Kaverin noin kymmenvuotinen avioliitto karahti kiville, ero meni näin ulkopuolisen silmin kivuttomasti. Ex-pari on yhteydessä vähintään viikottain koiran hoitovuoron vaihtuessa. Ex-vaimo lopetti tupakoinnin hääpäivänä (ja lakko piti liiton ajan). Eron jälkeen nainen kuitenkin alkoi taas polttamaan, olisiko ollut tarve näyttää, että nyt hän tekee mitä haluaa. Erosta on vain puolisen vuotta ja nainen yrittää nyt taas lopettaa: syö nikotiinipurkkaa ja käy psykoterapiassa (tjs). Nopeasti se nikotiinikoukku tarttuu.
Itse lopetin ainakin viisi kertaa, pisin “lopetus” kesti yli kahdeksan kuukautta. Tupakointi alkoi aina “vain yhdestä”. Nyt edellisestä savukkeesta on yli kuusi vuotta, tajusin vihdoin olevani niin heikkoluonteinen etten voi kokeilla yhtään. Mikä parasta: ei ole aikoihin tehnyt edes mieli.
Mun mielestä tässä ei ole kyse heikosta luonteesta vaan hyvin tavallisesta tupakoijien perusongelmasta. Itselläni on samanlainen perusongelma - asiasta on tehty väitöksiin asti meneviä tutkimuksia, mutta nikotiini on sama aine, mutta se vaikuttaa ihmisiin eri tavalla. Sanotaan karkeasti, että jaan tupakoijia itse vähän karsinoihin.
ihmiset, jotka ovat oikeasti kovassa fyysisessä nikotiinikoukussa. Nikotiinista vieroittuminen aiheuttaa
a) pääkipua (oikeaa, inhottavaa, päänsärkyä - itselläni nikotiini ei tätä aiheuta eli voin fyysisesti oikein mainiosti ilman
b) tekee olon fyysisesti niin huonoksi, että suunnilleen oksennat verta, kun yrität olla polttamatta, tää kuuluisa kaverin isä oli juuri tällainen. Joutui leikkaukseen ja sairaalassa sanottiin, että nyt on pakko olla polttamatta. Kun tuli kotiin alkoi heti polttamaan ja oksensi oikeasti verta (ei edes leikisti vaan ihan tosissaan) - pari viikkoa tupakointia niin tämä oire vain loppui, nykyisin hän on savuton
sosiaalisesti riippuvaiset
a) tupakointi on ainoastaan tapa, joka on sidottu sosiaalisiin tilanteisiin esimerkiksi baariin, ei mitään tarvetta polttaa kotona / vapaa-ajalla, minulla kaveripiirissä ainakin 5-10 tämän kategorian polttajaa, läheisin esimerkki pikkuveli, joka ei siis polta töissä, työpäivinä yms. lainkaan, mutta heti kun lähdetään porukalla mökille niin menee helposti 3-4 askia viikonlopussa, pystyy palaamaan normaaliin arkeen seuraavana päivänä ja säilyttämään tupakkeja lähettyvillään, jos ei ole kavereita, yksikään ei syty
psykologisesti riippuvaiset
a) elämä tuntuu tyhjältä ilman savukkeita, tupakointi ei liity ihmisiin ympärillä vaan tapana on polttaa kiinteästi joka päivä tietty määrä (esim. 10-20) - sosiaaliset tilanteet voivat nostaa määrää, mutta tupakointi on lähes robottimainen käytös, jolla on monia merkityksiä
b) rutiineja on helppo korvata, tehdä uusia rutiineja, yleensä tällä porukalla tupakoinnin lopettamiseen riittää, että hän vain muuttaa omia rutiinejaan eli ruokaan kuuluukin viiden minuutin kävely ulkona tai kahvin sijasta juodaan illalla mehua
c) haasteena ylläpito: lopettaminen suhteellisen helppoa, mutta vanhoihin rutiineihin palaaminen äärimmäisen tehokasta
Toki eivät ihmiset edusta mielestäni mitään “homogeenista” ryhmää vaan pahimmillaan nämä ihmiset voivat olla päällekkäin useammassa kategoriassa. Fyysisesti riippuvaisten osuus on se, että heille lopettaminen on äärimmäisen tuskallinen prosessi. Ongelmat voivat jatkua jopa viikkoja ja yleensä avuksi tarvitaan lääkkeitä, jotta tilanne pysyy hallussa. Tämän vuoksi fyysisesti riippuvaiset yleensä pystyvät pitämään päätöksensä, kun kerran käyvät sen helvetin läpi, joka on päästä irti oikeasti tupakasta.
Ryhmä B on vaikea, koska heillä riippuvuus on niin mieto, etteivät he edes koe lopettamista tarpeelliseksi. Ongelma vaan on se, että heillä on yleensä valtava vaikutus myös muihin ja he eivät myöskään ole kovin hyviä tukihenkilöitä ryhmän 1 ja ryhmän 3 ihmisille, koska he eivät ymmärrä millainen riippuvuus toiselle tupakka on.
Ryhmä C on se, joka lopettaa elämänsä aikana 10-20 kertaa ennen kuin he ovat oikeasti kuivilla. Kysymys ei ole heikosta tahdosta vaan siitä, että nämä ihmiset pääsevät tupakasta liian helposti eroon. Fyysiset vieroitusoireet ovat vähäisiä ja uusien tapojen opetteleminen ei ole sen kummempaa kuin sitä, mitä me ihmiset tehdään noin joka päivä. Joudumme joka päivä hylkäämään huonoja ja vaihtamaan parempiin tapoihin ja teemme niin aika luonnollisesti. Tämän ryhmän ongelma on se, että lopettaminen on niin naurettavan helppoa, että he myös mielellään aloittavat uudestaan. Koska he ovat onnistuneet kerran he uskovat olevansa immuuneja ja palaavatkin takaisin vanhoihin rutiineihin heti kun ehtivät.
Minun mielestäni jokaisen lopettajan kannattaa tutkia, mihin “lohkoon” hän itsensä lokeroi, koska kaikki tarvitsevat lopettamiseen eri lääkkeet.
Lienen kuulunut tuohon C-ryhmään, kerran kokeilin lopettamisapuna nikotiinipurukumia, mutta sain siitä vain pahan maun suuhuni ja kurkun kipeäksi.
Viimeisellä kerralla vähensin päivittäistä annostusta ensi puoleen askiin, sitten kolmeen savukkeeseen päivässä ja lopulta yhteen. Ensimmäinen viikko ilman oli vaikein, lähinnä koska ajatuksia ei millään saanut pois tupakoinnista. C, aika varmasti C.
Kuulostipa tutulta. Monta yritystä oli aikanaan ja tuli mussutettua joskus purkkaa, joskus nuuskaa. Nuuska olikin kaverina muutaman vuoden, myös tupakoinnin lopeetamisen jälkeen. Lopulta nuuskankin lopetin, ilman mitään korvikkeita. Siitäkin taitaa olla jo yli vuosi.
Yhtään nuuskaa tai tupakkaa en ole sen jälkeen käyttänyt/polttanut, enkä taida ihan hetkeen kokeillakaan. Tiedän tasan tarkkaan, miten siinä kävisi.
Tupakka ei itsellä toimi. Armeijassa tuli polteltua mutta ole tosiaankaan oma juttu. Nuuskaa tulee ostettua laivalta ja käytettyä jos vain jostain saa. Itsellä on siitä jännä homma että vaikka 6kk viimeksi nuuskasin oli nikkistä käytännössä yhden aamun. Sen jälkeen ei mitään. Eri tavoilla tuntuu nikotiini koukuttavan eri ihmisiin. Nuuskassa nikotiinia kuitenkin huomattavasti enemmän mitä tupakassa. Herkistääkö jokin geeni nikotiinille?
viime viikko oli lomaviikko, nyt on pari päivää töitä takana ja töissä on ehkä suurin ongelma, kun tauoille pitää keksiä uutta tekemistä - näin etätyön aikana on ollut lähinnä agendalla kipaista nopeasti ulkona, ei mitään sen ihmeellisempää, ruokaa menee vähän enemmän, muttei nyt mitenkään massiivisesti
tuntuu, että voi keskittyä käsillä oleviin tehtäviin aivan eri tavalla - parin tunnin välein päässä silti vieläkin käy “mene tupakalle” kunnes havahdut, etten menekään
Sitten taas näitä motivaatiota vahvistavia muutoksia näin lyhyen ajan jälkeen:
uni ja sen laatu: heräät aamulla virkeänä etkä väsyneenä
liikuntasuoritukset ovat mukavia - tupakoija muuten menettää liikunnan ilosta jonkun 70 % karkeasti
hampaat ja suu: henki ei haise, ikeniin on palannut normaali väri sen ikuisen iäntulehduksen tilalle
sykkeet on laskeneet ihan pirusti, rappusiakin on kiva nousta
hankintalistalla on pitkään ollut uudet juoksukengät ja nyt päätin sellaiset hankkia, kun huomasin, kuinka huonot noi vanhat jo oikeasti on
Jonkin verran rajoitan vielä vapaa-aikaani: en esimerkiksi ole vielä uskaltanut tarttua pelaamaan yhtä RTS-peliä, jota normaalisti näissä olosuhteissa pelaan aika paljon. Syy on ihan vaan se, että tappiot tuossa pelissä saa veren kiehumaan ja uskallan kokeilla temperamenttiani vasta, kun ainakin se kaksi viikkoa on takana.
Muuta/erikoista:
viimeksi kun lopetin niin vatsa meni aivan sekaisin eli aineenvaihdunta oli aivan pihalla useamman päivän → nyt ei ole näin, en tiedä, miksi
Edit 15.4.2020 //
Päivä 18 menossa ja alkaa elämä ns. muuttua normaaliksi. Olen käyttänyt vapautuneen energiani siihen, että olen liikkunut paljon. Liikunnan ilo palautuu aika nopeasti, kun on millä hengittää. Kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen kehitykseeni. En ole tarvinnut erityistä tahdonvoimaa, koska olen hyväksynyt ne mieliteot, jotka päivän mittaan tulevat. Tapa istuu syvässä: eilen mm. töiden jälkeen laitoin takin päälle ja olin kävelemässä alas jo rappusia kunnes tajusin, että hei hei mihin sä meet? Olin matkalla tupakalle - ymmärtämättä, ettei minulla ollut tupakkaa.
Riippuvuus on enemmän henkistä kuin fyysistä. Varsinaista todellista halua ei ole edes sytyttää, mutta heti kun fokus laskee niin näitä kohtia alkaa huomata. Positiiviset muutokset ovat jatkuneet. Olen nyt ihastellut pari päivää, miten kauniin väriset hampaat & ikenet ovat. Eletään kolmatta savutonta viikkoa hyvällä mielellä eteenpäin.
Aah, nikotiinipurkan polte kurkussa, tunne jota en kaipaa. Toinen oli se, minkä olen varmasti täällä jo aiemminkin maininnut, eli nikotiinipurkka saa kaljan maistumaan aivan hirveältä paskalta. Tuplasi motivaation päästä sekä tupakasta, että siitä purkan jauhamisesta eroon.
Nikotiinipurkka on aikamoinen tuote. Setävainaa lopetti tupakanpolton nikotiinipurkan avulla ja nassutti sitä sitten aktiivisesti viimeiset vuotensa, kahdeksan tjsp. Poltti toki myös silloin tällöin, mutta nikotiinipurkkakoukku piti.
Itse en tosiaan pitänyt koko tuotteesta. Taisi viimeiset kolme lopetuskertaa olla sama kymmenen tyynyn pakkaus “lopetusapuna”. Viimeisellä kerralla heitin sitten vajaan pakkauksen mäkeen, tuumaten ettei tätäkään enää tarvita.
Taitaa olla presidentti Niinistöllä käsittääkseni sama ongelma. Tupakasta on päässyt eroon, mutta nikotiinista ei. Taisi jossain haastattelussa myöntää, että se lienee seuraavan elämän tavoitteita hänellä. Minulla on se hyvä puoli, että nikotiinikorvaushoito ei oikein ole meikäläiselle vaihtoehto. Palleatyrän vuoksi en pysty tuota nikotiinipurkkaa edes oikein käytettynä nautiskelemaan vaan kaikista nikotiinivalmisteista tulee hirveä närästys. Lopettaessa harmittaa, koska tupakka “kuivaa kurkkua”, joka vähentää palleatyrän oireita, mutta ehkäpä tässäkin vaan viisainta tyytyä palleatyrän hoitoon perinteisin keinoin.
Itse en pidä nikotiinia “pahimpana” vastuksena lopettaessa vaan sitä tavasta vieroittumista. Taitaa olla henkilökohtaista. Fyysinen koukku on lopulta aika helppo selättää, jos sitä ei käynnistä uudella nikotiinilla uudestaan. En minä nikotiinia koe kaipaavani lainkaan, mutta “ajan vietettä” ja “hetkeäni” kyllä.
Kuukausi on täynnä! Tai tarkalleen se 31 päivää, joka nyt matemaattisesti vähän ylitse.
alkaa liikkuminen tuntua jo joltakin ja alkanut liikkuminen muodostua myös syyksi, joka on auttanut vastustamaan kiusauksia, joita vieläkin harvakseltaan tulee. Kun miettii hetken nyt saavutettua tasoa rullaluistelussa niin hirvittää jo se, kuinka paljon tuo suoritus heikkenee, jos sen tupakan vielä sytyttäisi
riippuvuuden “jäänteet” ovat alkaneet muuntumaan - nyt on kaikki fyysinen jokseenkin takana eli kivoja asioita on seurattavaksi, kun oma olo paranee edelleen jatkuvasti. Laadukas uni yms. yleisolotila on aivan erilainen. Enpä taas pari kuukautta sitten uskonut, kuinka virkeänä voi herätä 7:15 ilman herätyskelloa
tilalla on eräänlainen psyykkisen riippuvuuden jämä, joka on todella voimakas tunnetila. Yllättää todella pahoilla hetkillä ja voimakkaana nimenomaan tunnetiloissa. Esimerkiksi nyt ollaan lähdössä kavereiden kanssa (huom. koronan vuoksi pieni porukka) mökkeilemään parin viikon päästä ja tämän hetken kaava on se, että näen itseni siellä “kärsimässä”, kun kaikki muut polttelee sikareita. Se aiheuttaa voimakkaan tunteen siitä, että nyt pitäisi ikään kuin sortua etukäteen jo hakemaan oma aski tupakkaa ja polttaa ihan vaan varmuuden vuoksi, ettei sitten tunnu pahalta siellä. Tätä ajatusta yritin ensin vastustaa, mutta totesin, että se vaikeuttaa vaan tilannetta, joten olen antanut tuon ajatuksen kierrellä päässä ihan rauhassa viimeisen viikon ajan “no kyllä sitä yhden voi polttaa” -ajatuksena on päässä, mutta en aio toteuttaa tuota. En vain käy itseni kanssa mitään henkien taistelua - en toteuta niin ajatuksena saa elellä tuolla pääkopassa
helppo tapa kerjätä ystäviltä kehuja - mutta olen nyt keskittynyt nimenomaan siihen osuuteen, joka on minulle aiemmin ollut vaikeaa eli siihen vahvaan ylläpitoon. Suhtaudun tupakoinnin lopettamiseen kuin taidon opettelemiseen eli opettelen varovaisesti elämää ilman tupakkeja - ja vaikka aikaa kuluu niin suhtaudun siihen edellen taitona, jota minun pitää harjoitella ja opetella ihan joka päivä. Tällä kertaa minua ei ole yllättynyt normaali n. kuukauden kohdalla kohtaamani “masennus ratkaisusta” tai “vähättely, että voin polttaa yhden.”
Ja jestas sentään: kaksi viikkoa seuraavaan tilipäivään ja olen sen 6 € päivä tahtia irrottanut toiselle tilille rahaa. Siellä on melkein 200 €
Tälle iso peukku. Tolla saa ostettua mulle paljon sushia…
No mitä lopettamiseen tulee, niin kai se on itsekkin lopetettava kohta. Laskin äsken että 27 purkkia jäljellä ja lisää en ajatellut ostaa. Pitänee alkaa siis laatimaan omaa pelikirjaa lopettamisen suhteen.
Päivitetäänpä taas tätäkin tilannetta. Viikonloppuna oli “mökkitesti” kavereiden kanssa ja sehän meni oikein mainiosti. Nyt ollaan sitten siinä vaiheessa lopettamista, jossa yleensä alkaa minun ongelmat. Muistan jokaiselta lopettamiskerralta tällaisen samanlaisen vaiheen: pääsen ikään kuin hyvään vauhtiin ja nythän mennään jo reippaasti toista kuukautta savuttomana. Olen oikeasti onnellinen näin: voin paremmin kuin vuosiin. Paljon on ihan käsittämättömän hienoja ja motivoivia asioita ja jotenkin sen uuden savuttoman identiteetin on myös hyväksynyt.
Mutta kuten toin aikaisemmin esille niin myös aikaisemmilla lopetuskerroilla oma haasteeni on ollut ylläpito. Nyt on viimeiset neljä päivää pyörinyt vain rööki mielessä ja yhtäkkiä on hirmuinen halu testata. Onko tämä se yhden lumo? Tiedän, että kyseessä on lumo - missään nimessä ei kannata testata yhtä, koska yhden testaaminen johtaa askiin ja aski johtaa pysyvään ongelmaan. Oon yrittänyt ihan samoilla keinoilla taklata tätä tunnetta, mutta tällainen vaihe on ollut se, joka on aina lannistanut minut jossakin vaiheessa.
Eniten tässä kohdassa ärsyttää se, että en oikein tunnista sitä mekanismia, mikä tämän aiheuttaa. Haluan kovasti analysoida ja miettiä, mutta kyseessä on erittäin vahva tunne - himo suoraan sanoen - polttaa pari tupakkaa. Siihen tupakkaan symbolisoituu paljon tunteita: vapautta, tyyliä, se on kuin statement tai jotakin. Tuommoinen tunne on ollut päällä nyt kolme päivää. En ole sortunut vaan olen yrittänyt enemmänkin kertoa mahdollisimman monelle, että nyt on tämä vaihe menossa. Etsin ratkaisua - ihmettelen. On tuo kyllä pirullinen riippuvuus: taklaat jonkun osan ja juuri kun hommat alkaa sujua niin se alkaa muistuttamaan kuin et olisi ikinä lopettanutkaan! Onneksi päiviä täytyy voittaa vain yksi kerrallaan
Jatkat vaan ilman sitä kokeilua. Itsellä seuraava vaihe on ollut tuon jälkeen se, että on vaan itsesäälissään rypenyt ja todennut olevansa riippuvainen joten eihän sille mitään mahda. Sitten kun “retkahtaa” niin lyhyen hyvän fiiliksen jälkeen tulee armoton v*tutus. Ajattele niitä säästöjäkin, kohta nekin kuluu kun rupeaa tupruttelemaan.
Järkiperusteisesti olen kanssasi täysin samaa mieltä. Siis jos tuota listaa, jonka olen kirjoittanut tännekin useamman vuoden (ja kommentin mitassa) tarkastelee niin ei tässä ole mitään järjellistä syytä “hairahtaa polulta.”
Ongelma on siinä, että tunne on vaikea voittaa järjellä. Tunne on yleensä vahvempi kuin järki. Ja tässä kohtaa tunne on huono juttu, koska tiedän järjellä tunteen olevan väärässä ja järkeni olevan oikeassa. Tunnetta ei vaan taklata yhtä helposti. Positiivinen asia on se, että tunteen kanssa voi elää - ja sehän se tässä suunnitelmana on. Tunne ei meinaan pakota tekemään mitään. Mutta vahva tunne tuo on, että pitäisi päästä polttamaan. Toistaiseksi olen selvinnyt siitä vaan hokemalla itselleni, että voinhan minä toki polttaa, jos keksin jonkun helkkarin hyvän syyn. En ole toistaiseksi keksinyt ja tässä sitä ollaan
Tunnut sellaiselta tapaukselta joka tietää kaiken tarvittavan mitä lopettaminen vaatii ja varmasti olet pohtinut kaikkia asioita joka kantilta ja sinua ei tarvitse asiassa neuvoa. Tiedän kokemuksesta, että paha addiktio (jollaisen tupakkakin joillekin aiheuttaa) on iljettävä vastus. Juuri kun tuntuu hyvältä ja on mennyt pidempikin aika “raittiina”, niin jostakin se vanha peikko nostaa päätään ja keksii toinen toistaan makeampia keinoja vanhojen tapojen pariin, täytyy vain löytää toimivia keinoja vastustaa niitä houkutuksia.
Toistaiseksi olen vähän kuin tämän koronan kanssa Yritän tukahduttaa, mutta pelkään, että vain hidastan. Tiedän kyllä, että selviän elämästä ilman rahtustakaan nikotiinia ja suurin syy, miksen ole romahtanut tähän mennessä on se, kun pitkästä aikaa liikunnasta on tullut mukavaa.
Eipä ihan hirveästi miellytä ajatus esimerkiksi rullaluistelusta, kun tiedän ekan ylämäen jälkeen, että fiilis on poissa kun ei vaan happi riitä. Tai se, kun voit ihan rauhalliseen tahtiin käydä 30 kilometriä pyöräilemässä eikä se tee edes pahaa. Puhumattakaan siitä, että lähdet kävelylle tai juoksemaan. Lopettajan suurin kriisi on se mitä pidempään pysyy savuttomana niin sitä enemmän on menetettävää, jos aloittaa uudestaan.
Ja olet kyllä oikeassa, että vastustaja on uskomattoman vahva. Se on tuolla pään sisällä eikä se sieltä koskaan varmaan lähde, mutta helpolla ei kyllä luovutakaan tuo peikko. Tai luovuttaahan se: hetkittäin. Mutta tulee kyllä takaisin nopeasti ja entistä vahvempana
Voi tätä ilon päivää. Mentolisavukkeiden myynti loppui tänään ja niitähän meikäläinen poltteli viimemmäksi. Tästedes kiusaus langeta uudelleen nikotiinikoukkuun on merkittävästi pienempi.
Kova suoritus. Ei muuta kuin kohti seuraavaa kuukautta!
