshaittoja olevankaan niin sen mä voin sanoa että virkeystaso nousi x10. Aivan järjetön ero.
Osittain todellista tuo vireystaso ja osittain se, että tupakoija elää vankeudessa 24/7. Koko aikasi on periaatteessa seuraavan tupakan odottelua ja se vapautunut aika jää johonkin muuhun. Tupakointihan on äärimmäisen stressaavaa, joten ei muuta kuin isot onnittelut. Olet käyttänyt vapaudut vankilasta -kortin onnistuneesti
Niin siis mähän höyryttelin nyt nämä vuodet. Normi tupakit mä heitin olkani yli joskus 2002. Muutaman jakson matkan varrella siellä täällä sen jälkeen polttanut. Sähköröökiä kun olen hiisaillut joka paikassa niin sitä ei ole tarvinnu odotella vaan sitä on tullut vedeltyä ihan kokoajan. Tosin stressaavaa oli esim kauppareissu kun kaupassa ei sisällä kehdannut, joutui odottamaan ulos asti sen 20 minuuttia pahimmassa tapauksessa …kertoo siis jotain siitä kuinka älyttömästi sitä käytin.
Mutta kyllä toi vireystason nousu ei ole vain osittain totta vaan ero on oikeasti aivan älytön ainakin omalla kohdallani, varsinkin aamuisin ero on jotain aivan älytöntä. En meinannut aluksi uskoa ja pistin vaan hyvin nukutun yön piikkiin mutta pakko se oli todeta faktaksi. Ihan eri ihminen aamuisin nykyään.
Ja kiitos!
Sähkötupakasta hieman lisää tietoa.
Viranomaiset epäilivät aiemmin, että vaurioista merkittävä osa liittyy laittomien kannabisnesteiden käyttöön sähkötupakassa, ja nyt tieto on varmistunut.
Tutkimuksissa on tehty ”läpimurto”, sillä perjantaina julkaistujen tietojen mukaan sairastuneiden käyttämissä sähkötupakkatuotteissa on ollut E-vitamiiniasetaattia, joka on E-vitamiinista johdettu öljy. Näytteitä oli otettu 29 keuhkovauriosta kärsivältä potilaalta.
E-vitamiiniasetaattia käytetään höyrystettävissä kannabistuotteissa. Se leikkaa nesteen THC-pitoisuutta alentamatta sen viskositeettia. THC eli tetrahydrokannabinoli on kannabiksen huumaava, psykoaktiivinen ainesosa.
Viranomaiset suosittavat, että ihmisten tulisi välttää THC:ta tai muita laittomia aineita sisältävien sähkösavukkeiden käyttöä. Yleisessä myynnissä olevissa tavallisissa sähkösavukenesteissä ei ole vastaavia aineita.
Ei tullut yllärinä, lisäksi kun jenkeissä ihmiset teki noita THC napsuja itse autotalleissaan ja sit höyrysteli niin lopputulos on tässä.
Nyt on hyvä hetki tumpata marlboro?
Rajat kun menee kiinni loppuu myös nuuska, kokkelit ja edulliset Viru Kanget.
Tietää monelle uutta päihteetöntä jaksoa elämään!
Nyt kaikille röökaajille, lopettakaa se polttaminen. Hirmuinen terveysriski, tiedän että se ei ole helppoa mutta entä jos toisella puolella on vielä pahempaa. Käyttäkää korvaavia tuotteita, edes epidemian pahimman vaiheen aikana.
Hirmuinen terveysriski tupakointi on muutenkin. Itse useamman kerran lakkoilleena ja muutaman kerran lopettamisella uhonneena olen tullut siihen tulokseen, että pelolla ei tupakointi lopu. Ja tupakoinnin lopettaminen ei ole vaikeaa. Jos asennoituu tupakoinnin lopettamiseen siten, että
a) minun on pakko lopettaa
b) minua pelottaa jatkaa
tulos on tehtaan takuulla se, että tupakointi jatkuu. Minkään tekemisen / addiktion lopettaminen ei suinkaan helpotu siitä, että teet siitä ajatuksesta mörön itsellesi. Se, että ajattelet lopettamisen olevan vaikeaa johtaa ainoastaan siihen, että jokainen päivä ajattelet toistuvasti luopuneesi jostakin korvaamattomasta. Muutoinkin nikotiiniriippuvuuden lääkitseminen korvaavilla tuotteilla on ongelman siirtämistä.
Jokainen tupakoija tietää koronan hetkellä - ja ilman koronaa - että lopettaminen on aina oikea vaihtoehto ja jatkaminen se tyhmän ihmisen vaihtoehto. Toisaalta se kun ympäristöstä huudetaan milloin mistäkin syystä, että nyt on se oikea hetki lopettaa tai nyt se on viisaampaa kuin koskaan - ei se ole tupakoijalle mikään uutinen.
Tupakoiminen loppuu ainoastaan sillä, että
a) halu lopettaa voittaa pelon lopettamisesta
b) osaat suhtautua tupakkaan kuten siihen suhtautuu kaikki muut - suurin osa ihmisistä on nytkin savuttomia eli normaalissa tilassa ja ei heiltä mitään puutu - ainoa, jolta puuttuu, on tupakoija, jonka täytyy ruokkia itseään nikotiinilla, joka on tupakoijalle kaikki
Julkiset kampanjat ja huutelu tässä tilanteessa ainoastaan pahentaa tupakoijien riippuvuutta ja he turvautuvat entistä useammin tupakkaan. Minä olen erilainen: korona tai ei - lopettakaa tupakointi NYT. Ainoa oikea hetki lopettaa on AINA nyt - ei huomenna, ei ensi vuonna. Mutta lopettaminen voi onnistua ainoastaan, jos HALU lopettaa voittaa pelon. Pelon voittaminen ei ole mitenkään helppoa, koska se on vahvin ihmisen tunteista. Pelko ei katoa puhumalla, huutamalla, käskemällä tai väkisin vänkäämällä. Halu pitää löytää - se on ainoa tapa onnistua.
Tupakoinnin lopettaminen vaatii motiivin, voimakkaan motiivin sillä tupakka aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden. Jos koronasta mitään hyvää voidaan löytää, niin ainakin se saattaa olla riittävä motiivi tupakoinnin lopettamiseen.
Se on totta - nikotiiniriippuvuus on muistaakseni tutkimusten mukaan n. 4x vahvempi riippuvuus kuin riippuvuus heroiiniin. No, se on sivuseikka. Nikotiini kannattaa katkaista käytöstä kerralla. Itselläni ei ole vielä ollut henkisiä vieroitusoireita kummempia koskaan, kun olen lopettanut tupakoinnin. Fyysiset mennyt ohi parissa päivässä.
Mutta sekin on kyllä taivaan tosi, että jos terveys riittäisi motivaatioksi niin kaikilla olisi motivaatio tapissa. Tupakka on mielenkiintoinen tuote, koska aika harva oikeastaan tietää, mihin on lopulta koukussa. Kehäpäätelmä johtaa nikotiiniin, mutta nikotiini saa asiakkaassa monta eri merkitystä: rauhoittuminen, rentoutuminen, vapaus jne. Suggestion voima on valtava.
Olen kuitenkin itse todennut, että muille huutaminen on turhaa. Jokainen keskittyy itseensä. Tupakointi ei lopu käskemällä.
Tiedä sitten muusta tämän päivän osalta, mutta päätin vähentää omaa riskiäni lopettamalla tupakoinnin toistaiseksi. Kolmas päivä - yllättävän kivasti menee vielä