Mulla otettiin yläviisurit intissä pois. Kyseisen ja seuraavan päivän siitä sai vapautusta palvelusta. Sit seuraavana päivänä oli joku mettäkeikka ja oli sellanen mukava räntäkeli. No eikun lekuriin valittamaan ja sain sen päivän vapautusta. Illalla menin lentistä pelaamaan ja tietenkin lääkäri oli verkon toisella puolella. Ei se kyl mitää sanonu mut hiukanko sotapoikaa jännitti.
Kuivan ihon takia? Anteeksi mitä.
e: Alokasaikana tuvassamme oli tyyppi, jolla oli niin paha psori, että melkein tippui naama pois päästä. Raapi sitä kutinoihinsa alituiseen. Kaksoiskansalainen. Ikänsä oli asunut Jenkeissä, mutta halusi tulla hoitamaan minkä koki velvollisuudekseen. Kuiva iho?
Minua jotenkin viehätti yksi armeijan varoituskyltti. Siinä luki: “Älä milloinkaan vahingossakaan suuntaa ampuma-asetta muuta ihmistä kuin vihollista kohti!”
ite movetin koulutushaaramarssin toisinnon. Olin siis jo itse suorittanut oman koitokseni ja piti lähteä suorittamaan nuoremman saapumiserän koitosta. Ei napannu ja olinki sitte “Kipeä” silloin. Niin oli tosin kaikki muutkin johtajat ![]()
MoVetin intin loppuaikana jonkun yhden päivän “turhan” harjoituksen. Ei napannut se harjoitus, sai päivän vapaata jostain mahakivusta, mutta raskasta oli varuskuntasairaalassa terveenä jonotella…
TJ luokkaa 10 ja edessä +20km täyspakkausmarssi. Oli aamulla aika pitkät jonot veksissä. Polvi oli tähystetty tilkassa n. kk sitten ja sanoin suoraan lääkärille ettei kestä koipi marssia. 2min väittely kestääkö vai ei ja tuloksena vemppaa loppuajaksi. Mukavia muistoja on armeijasta vaikka aikaa jo yli 25v.
Niin, armeijassa atooppinen iho on ikävä vaiva. Ei sillä, ettenkö olisi voinut lähteä miinoja hautaamaan, mutta silloin valitsin toisin. Ilmoitus aamulla, että täytyy käydä veksissä, sieltä nopeasti rasvat mukaan ja muu komppania oli jo sattunut lähtemään.
Oli meitä muutama alikessu, joilla oli jotain ‘vaivaa’ ja sitten oikeasti kipeänä olleita uusia alokkaita.
12kk palveluksessa oli ‘oikeutettu’ joskus oikaisemaan.
Se mikä kyllä jurppi, että kse-astioita ei saanut käyttää ja aukissa ei edes pakkipusseja.
Movetin aikoinaan kerran. Ei kiinnostanut hankijalkapallo tuolloin.
Movetin. Oli jokin maastoharjoitus ja vettä satoi aivan helvetisti. Meillä oli vielä tuo vanha tetsari mihin piti änkeä sadeasu (housut ja takki). Se oli niin ärsyttävää puuhaa ettei napostellu sitä tehdä, joten skippasin päivän.![]()
Tässä kun katson Itsenäisyyspäivän paraatia telkkarista, niin muistui mieleen, kun itse olin Vekaranjärvellä Karjalan tykistörykmentissä 7.7.2008-2.1.2009 niin sain/jouduin osallistumaan kaikkiaan 3 paraatiin. Sotilasvala, Rykmentin komentajan vaihto ja Rykmentin 90-vuotis juhla juurikin Lappeenrannan Rakuunamäellä.![]()
4 viestiä siirrettiin ketjuun: Poikamme sotaväessä - LIVE
Itselläkin jo yli 27v armeijasta. 1997 oli meillä lähes viikottain pitkät marssit. Talvella suksilla, kesällä marssien tai pyörällä. Esim. Juuri ennen juhannusta pyörämarssi. Keskiviikkona 40km yhteen suuntaan, yö metsässä ja torstaina takaisin kasarmille. Eli suhteellisen turha marssi. Kun joku kessu kysyi luutnantilta, että miksi tämä juuri ennen juhannusta?
Luutnantti, siksi ettei kaverit jaksa *ussia “teknopeppuja” Rantarokissa.
Se olis juhlapäivä tasan 30v.,kun pääsi loma-kylä Turun Heikkilästä pois 070195. Mettä öitä(teltta) tais tulla ihan 5vrk yhteensä, koko palveluksen aikana jos ei oteta 3kk koulutusta Säkylässä joka on ihan mettässä
Mut vkloppu ginesejä sit osukin ihan kohtuu paljon lomat 1/1,mutta loma viikolla pääsi jo yleensä tiistaina lähtee lomille ja sunnuntaina vikalla junalla takas, johon sai haettua tunnin pitempää paluu aikaa ja sai olla kassulla vasta 01.00 Mutta ei se ollu myös niin tarkkaa koska palas ilta vapailta kun oli hyvät suhteet portille
tietäjät tietää…
Yks juttu kyl o naurattanut intinkin jälkee.
Kompaniassa oli yks alkokas Turhapuro joka asu Ruotsissa ja sano jätkille että tua nuuskaa,tupakkia,iha mitä vaa laivalta,kun palaa lomilta. Maksu tietenkin etukäteen ja näin toimi ostajat,Turhapuro palas lomilta ja ostajat sai tavaransa.Kun tuli seuraavan loman aika ja Turhapuro sai taas koti käynnin Ruotsin maalle ja samoilla puheilla et saat rahaa vastaan laivalta edullisemmin tuotteita,kun palaa. Nii sitä päivää ei enää näkynytkään että Turhapuro olisi kävellyt Heikkilän portista takas sisälle,eikä näkynyt autookaan jossa piti tuliaiset olla. Tarina ei kerro mihin kaveri hukku.
Käy ne VMTK:n kaverit ammuskelemassa vaikka eivät muuten juuri osallistu. Mutta noitakin tarvitaan eikä niitä montaa ole.
Varusmiestoimikunnan miehet vai VMTL -miehet(vapautus marssi-, taistelu-. ja liikuntakoulutuksesta?
Varusmiestoimikunta.
Ok, itse ollessani varusmiestoimikunnan puheenjohtajana, osallistuin kyllä täysin muiden ohella palvelukseen, siksi hain tarkennusta. Toki ajat ovat muuttuneet…
Poika oli muutama vuosi sitten Parolassa TOS-asiamies ja eivät omien varsinaisten hommien lisäksi käyneet kuin ampumassa. Ei yhtään yötä metsässä.
VMTK:ssa sai joskus olla kokouksessa sotilaskodissa ja juoda munkkikahvit, kun muut kaverit olivat samaan aikaan sulkeisissa.
Itselle jäi mielikuva, että kirjuria parempaa hommaa ei intissä ollutkaan. Ja lomat rullasi.